Qvistin teksti - Haminan rauha

Haminan rauha 17.09.1809 käynnisti kehityksen, joka muutti Carl Johan Qvistin ja monen muun nuoren Kaakonkulman pappismiehen tulevaisuuden suunnitelmat. Hamina siirtyi Vanhan Suomen myötä 1812 autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan yhteyteen. Samalla Haminan hiippakunnan toiminta lakkasi. Ruotsi syrjäytti saksaa ympyräkaupungin säätyläisperheiden kotikielenä. Varuskunnan venäläisten sotilaiden määrä supistui murto-osaan entisestä. Rahakas lautakauppa hiipui. Mikään ei näyttänyt olevan pysyvää tai Qvistiä lainaten

”Aika kuluu hämmentävän nopeasti, pysähtymättä. Hämmästyttävää on – ylimalkaisestikin historiaan tutustuen – huomata se voima, jolla se tuhoten vaikuttaa kaikkeen, joka on ollut elävää ja pysyvää. Mitä aika on luonut, jota se ei olisi jälleen hyljännyt? Mikä olisi ollut niin mahtavaa, niin jättimäisen suurta, että sitä ei olisi voitettu? Mikä olisi ollut niin lujaa ja varmaa, että se ei olisi tuhoutunut. Ja kuten ajat muuttuvat, siten vaihtuu ulkoinen maailmamme. Pojat seuraavat isäänsä, sukupolvet toista, kansat nousevat mahtiin ja haipuvat. Pian emme näe jälkeäkään siitä, missä ennen oli toimeliasta elämää…”

Katkelma on saksankielisestä kirjoituksesta, jossa Qvist pohti, miten ulkoisesti muuttuvassa maailmassa ihminen saattoi säilyttää erityispiirteensä, identiteettinsä. Tekstiä ei ole päivätty eikä siinä ole mainintaa, miksi se oli laadittu. Ajatukset heijastelevat kuitenkin Haminan rauhan jälkeisen ajan tuntoja.

Qvistin mukaan monet etsivät maailman melskeissä lohtua ja opastusta filosofisista pohdinnoista. Todellisen lohdutuksen ja rauhan tuo vain ”usko, joka näkee tämän maallisen ohella vielä toisen maailman. Tämä usko nostaa meidät kaiken maallisen tuolle puolen… sinne missä viisas ja hyvä Isä asustaa. Se avaa sydämemme lapsenomaiseen luottamukseen. Se auttaa meitä näkemään Korkeimman käden johdatuksen siinä, minkä ymmärrämme sokean kohtalon oikuiksi. Oma elämämme saa laajemman, meiltä salatun merkityksen. Tämä hämmentää meitä, sillä kaiken tarkoitus selkiintyy vasta meidän jälkeemme. Ottakaamme siksi nöyrästi vastaan se hyvä ja arastelematta ne koettelemukset, jonka tuo Isän käsi meille suo…”

Tuleva Vehkalahden ja Haminan kirkkoherra ennusti ehkä paremmin kuin aavistikaan. Qvistin teksti kiteytti näet osuvasti Vanhan Suomen papiston ja Haminan hiippakunnan annin Kaakonkulman elämässä. Työ on ehkä unohdettu, mutta turha se ei ole ollut. Elämme paljossa edelleen tuon perinnön varassa.