Saarna 6.1.

Kuka minua arvostaisi

Matt.2:1-12

  
Tunnetko itsesi jollain lailla arvokkaaksi. Tiedätkö ketään, jonka ajattelet arvostavan sinua. Kuka hän on, mikä on hänen nimensä: onko hän puolisosi, lapsesi, työkaverisi, toinen jäsen puolueestasi, naapurisi…

Jos joku arvostaa sinua, olet hänelle siis jollain tavalla arvokas. Mutta arvostatko itse itseäsi. Pidätkö itseäsi itsellesi arvokkaana? Tämän kysymyksen ääreen minut asetti jokunen aika sitten oma lääkärini. Ja hän vastasi puolestani:” ei se ainakaan siltä näytä kun katson miten elämääsi käytät ja täytät”.

On aika hämmentävää joskus huomata, että joku toinen arvostaa minua enemmän kuin itse teen. Sellaisen ääreen voisi olla ihan terveellistä hetkeksi pysähtyä. Itse asiassa sellaisia arvostuksen hetkiä on arjessamme yllättävän paljon. Emme vain tule niitä aina huomanneeksi.

Kun vaimokulta pyytää miestään korjaamaan löystynyt ovenkahva, niin mitä miehelle tulee mieleen: äh, juuri kun pääsin sohvalle lehden äärelle, niin pitääkö tästä heti nousta. Miksei pyyntö kosketa luottamuksen osoituksena ?

Kun ukkokulta pyytää vaimoaan laittamaan niitä maanmainioita lihapullia, niin osaako vaimokulta ottaa pyynnön arvostuksenosoituksena hyvänä kokkina.

Kun nuoripari pyytää mammaa tai naapurin tätiä hoitamaan lasta, niin huomaammeko me pyynnössä arvostuksen.

Tai uskallatteko te seurakuntavaleissa kirkkovaltuustoon valitut ottaa vastaan tehtävänne suurena arvostuksena äänestäjiltänne. Vai saako jokin sisäinen ääni vähättelemään saatua luottamusta vahinkona tai sattumana.

”Olen siis ollut Herralle arvokas.” Nämä sanat kuulimme äsken lukupulpetista. Profeetta Jesajahan se siinä tekee yllättävältä kuulostavan havainnon. Mutta voisiko tuo ajatus millään olla meidän ajatuksemme Jumalan edessä. Rohkenisimmeko me koskaan sanoa noin: ”olen siis ollut Jumalalle arvokas”. Aika helposti sisäinen äänemme muistuttaisi minua syntieni paljoudesta ja siitä mahdottomuudesta, että Jumala nyt ihan oikeesti minua arvostaisi. ”Enhän minä ole yhtään mitään. Enkä senkään vertaa!”

Kuvittelemme, että helppohan jonkun Jumalan profeetan on olla noin itsevarmalla tuulella, mutta että tällainen meikäläinen, tavis ja syntisten mainio mannekiini! Tällaisissa meille tutuissa käsityksissä huutaa suuri Raamatun tuntemisen vähäisyys.

Ensinnäkin nuo Raamatussa esiintyvät ja meille esikuviksi nostetut profeetat, patriarkat, opetuslapset, Jesajat ja Abrahamit, Daavidit ja Paavalit, ovat joka ikinen arkisissa oloissaan mitä tavallisimpia taviksia, synteihin lankeavia, Jumalan tahtoa uhmaavia ja monella tavalla hairahtuvia ihmisiä. Siis ihmisiä, kuten mekin. Ja kaikki Jumalan silmissä arvokkaita. Ja miksi näin. Sitä avaa meille omalla kauniilla tavallaan myös Loppiaisen tuttu evankeliumikertomus. Käydäänpä siis katsomassa, mitä siellä seimen äärellä tapahtuukaan. Ja ketä siellä käy Jeesus-lasta kurkkimassa.

Jouluseimen äärellä näemme, kuinka Jeesus kokosi jo alusta alkaen ympärilleen varsin merkillisen joukon. Samaa ilmaa Jumalan Pojan kanssa vetivät keuhkoihin niin aasit kuin härätkin. Kirjava ja suorastaan omituinen oli myös se ihmisten joukko, joka sinne kiiruhti.

Maallisena isänä yks tavallinen puuseppä, josta ei tämän sen enempää juttua elämään jäänyt. Sellainen takarivin Taavi se Taavitin jälkeläinen taisi olla. Äidiksi Jumalan pojalle kelpasi oikein hyvin nuori, tuntematon tyttönen. Mitenkähän se imettäminenkään ensi alkuun onnistui, kun ei ollut edes anoppi paikalla neuvomassa. Kai siellä jossain vaiheessa käväisi tallin omistajakin vahtimassa rahan kiilto silmissään, ettei vain nuoripari häivy Egyptiin lomille vuokraa maksamatta.

Paimenten pelmahtaminen ei liene ollut Mariasta aluksi kovin imartelevaa. Epämääräisenä joukkonahan sellaista äijäsakkia kaikki pitivät. Eikä köyhän talon tyttö kovin ilahtunut välttämättä ollut itämaisista kuninkaista. Tallin olot eivät kovin kummoiset olleet. Kahvejakaan ei voinut vieraalle tarjota, kun suodatinpussit jäivät matkaan laittamatta.

Mutta siinä on joukko ihmisiä, jotka jokainen oli Jumalalle arvokkaita. Heitä jokaista tarvittiin. Niin oli Jumala tämän syntymän suunnitellut.

