Saarna 14.11.

Kuka siellä vielä nuokkuu ?

Matt. 25: 1-13
 

Joko siellä kirkkosalissa jonkun silmä lurpahtelee, vaikka saarna ei ole vielä alkanutkaan! Ja on sentään valvomisen sunnuntai! ”Valvokaa” sanoo Jeesuskin tänään.

No jaa. Saa siellä ihan rauhassa torkahdelle, kyllä minä sitten lopussa voin herätellä. Mutta hereillä oleville tulee nyt selitystä päivän evankeliumiin.

Nämä uskon asiat ja Jumalan asiat ovat sillä tavalla ihmisen kokemukselle erikoisia, että Jeesus niistä puhuessaan mielellään käytti vertauksia. Sillä tavalla hän antoi jokaiselle kuulijalle luvan itse rakentaa näitä omia uskonmaisemiaan, joissa osaa liikkua elämänsä poluilla. Me voimme kokemuksistamme ja uskontavoistamme keskenämme keskustella, niitä toisillemme kuvailla mutta heti kun vaadimme, että toisen on ajateltava ja uskottava juuri samalla tavalla kuin mitä minä teen, silloin ollaan harhateillä. Siksi mm. nämä väittelyt homojen oikeuksista uskovien keskuudessa ovat aika masentavia. Minä esim. ajattelen Raamattuun uskovana pappina, että kun kerran Jumala luo meitä lapsiaan erilaisiksi, niin ei minulla ole kanttia käydä Luojaa arvostelemaan ja moittimaan toisen ihmisen olemuksesta, vaikka hän onkin erilainen kuin minä. Joku teistä saattaa ajatella eri tavalla. Kyllä tässä kirkossa pitää olla tilaa meille kaikille, eri tavalla ajatteleville. Kunhan vain pidämme Kristusta Herranamme, se riittää.

Tässä pitää valvoa tarkasti omia asenteita ja ajatuksia, ettei tule vahingossa tuomittua sellaisia ihmisiä, jotka oikein janoavat ja Jumalan johdatusta ja siunausta elämänsä poluille. Muistamme Pyhäinpäivän evankeliumista, kuinka itse Kristus julisti heidät tervetulleiksi Jumalan valtakuntaan.

Kun Jeesus kehottaa meitä tänään erityisesti valvomaan, on syytä kuunnella, mihin Hän meitä ohjaakaan. Vertaus 10 neitsyestä on hauska. Tulossa on hääjuhlat ja silmiemme eteen Jeesus tuo 10 nuorta neitoa, joista valitettavasti puolet on tyhmiä ja puolet viisaita. Kukapa meistä haluaisi olla tyhmä. Ei kukaan. Mutta onko se mahdollista välttää.

Jeesuksen ajan hääjuhlat olivat monipäiväiset, kaikkia kylän asukkaita koskevat riehakkaat ja vauhdikkaat ilojuhlat. Yölliset hääkulkueet olivat tärkeässä osassa. Kun sulhanen oli sukulaisineen kylliksi juhlinut, hän lähti seurueineen morsiamen kotiin – keskellä yötä. Morsiamen kodin lähellä piti olla morsiusneitoja soihtuineen opastamassa kulkuetta häätaloon. Morsiusneidot tanssivat oliiviöljyyn kastettujen seipäiden kanssa kulkueen edellä.

Öljyä piti olla mukana riittävästi, koska yksi öljykastelu riitti vain noin varttitunnin soihtuun. Ja sitten piti taas tökäyttää seipään pää öljyastiassa. Ja morsiusneidot eivät tienneet tarkasti mihin aikaan yöstä herra sulhanen ehtii matkaan laittautua. Kavereiden kanssa saattoi tulla eteen monenlaista viivästystä.

Tähän epävarmuuteen varautumisessa tyhmyys ja viisaus selveni. Tyhmyys ei ollut siinä, kuka väsähti ja nukahti ja kuka pysyi yön hereillä. Jeesushan mainitsi, että koko likkalauma nukahti kesken odotuksen. Mutta jossain vaiheessa alkoi kuulua lähestyvän hääjoukon riemua ja metakkaa. ” Ei siis muuta kuin tytöt äkkiä punaa huuliin, mekot puhtaaksi pölystä ja tulta seipäisiin, meidän vuoro tulee nyt!” Mutta voi voi surkeutta, voi voi tuota pulaa, puolet neidoista huomaa öljyn loppuvan. Se tietää sitä, että heidän osaltaan juhlat on juhlittu ennen kuin ne alkoivatkaan.

Ja nyt me käymme avaamaan tätä Jeesuksen vertausta. Meillä on muutama oleellinen asia selvitettävänä: mitä on valvominen, kuka on tyhmä ja kuka viisas, mitä öljy merkitsee, kuka on ylkä ja missä me hänet tapaamme… Kun meillä tänään on vaalipyhä, niin tietysti pyrimme arvioimaan kuka ehdokkaista kuuluu tyhmien joukkoon, kuka viisaiden. Kenen seipään päässä valo vilkkuu ja kenen taas ei. Siinä sitä pohtimista onkin! Mutta heti kun olemme sen itsellemme selvittäneet, niin viimeistään sen numeron kirjoittamisen jälkeen pitää kääntää katse omaan itseensä ja arvioida se oma joukko, johon kuvittelee kuuluvansa!

