Saarna 7.11.

Mikä on muuttuvaa ja mikä pysyvää?

Matt. 22: 15-22
 

Jeesuksen tilanne muistuttaa kirkon tilannetta (Matteus 22:15-22). Painetta luodaan oikealta ja vasemmalta. Jos toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen suuntaan .. tekee toisin. Mutta voiko kirkko odottaa muuta itselleen, jos kirkon Herra sai tällaisen kohtelun. Jeesukselta kysyttiin: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Jeesusta odotti yhtä pahat seuraukset vastaisi hän sitten kyllä tai ei. Jos hän olisi sanonut kyllä, hän olisi asettunut herodeslaisten puolelle ja olisi samalla näyttänyt tietä epäjumalankuvan käytölle ja menettänyt tavallisen kansan suosion. Jos hän olisi sanonut ei, häntä olisi voitu syyttää kapinan lietsomisesta roomalaisia vastaan.

Viime vuosikymmeninä kirkolle on esitetty kysymyksiä. Onko oikein antaa naisillekin pappeus? Kyllä vai ei? Onko homoseksuaaleilla oikeus saada siunaus yhteiselämälleen? Kyllä vai ei? Tilanne näyttää samalta kuin Jeesuksella. Jotkut eroavat kirkosta, koska se on liian homomyönteinen ja toiset, koska se ei hyväksy homoja.

Silloin aikanaan Jeesus pyysi kysyjiään ottamaan esille sen rahan, jolla he ovat tottuneet maksamaan veronsa. Jeesus ei koske tuohon rahaan vaan pyytää näyttämään sitä. Jeesus ei katso eikä nimeä rahaa. Hän pitää etäisyyttä siihen. Sitten hän kysyy mikä raha se on, mitä siinä näkyy? Kysyjillä on kädessään roomalainen raha, jossa on keisarin kuva ja nimi. Jeesus vastaa seuraavasti; Niinpä jos kerran siinä on keisarin nimi niin kai se on hänen rahapajastaan lähtenyt ja on hänen omansa. Antakaa siis se hänelle. Siis eläkää arkeanne kansalaisina, jotka antavat kullekin sen arvon, mikä hänelle kuuluu Jumalan luomana.

Voimme olla itse hämillämme nykyisessä arvokeskustelujen aallokossa. Mikä on Jumalan mielen mukaista kehitystä yhteiskunnassa ja mikä ei. Maailma muuttuu ja arvot muuttuvat. Kukaan ei noudata kaikkia Vanhan Testamentin pohjalta nousevia lakeja ja arvoja. Niissä on paljon, tämän ajan ja järjen mukaan vanhentunutta aineistoa. Koronotto lainaan liittyen on nyt arkipäivää. Ennen se oli kiellettyä. Eikä valtavirrasta poikkeavaa seksuaalista käytöstä enää meillä uhkaa kivitystuomio. Jokainen meistä vetää rajan hylättävien ja hyväksyttävien käskyjen kohdalle hieman eri tavoin. Siihen vaikuttaa ainakin perhe ja yhteisö, jossa olemme kasvaneet, oma elämänkokemuksemme, oma käsitys oikeasta ja väärästä, järki, ja henkilökohtaiset edut. Näemme miten omat lapsemme ajattelevat jo toisin joistakin meille tärkeistä asioista kuin me. Ovatko he väärässä vai olimmeko me? Muistamme omat kapinamme omia vanhempiamme kohtaan. Fariseukset sanoivat mairitellenkin totuuden Jeesuksesta, että hän ei tehnyt eroa ihmisten välillä. Jeesus sanoi: "Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat." Pelkään, että tämä käsky tekee meistä jokaisesta syntisen. Onko teille veteraaneille ollut helppoa siunata heitä, jotka uhkasivat isänmaatamme ja veivät siitä osan? Onko meille muille ollut helppoa siunata meille vääryyttä tehnyttä tai toisin ajattelijaa. Tuomio on yksin Jumalan. Meidän tehtävämme on siunata ja rukoilla toistemme puolesta, uskonnosta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammaisuudesta jne. riippumatta.

Jeesus puhui Jumalalle kuuluvan sen mikä Jumalan on. Mikä on siis Jumalan? Missä on Jumalan kuva? Arvot ja ihanteet muuttuvat, mutta pelastuksemme sisältö ei muutu. Pelastuksemme ei perustu elämämme kelvollisuuteen toistemme tai Jumalan edessä. Pelastuksemme perustuu siihen miten Jeesus eli ihmisten ja Jumalan edessä. Pelastuksemme perustuu siihen mitä Kristus on puolestamme tehnyt. Ihminen on olemukseltaan vajavainen ja syntinen, mutta Kristuksessa armahdettu ja pelastettu. Se on Jumalan lahja meille. Jumala loi meidät kuvakseen. Jumala on painanut meihin merkkinsä; Pyhän Hengen. Meissä on Jumalan kuva ja me kuulumme hänelle. Kelvottomuudessammekin me olemme turvassa uskon kautta Kristukseen. Ehtoollisella saamme käteemme leivän. Siinä on Kristuksen, Jumalan kuva. Siinä meillä on pelastus täydellisenä läsnä.

Nuorella miehellä oli elämä ja opiskelut edessään. Köyhän talon poikana hän haki lainaa paikallisesta pankista opintojaan varten. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Syttyi sota, ja nuorukainen joutui rintamalle. Lopulta suruviesti tavoitti kodin, jossa pojan isä joutui surunsa lisäksi tuskailemaan myös otetun opintolainan kanssa.

Isä lähti lakki kourassa pankinjohtajan puheille luvaten, että maksaa ajallaan pojan velan pankille. Pankinjohtaja tuumi hetken ja sanoi: "Eiköhän se velka ole jo Kannaksella maksettu.

Kuinka usein mekin olemme lakki kourassa Jumalamme edessä, kun voisimme kuulla vapauttavat sanat: "Eiköhän se velka ole jo Golgatalla maksettu."

Kari Rautiainen