Jo Vanhan Testamentin aikana Jumala osoitti kaikelle kansalle, että hän kutsuu ihmisiä toteuttamaan suunnitelmiaan. Ihmisiä. Ei pyhimyksiä. Ihmisiä. Jeesus innostui muutaman kerran käyttämään tästä Lähettäjänsä tahdosta erikoista sanontaa. Jeesus puhui joskus itsestään Ihmisen Poikana. Ihmisen Jumala kuvakseen loi. Ihmisenä Hän luoksemme tuli. Ihmisen synnit Hän kantoi ja antoi anteeksi. On siis väärin ajatella, että meistä tulisi tulla jotain muuta uin mitä olemme, kelvataksemme Jumalalle. Ollaksemme Hänelle arvokkaita.

Mistä me muuten tiedämme, että paimenet ja itämaan tietäjätkin olivat Jumalalle arvokkaita. Juuri siitä, että jumala on halunnut säilyttää heidän muistonsa meille asti. Siksi Jumala antoi meille joulun ja Loppiaisen evankeliumin, että me näkisimme. Että me tajuaisimme. Että me uskoisimme.

Heillä jokaisella oli tehtävä. jumalan tehtävä. Jumalalla oli heidän elämälleen tarkoitus. Paimenet tekivät suurimman osan elämästään arkista, tylsää ja vaarallista työtään. Elivät vaatimattomasti ja olivat paljon keskenään, ilman muiden arvostusta. Mutta sitten yhdeksi pieneksi hetkeksi heitä tarvittiin. Tunti, pari ja siinä se oli. Nyt heidät tunnetaan ympäri maailman, heidän pieni tekonsa, Jeesuksen luokse kiiruhtaminen oli heidän elämänsä kohokohta. Ja sitten palattiin takaisin arkeen.

Tietäjätkin jatkoivat matkaansa takaisin omaan kulttuuriinsa pariin ja keskelle. Mutta jotain suurta tehneinä. Heille pienestä matkastaan tuli maailmahistorian tunnetuin karavaanireissu. Ja syy oli sama kuin paimenilla: he kumarsivat taivaan ja maan Herraa ja tunnistivat Jeesuksen Herrakseen, Jumalan Pojaksi.

Tänäänkin monenlaiset erilaiset ihmiset tulevat Jumalan luokse. Tänään meitä on täällä Johanneksen kirkossa joukko, joka ei koskaan ennen ole ollut yhdessä kumartamassa Jeesus-lasta. Meitä on nyt koolla uuden Haminan seurakunnan joka kulmalta, Miehikkälästä, Virolahdelta ja eri puolilta Haminaa. Ja on täällä muistakin seurakunnista ihmisiä.

Me kaikki olemme Jumalalle arvokkaita. Koska olemme ihmisiä. Koska olemme syntisiä ihmisiä. Koska olemme nimeltä Jumalan lapsiksi kutsuttuja. Ensimmäisen kerran meidät on kannettu Jumala seimelle pieninä lapsina, kastejuhlassamme. Siellä Jumala kuuli ensimmäisen kerran nimemme ja siitä alkaen Hän on meidät nimeltä tuntenut.

Ja taas tänään olemme rientäneet seimen äärelle. Ehtoollispöytä on tänään meille Jeesus-lapsen seimi. Sen äärelle kumarrumme. Ja joka kerta, kun me riennämme kirkkoon, Jumalan sana ja Jeesuksen anteeksiannon aterian äärelle, kerromme Jumalalle, että niin kuin Hän arvostaan meitä, niin mekin tahdomme kumartaa Häntä ja pitää arvokkaana sitä, että Hän, Jumalamme ja Herramme tuntee ja kutsuu meitä nimeltä.

Tässä juhlamessussa haluamme siunata teidät, uudet kirkkovaltuutetut tehtäväänne. Olette saaneet kutsun käydä rakentamaan tätä Haminan seurakuntaa sellaiseksi seurakunnaksi, että siellä kaikessa etsitään ja kysellään jumalan tahtoa ja palvellaan Jumalan lapsia kaikilla niillä taivaan lahjoilla, joita Jumala Jeesuksessa Kristuksessa meille tarjoaa ja lahjoittaa.

Kutsun työhönne olette saaneet omasta valmiudestanne ja tahdostanne käydä palvelutehtävään, kutsun olette saaneet seurakuntalaisilta, jotka arvostavat teitä ja palvelutahtoanne ja kutsun olette saaneet Isältä Jumalalta, joka tuntee teidät kaikki sydämenne syvimpiä sopukoita myöten.

Pyydän nyt teitä, uusia kirkkovaltuutettuja nousemaan omalla paikallanne seisomaan ja ottamaan vastaan siunauksen.

Suuri Jumala, taivaallinen Isämme. Me kiitämme Sinua, että olet kutsunut nämä kirkkovaltuutetut hoitamaan kirkkoasi täällä Haminan seurakunnassa. Anna heille Pyhä Henkesi, niin että he kaikessa palvelisivat seurakuntaamme uskolla, toivolla ja rakkaudella. Suo heidän kokea iloa siitä, että he saavat palvella kokemuksellaan ja taidollaan kotiseurakuntaansa. Anna Herra siunauksesi ja johdatuksesi Haminan seurakunnan kaikelle työlle ja olemiselle.

Siunatkoon teitä kirkkovaltuutettuja, Herran ja Hänen seurakuntansa palvelijoita Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen

Uskontunnustus 

Jari Pennanen

JaJ