Oleellinen asia Jeesuksen vertauksessa on öljy. Sitä pitää olla, jotta pääsee mukaan ilojuhliin. Öljyllä tarkoitetaan uskoa Jumalaan. Usko ei kristillisessä elämässä ole pelkästään Jumalan olemassaolon totena pitämistä. Usko on tätä enemmän, jotain syvällisempää, yksilöllisempää, kauniimpaa ja kantavampaa. Usko on luottamusta Jumalan läsnäoloon, hänen johdatukseensa, hänen rakkauteensa syntistä kohtaan, luottamusta anteeksiantoon ja iankaikkiseen elämään.

Tässä vaiheessa alkaa yhden jos toisenkin olo tuntumaan heikolta. Onko minulla tuollaista öljyä, ja onko sitä riittävästi. Ja muistamme, että Jeesuksen vertauksesta selviää, että sitä ei voi toiselta ihmiseltä saada eikä toiselle antaa, vaikka itsellä olisi yllin kyllin. Niin että mitäs nyt tehdään. Tähän hätään Raamattu antaa levollisia vastauksia. Toisaalla nimittäin Jeesus sanoo, että ei sitä uskoa tarvita kuin sinapinsiemenen verran, siis hyvin hyvin vähän. Sekin tekee Jumalalta saatuna ihmeitä! Ja toisessa kohdassa Jeesus opettaa – siitä Raamatunkohdasta olen jo saarnan alussa kertonut - että jo pelkkä Jumalan kaipaus ja ikävä on osoitus riittävästä uskosta. Ehkä jotkut ihmiset asettavat näitä uskon rimoja liian korkealle, mutta itse Kristus laskee ne niin alas ettei niihin pääse edes kompastumaan.

Uskoa siis tarvitaan. Ja sitä saa vain ja ainoastaan Jumalalta. Rukouksessa –niin kuin tiedämme.

Entäs se ylkä. Kuka ja mistä me hänet löydämme. Ylkä Jeesuksen vertauksessa on tietysti Hän itse, Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme. Ja mistä me hänet löydämme, sen Matteus kertoo Jeesuksen sanoin tämän saman luvun lopussa. Siitä Elina-pastori saarnaa ensi pyhänä tässä samassa kirkossa samaan aikaan. Jeesus selvittää aivan tarkasti, että Hänet, ylkämme ja Herramme, me kohtaamme jokaisessa vastaantulevassa kärsivässä ihmisessä: nälkäisissä, janoisissa, kodittomissa, köyhissä ja sairaissa…

Heitä Jeesus käskee meitä menemään vastaan. Iloiten ja uskon lamput vilkkuen.

Oletko pettynyt. Odotitko, että olisi jännempi ja kivempi kulkea juhlasaatossa itse Taivaan Kuninkaan kanssa. Mutta ymmärtäkäämme, että Taivaan Kuningas, Jumalan valtakunnan kuningas tulee omien sanojensa mukaan keskellemme kärsivänä ja meitä tarvitsevana.

Ja nyt se valvominen. Mitä se tarkoittaa. Sehän ei ole siis nukkumisen vastakohtaa. Kyllä välillä saa nukkua niin kuin kaikki morsiusneidot tekivät. Mutta heti kun ylkä saapui, silloin piti olla hereillä ja uskonlamppu kunnossa. Jeesuksen läsnäolo keskellämme on siis otettava koko ajan huomioon. Hän saattaa todella ilmestyä vierellemme tai eteemme milloin tahansa ja millaisessa hahmossa tahansa. Ja silloin kun me käymme palvelemaan yllättäenkin tapaamaamme Kristusta, silloin hänellä on juhlat ja me saamme olla niissä mukana.

On hyvä huomata, että jo ennen häätaloon menemistä oli yljän kanssa hyvä olla, jopa mukavaa. Vaikka neitojen tanssiessa saattoi kivet jalkojen alla joskus pistellä ja askeleet vähän horjahdella ja joku tanssi kepeämmin ja sulavammin kuin toinen, niin siinä samassa juhlakulkueessa kuitenkin räpisteltiin. Iloittiin, laulettiin ja naurettiin. Ja vasta perille päästyä alkoivat ne todelliset pippalot!

Juhlan esimaksua on siis jo nämä odotteluvuodet. Nämä arkiset vuodet. Ja sitten kun ne tulevat valmiiksi, sitten aukeavat ovet sinne oikeaan taivaaseen, ikuiseen hääjuhlaan.

Valvominen on siis Jumalan ja Kristuksen kanssa vaeltamista, monenlaisessa seurassa. Uskossa ja toivossa. Jumalan rakkaudessa ja syntien anteeksisaamisen todellisuudessa. Jumalan kaipauksessa ja johdatuksen pyytämisessä. Mutta tämä – Jumalan edessä koko ajan oleminen ja eläminen – se on otettava sillä tavalla vakavasti, että jos sen suhteen käy täysin välinpitämättömäksi, niin , kuten Jeesus sanoo, ovi ei aukene.

No niin, saarna loppuu. Herätkää siellä. Ja Valvokaa. Valvokaa yhdessä Kristuksen kirkon kanssa ja Kristuksen kirkossa. Ei se Jeesuksen mainitsema viisaus sen kummempaa ole.

Jari Pennanen, lääninrovasti