Kuninkaan pojan häät
Oli syksyinen päivä leirikeskuksessa. Paikalla joukko lapsia ja varhaisnuoria, joukossa minäkin, olin 11 – vuotias. Eräänä päivänä toinen leirin vetäjistä työnsi vaivihkaa käteeni pienen kortin, jossa luki: Tervetuloa Poikani häihin, terveisin Kuninkaasi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ovatkohan muutkin saaneet tällaisen. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Kaikki oli kutsuttu. Tuli ilta ja illanvieton aika. Jokainen leiriläinen ja isonen sai pukeutua valkoiseen albaan. Tunsin itseni jouluevankeliumin enkeliksi. Illanvietto oli mukava, lauloimme ja nauroimme sydämen kyllyydestä. Kunnes illan isäntä, leiripappimme isä Maukka, meni nuoriso-ohjaajamme luo, joka kyyhötti nurkassa. Kuuluvalla äänellä hän huusi: - Ystäväni, mitä sinä teet täällä? Miksi olet tullut juhlaan ilman häävaatteita? Riitta-Maijalla ei ole albaa, voi mitä nyt tapahtuu, hätäännyin rakastetun nuoriso-ohjaajamme puolesta. Kauhistuneena seurasin, kun kuningas ajoi vieraan ulos, ja tämä itki katkerasti. Muistan vieläkin, kuinka hätäännyin siitä, että kuningas oli niin vihainen. Ja ihmettelin nuorisonohjaajaamme, jolla aina oli meille vastauksia valmiina vaikeisiinkin kysymyksiin: Miksei hän osannut selittää syytä tähän erehdykseen?
Vertauksen ensimmäiset kutsutut suhtautuivat kutsuun torjuvasti saman tien. He myös pahoinpitelivät kutsun esittäjät. Omana aikanaan, eli Matteuksen evankeliumin syntyaikana, noin 80 – luvulla vertauksen lukijat ymmärsivät Jeesuksen opetuksen siten, että juutalaiset kuulivat kutsun ensimmäisenä, hylkäsivät sen, ja myös surmasivat profeettoja ja vainosivat kristittyjä. Häähuone täyttyi toisen kutsun saaneista, jotka olivat pakanoita, juutalaisuuden näkökulmasta roskaväkeä. Matteuksen evankeliumin mukaan Jumalan viha kohtasi juutalaisia erityisesti Jerusalemin kaupungin ja temppelin hävityksenä 70 – luvulla.
Entä omana aikanamme? Miten vertaus puhuttelee meitä? Esitän muutaman näkökulman pohdittavaksemme. Ensinnäkin kutsussa on voimaa. Se on evankeliumin voima. Jonka Jumala on kutsunut, ei omista kutsua, vaan se on koettava joka päivä uudelleen. Luther sanoo tästä, että se on yhä syvenevää synnin ja armon tuntoa. On siis mahdollista, että Jumalan kutsu lyö niin leimansa arkeen, että siitä tulee juhlaa. Pyhä murtautuu arjen keskelle. Kutsu voi kuitenkin myös valua tyhjiin. Näin käy, jos viivyttelee ajatellen, että aikaa riittää. Antaa nyt olla, ajatellaan tätä asiaa joskus tulevaisuudessa.
Kirkossa, Sanan, sakramenttien ja yhteisen rukouksen osallisuudessa, meillä on tilaisuus puhdistautua ja pukeutua lumivalkeaan pukuun. Ilman yhteyttä kirkon elämään ihminen pitää itseään ikään kuin automaattisesti valmiina Herran häähuoneeseen. Voi olla että tämä tapahtuu hyvässä uskossa, joka osoittautuu vääräksi luuloksi. Häävaatteet kuvaavat uutta olemisen tapaa, elämää Kristuksessa. Raamatussa sanotaan, että hänessä me elämme, olemme ja liikumme. Kristuksen kautta me puemme päällemme uuden ihmisen.
Vertauksesta avautuu ajatus, että kutsuun on syytä vastata heti. Kertomuksen yllättäen kutsutut eivät ota kutsua vakavasti vaan jatkavat töitään. Monet haluavat olla paikalla kun Jumalan valtakunta murtautuu kirkkaudessa, mutta eivät ymmärrä, että Jumalan valtakunta on jo täällä Jeesuksen voimassa olevassa kutsussa ja seurakuntayhteydessä.
Draama vertauksesta kuninkaan pojan häät on syöpynyt syvälle mieleeni. Samoin sen opetus silloin. Nuoriso-ohjaajamme tuli pienen hetken jälkeen saliin joukkoomme ja puki meidän nähtemme alban päälleen. Kuningas toivotti hänet kädestä pitäen tervetulleeksi. Nyt asiat ovat niin kuin olla pitää, huokasin helpotuksesta. Seurasi opetus siitä, miten päästään taivaaseen. Ilman Jeesusta ei pääse taivaaseen. Valkoinen puku on kuin kastepuku, kasteessa meidät on puettu Jeesuksen kanssa samaan pukuun, olemme Jumalan edessä pyhiä ja puhtaita. Lauloimme yhden suosikkilauluistamme Milläs minä pääsisin taivaaseen, pyörälläkö vinhasti polkien. Autollako ajan vaiko raketilla meen, milläs minä pääsisin taivaaseen. Syntini kun hylkään ja tunnustan, silloin minä taivaan omistan. Uskomalla Herraan Jeesukseen pääsen minä varmasti taivaaseen.
rukouslause: Valista, oi valon antaja, minun sieluni puku ja pelasta minut.
Elina Rajala
