Saarna 20.3.

2. paastonajan sunnuntai

Usko ja rukous

Mark.9:17–29
 

Evankeliumin kertomuksessa on paljon kärsimystä. Pitkäaikaissairaan lapsen isän tuska tulvi yli laitojen. Hän teki lapsensa puolesta vielä sen viimeisen, mitä ei ollut tehty: Parantajana tunnettu mies oli lähistöllä. Sinne menemme, ajatteli isä. Isä paljasti heikkoutensa, hän ei pystynyt pitämään sisällään epäilystä, että vierailu Jeesuksen luona olisi turha. Jeesus sanoo ykskantaan, että kaikki on mahdollista sille joka uskoo. Isä tunnusti huutaen ja hädissään uskonsa, jota ei ollut. Tuska ajatella, että pojan paraneminen sittenkin riippuisi hänestä, isästä ja hänen uskostaan, oli liian suuri. Siksi hän huusi kuin hengen hädässä: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Isän epäusko paljastui. Hän tahtoi uskoa, mutta ei voinut. Evankeliumin isä on meille esikuva siitä, kuinka meidän on määrä siirtyä yhä syvemmälle sydämeemme. Tehdessämme matkaa oman elämämme ytimeen tiedämme tulevamme eräänä päivänä kotiin. Tai jos emme tiedä, niin meidän ainakin tulisi tietää. Me olemme pyhiinvaeltajia, jotka olemme matkalla kotiin. Mutta sitä ennen kohtaamme jättiläisen, sen osan omasta minuudestamme, joka on suuri ja tärkeä henkilö, kunnon kristitty ja harras uskovainen, aina lähimmäisiä rakastava, aina oikeassa oleva ja kaikessa työssä taidollinen ja osaava. Sydämemme, joka on pelkojen ja epäuskon täyttämä, kokenut hylkäämistä ja aliarviointia, kärsinyt sairauksista ja epävarmuudesta, ei kovin helposti uskalla asettua vastakkain jättiläisen kanssa. Onko mitään tehtävissä?

Jeesus on kotonaan siellä, missä olet eniten ihminen, eniten oma itsesi, siellä missä olet heikoin. Eikö olisi surullista, jos Jeesus joutuisi olemaan sinun luonasi yksin, niin ettet menisikään tapaamaan häntä? Jeesus siis asuu siellä, missä pelokas minä uskaltaa tulla kotiin. Mikä on sinun huutosi? Isä huusi: Auta minua epäuskossani! Mitä sinä huudat? – Kuinka osaisimme olla heikoimmalle kohdallemme, sille langenneelle, sairaalle, kaipaavalle ja yksinäiselle / vieraanvaraisia, helliä ja hoivaavia, että hän, heikoin kohtamme, uskaltaisi tulla kotiin?

Sielunhoitaja Henry Nouwen rohkaisee meitä pysymään tuskamme luona. Meidän tulee tiedostaa, että tuskalla on olemassaolonoikeus vain rajatussa paikassa. Jumala asettaa kärsimykselle rajat. Sen lisäksi Jumala ottaa parantavan voimansa käyttöön siellä, missä ihminen käy syvintä taisteluaan. Nouwen rohkaisee meitä myös sanomalla, että Jumala tahtoo koskettaa sinua ja minua tavalla, joka kestävästi täyttää syvimmän tarpeemme.

Runoilija Kahlil Gibran on kirjoittanut Kristuksesta, joka näyttää meille esimerkkiä: ”Kristus kantoi aina päänsä pystyssä ja Jumala tuli loisti hänen silmissään. ** Kuitenkin hän on murheellinen niin kuin lintu, joka ei tahdo jättää verkkoon vangittua toveriaan.” Kristus on murheellinen puolestamme, kun olemme sidottuja kärsimykseen, sairauteen, suruun, syntiin ja kuolemaan. Jeesus parantaa evankeliumin kertomuksen pojan hyvästä sydämestään. Hän auttaa isää nostamaan päänsä urheasti pystyyn epäuskon paljastumisen jälkeen. Jeesus antaa ymmärtää, että vapaus on lähellä.

Jeesuksen käyttäytymisessä on myös kärsimätön puolensa. Ettekö te vieläkään usko ja ymmärrä! Miten monta kertaa on puhuttava samasta asiasta ja tehtävä ihmeellisiä tekoja. Ei mene perille, että antakaa itsellenne ja toisillenne anteeksi, olkaa helliä, ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä toisianne kohtaan! Nostakaa päänne pystyyn, teidän vapautuksenne on lähellä.

Kristillisessä perinteessä opetetaan, että elämän taisteluissa kannattaa pysyä liikkeellä, seurata uskollisesti Jumalan Sanaa, rukoilla ja tehdä työtä. Rukous vahvistaa meidän sisäistä itseämme. Me hiljalleen avaudumme elämälle. Ja aina kun kohtaamme ystävällisyyttä, vieraanvaraisuutta ja rakkautta, se tulee ottaa ilolla vastaan. Itsensä vähätteleminen tässä asiassa tekee Jeesuksen vihaiseksi. Ettekö te koskaan opi! Rukous ja työn tekeminen johtavat elämämme kohti levollisuutta ja rauhaa.

Jeesus sanoi evankeliumissa opetuslapsille, että on olemassa sellaisia vaivoja ja vastoinkäymisiä, joita ei voi parantaa kuin ainoastaan rukouksella. Jeesus jo alusta saakka opetti opetuslapsiaan, että rukoilkaa hyvät ihmiset. Rukoilkaa silloinkin, kun se tuntuu vaikealta ja turhalta. Tunnustakaa heikkoutenne ja rukoilkaa taas. Rukous vahvistaa teitä.

Päivän virsi 361 Koska valaissee kointähtönen on yksi virsikirjan kauneimmista virsistä. Tahdon päättää saarnan virren rukoukseen: Tee minut kaipaavaiseksi, tyhjäksi kokonaan, armoa kerjääväiseksi, armosi että saan.

Elina Rajala