Vanhan Suomen pappi

Tutkimus on paljolti sivuuttanut sen elämisen piirin, josta Carl Johan Qvist tuli ja jossa hän paljolti myös eli. Vanhan Suomen maailma, jonka vaikutus jatkui pitkään vuoden 1812 jälkeenkin, ei sovi Helsinki-keskeisen ajattelumme pirtoihin. Rovastin kansainvälinen, Pietariin ja Keski-Eurooppaan – ei Tukholmaan – suuntautunut, saksankielinen, porvarillisen liberalismin sävyttämä äveriäs haminalainen miljöö on syrjäytynyt. Samalla on tutkijoilta hävinnyt se hengellisen elämän kenttä, jossa Qvist pappina joutui luovimaan.

Haminan, Vehkalahden ja Sippolan rovasti oli kiistatta paljossa mukana. Esimerkiksi molemmat kaupungin luterilaiset kirkot ovat tavallaan hänen aikaansaannoksiaan. Qvist johti seurakunnan kappalaisena vuosina 1827-28 toimikuntaa, joka valvoi Haminan palossa vaurioituneen Vehkalahden kirkon korjaustöitä. Kirkko sai silloin nykyisen ulkoasunsa. Hän toimi niin ikään Haminan vuonna 1843 valmistuneen kirkon rakennustoimikunnan puheenjohtajana.

Vehkalahden kirkkoherrana Carl Johan Qvist ohjasi maaseurakunnan silloista kunnallispolitiikkaa. Tarmokkaan rovastin johdolla pitäjänkokouksen toimiala laajeni ja vuonna 1863 annettu asetus kunnallishallinnosta maalla oli Vehkalahdella paljolti toimiva todellisuus jo 1840-luvulla. Isäntien vaikutusmahdollisuudet kasvoivat ja mm. Vehkalahden lainajyvästön pitäjänmakasiini oli paitsi hyvin toimiva myös taloudellisesti kannattava ”pankkilaitos”.

Carl Johan Qvistin aikana lautakauppa, varuskunta, Haminan hiippakunnan konsistori, myöhemmin kadettikoulu toivat Haminaan väkeä monelta taholta. Rovasti lienee jo lapsuuden kodissa kuullut ja puhunut sekä saksaa että ruotsia. Suomenkielisiä saarnojaan varten hän kokosi itselleen avuksi erityisen ”hengellisen sanaston sanakirjan”. Saarnakielten lisäksi Vehkalahden pappilan salongissa, yhdessä Haminan seudun seuraelämän keskuksessa, kaikui myös sointuva ranska ja karskea venäjä. Carl Johan Qvist ei sattumalta saarnannut kolmella kielellä.

Carl Johan Qvist joutui työssään kohtaamaan rahvaan piirissä vahvasti vaikuttaneen ns. Lindströmin herätysliikkeen aiheuttaman hengellisen liikehdinnän. Tilannetta kärjisti, että hän oli jo kotitaustaltaan kaupungin pappi. Avioliitto äveriääseen haminalaiseen kauppiassukuun kuuluneen Catharina Nahtin kanssa vahvisti vaikutelmaa. Myös hengellisessä mielessä hän lienee samaistunut lautaporvaristoon. Haminan seudulla oli vanhastaan säätyläispiireissä pyrkimystä kirkon antia syvällisempään uskonnolliseen elämään. Ruotsin kauden lopulla Siperiasta palanneiden upseerien keskuuteen levinnyt pietistinen herätys vaikutti myös ympyräkaupungin upseeristossa. Seudulla oli kenties Lindströmin toiminnalle vanhaa pohjaa, vaikka toiminta lienee sammunut säätyläistön pääosan siirryttyä Turun rauhan jälkeen 1743 Ruotsin puolelle rajaa. – Säätyläistön herätysliike virisi uudelleen viimeistään 1800-luvun alussa. Yhtä piiriä johti tarmokas kanttori Gustav Forsblom, toista lähinnä ruotsinkielisessä väestönosassa vaikuttanutta piirikoulunopettaja Elias Holmsten, myöhempi Ristiinan kirkkoherra. Carl Johan Qvist tunsi varmasti jo kotoa Holmstenin toiminnan, sillä herätysliikkeen alkuunpanija oli naimisissa Qvistin sisaren kanssa.