Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Tiedätkö miksi Helatorstaita vietetään?

(Helatorstaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Saarna 6.2.

Kynttilänpäivä

Lohdutus ja toivo

Luuk. 2:22 –33
 

Mosambikilainen 18 -vuotias Helder Musak on ollut viisilapsisen perheen pää siitä saakka kun isä kuoli v. 2008. Äiti oli kuollut jo aiemmin. Helder ja hänen sisaruksensa käyvät Xikhelelin tukihenkilöiden avulla saaduilla stipendeillä koulua. Helder ja hänen 19-vuotias siskonsa Celia opiskelevat iltaisin. He joutuvat jättämään pienemmät sisarukset siksi aikaa keskenään kotiin lukitun oven taakse. Helder elättää perheen työskentelemällä päivisin katukeittiössä. Lisäksi hän letittää maksua vastaan naapuruston rouvien hiuksia. Naapurin täti tuo silloin tällöin riisiä lasten ruokapöytään. Helder kertoo kaipaavansa ystävää, jonka kanssa voisi puhua. Hyvä ystävä on hänen mielestään sellainen, joka auttaisi kaikissa tilanteissa. (Yhteisvastuu 2011)

Ensimmäisen luokan ensimmäisestä kouluviikosta se alkoi. Sitä kesti kahdeksan vuotta. Kahdeksan pitkää vuotta, kun Inkeroisista kotoisin oleva Minttu Koskela sai kokea kiusaamista. Hän toivoi salaa siirtoa toiseen kouluun ,mutta ei uskaltanut sanoa toivettaan ääneen. Kotona asiasta tiedettiin vasta todella myöhään, kun Minttu pelkäsi kiusaamisen pahenevan. Koulussa asiaa ei otettu todesta edes silloin, kun Mintun päätä oli lyöty ikkunaan. Kiusaamisesta jäi hänelle pysyvä jälki, vaikka isoskoulutus ja lukio ovat tuoneet tukun myötätuntoisia ystäviä." On vaikeaa antaa anteeksi sellaista, mikä on pilannut elämästä niin monta vuotta. .. uusilta kavereilta kysy uudelleen ja uudelleen , kestävätkö he minua ihan oikeasti."
(Yhteisvastuu 2011)

Yksinäisyys on kuin miekka, joka lävistää lapsen ja nuoren sydämen ja jättää sinne syvän arven, jos apua ei ole saatavilla ajoissa. Yksinäisyyttä ei täällä Suomessa eikä Mosambikissa saa parannettua lääkkeillä eikä terapialla. Ohjaus osaksi yhteisöä, joka kantaa ja lohduttaa nuorta jäsentään auttaa parhaiten. Noin 10 prosenttia Suomen koululaisista kokee kiusaamista. Kaverisuhteet ovat paras suoja kiusaamisen ehkäisemiseksi. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee elämänsä kaikissa vaiheissa yhteisön tuomaa turvaa sekä ikätovereiden että aikuisten taholta. Lapset ja nuoret tarvitsevat lohtua ja toivoa , jotta he voisivat kokea itsensä arvokkaaksi ihmiseksi eivätkä vetäydy omiin oloihinsa tai yritä suorittamalla ansaita ihmisarvoaan omissa ja toisten silmissä.

Vanha Simeon ja Hanna odottivat lohdutusta koko Israelin kansalle ja valoa koko maailmalle vuosikausia. Ehkä heillä meni välillä usko ja luottamus Jumalaan koetukselle, kun lohdutusta ei näkynyt eikä kuulunut. Eräänä päivänä he sitten saivat katsella ja kantaa käsissään pientä poikalasta, jossa he näkivät Jumalan lähettämän lohdutuksen ja pelastuksen kaikille ihmisille. Simeon sanoi Jeesus vauva käsivarsillaan: " Minun silmäni ovat nähneet Herra sinun pelastuksesi, joka olet kaikille kansoille valmistanut; valon joka koittaa pakanakansoille." Pitkän ajan odotuksen jälkeen ja keskellä temppelin hälyä vanha Simeon saa kokea uskon täyttymyksen ja lohdun. Hän ja vanha profeetta Hanna saivat kokea osallisuutta Jumalan läsnäolosta Jeesus lapsessa. Jeesuksen vanhemmat olivat hämmentyneitä siitä, mitä heidän pojastaan sanottiin. Koko tilanne tuli yllätyksenä. Simeonin sanat sisälsivät suuria lupauksia, joiden merkitys selveni vasta vuosikymmenien jälkeen. Silti Jumala oli läsnä Marian ja Joosefin elämässä ja Jeesuksen elämässä hyvin konkreettisesti. Elämä kun on aina tässä ja nyt, ja myös Jumala on läsnä tässä ja nyt.

Aikuisen Jeesuksen teot ja tapa suhtautua kaikkiin ihmisiin Jumalan luomina ja arvokkaina toi ihmisille lohtua ja kokemuksen armollisesta Jumalasta, joka näkee lapsensa tilan ja avun tarpeen. Lohtua voi tuoda vain jos näkee ja kuuntelee. Jeesus soimasi kovin sanoi niitä ihmisiä , jotka olivat välinpitämättömiä toisia ihmisiä kohtaan. Välinpitämättömyys tappaa sisältäpäin, murentaa ihmisarvon ja toivon. Jokainen ihminen on pyhä ja arvokas. Jokaisen elämä on suojelemisen arvoinen. Siksi yksin jättäminen ja kiusaaminen ovat väärin. Jeesusta Simeon nimitti pelastukseksi ja valoksi. Jeesus sai kokea omassa nahassaan väärinymmärrystä ja selän kääntämistä. Hänen sanomansa Jumalan armosta kaikille kuuluvana ja velvoite rakastaa jopa vihamiehiään oli joillekin ihmisille liikaa. Jeesuksen on ollut pakko saada kotoaan ja myös Jumalalta suoraan vahvuutta kohdata arvokkaina ihmisinä myös heidät ,joita muut halveksivat milloin mistäkin syystä.

Tänäkin päivänä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen lohduttaa nuorta ja aikuista, antaa toivoa ja rohkaisua elämässä eteenpäin. Temppelissämme eli kirkossa me voimme levätä Jeesuksen läsnäolossa ja rukoilla hiljaa omat asiamme hänelle tiettäväksi. Täällä voimme saada Jeesuksen asettaman ehtoollisaterian voimaksemme jokapäiväisen elämän keskelle. Jeesus rohkaisee arkaa sanomalla:" Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi." Hän lähettää meidät olemaan hyviä toisillemme. Olemaan ihmisiä ihmiselle ja torjumaan välinpitämättömyyttä ja levittämään välittämisen tuomaa suojaa yksinäisyyttä vastaan. Arkienkelinä olo ei ole suuria sankaritekoja , joita arkkienkelit tekevät . Arkienkelinä olo on luottamusta siihen, että meidän lohduttajamme Jeesus Kristus on kanssamme ja hän antaa meille taidon ja viisauden olla hyvä toiselle ihmiselle ja lisätä rakkautta ja turvaa.
 

Anita Venäläinen         

Päivän sana:
La 19.5.2012
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11:13.
Päivän luvut: Room. 3; 2. Moos. 15.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä