Uudenvuodenpäivän saarna

"Jälleen on vuosi kulunut"

Carl Johan Qwist puhui uuden vuoden päivänä kaksi vuosisataa sitten elomme katoavuudesta, kaiken haipumisesta. Sana lienee ajankohtaisuutensa vuoksi tavoittanut kuulijansa. Sota jatkui niin Euroopassa kuin Suomessa ja vaikutti monella tavoin ihmisten arkeen. Usea kuulija tunsi huolta läheisistään, jotka olivat joutuneet tai joutumassa taistojen kentille. Ruotsi oli tosin lyöty, mutta rauha oli solmimatta. Huhuja liikkui Pietarin päättäjien tavoitteista. Moni pelkäsi, että ratkaisut tulisivat muuttamaan Kaakonkulman elämisen puitteet. Uusi rauha määrittelisi paitsi rajan kulun myös täkäläisten oikeudet, alueen hallinnon ja kirkon aseman. Qwistille läheisen Haminan hiippakunnan olemassaolo – ja pastorin oma tulevaisuus – joutuisivat ehkä nekin pohdintaan. – Teksti on katkelma ruotsinkielisestä saarnasta, joka on ensi kerran pidetty iltahartaudessa Haminan kaupunkiseurakunnan kirkossa. Rovasti käytti saarnaa vielä kuudesti, viimeisen kerran nykyisessä Johanneksen kirkossa Uudenvuoden päivän jälkeisenä sunnuntaina 1852 eli vain vuosi ennen kuolemaansa.

Kuningas Davidin sanoin: ”Ihminen tulee ja menee, katoaa kuin varjo.” (Ps. 39:7) Hänen tavallaan ovat kaikki aikakaudet, kaikki kansakunnat, kaikki ihmiset sanoneet. Näin on ja näin tulee aina olemaan maallisessa, epävarmassa elossamme. Päivämme, kunniamme ja koko elämämme haipuu, haipuu uskomattoman nopeasti ja ennen kuin huomaammekaan, kaikki on poissa…

Ja mitä jää jäljelle? Jäljelle jää toiveiden, suunnitelmien, yritysten sekä rauenneiden toiveiden ja taas uusien ratkaisujen, yritysten ja uudelleen toteutumatta jääneiden toiveiden pyörre; halujen ja nautintojen, ilon ja surun, miellyttävien ja epämiellyttävien sattumusten vuoksi ja luode…

Elomme vaikutus näyttää jäävän vähäiseksi. Silti - pysyviksi jäävät tuhannet seuraamukset, joista kerran joudumme vastaamaan. Älä anna aikasi huomaamattasi, käyttämättömänä ja tarpeettomana haipua … Kaikella on arvonsa, tehtävänsä ja seuraamuksensa.

Älkäämme siis koskaan unohtako elämämme katoavuutta, älkäämme koskaan laskeko sen varaan, mitä ei ole ja mikä ei kenties koskaan tule. Eläkäämme tämä samoin kuin tulevat vuotemme – mikä niiden määrä sitten onkaan – Jumalan pelossa ja rakkaudessa, tehden mikä oikein ja hyvin on, niin että hän, jonka kädessä vuotemme ovat, antaisi meille mielisuosionsa ja siunauksensa. Tähän pyrkien aloitamme arvollisesti alkaneen vuoden ja että tämä, ystäväni, osaksenne tulisi, on korkein toiveeni, se on suurin, paras siunaus, jota minä tässä elämämme uudessa vaiheessa rukoilen Korkeimman teille suovan.