Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Tiedätkö miksi Helatorstaita vietetään?

(Helatorstaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Saarna 26.9.

Kristityn vapaus

Luuk. 14: 1-6
 

Jeesus etsii ihmistä. Aikanaan hän tuli fariseusten johtajan kotiin (Luukas 14:1-6). Oli aika avata keskustelu siitä, milloin on lupa tehdä hyvää. Tuo kysymys kuulostaa ensin jotenkin absurdilta. Eikö aina ole lupa tehdä hyvää? On kuitenkin tilanteita, jolloin suurempi etu voi syrjäyttää yksinäisen ihmisen avunsaannin. Sapattimääräys meni pienen ihmisen edelle. Nykyään Yritysten tuotannon ja osinkojen saannin turvaamiseksi sijoittajille työttömäksi joutuminen on monelle arkea. Vähävaraisuus vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin monella tavalla. Myös ruokailut ovat niukkoja. Tänä Marttojen elo-ja kiitosjuhlan aikana on hyvä muistuttaa, että tänä vuonna käynnistettiin Marttojen avulla lapsiperheiden ruokaturva -hanke pilottipaikkakunnilla. Ensi vuonna toiminta laajenee kaikkiin 16 marttapiiriin eri puolilla Suomea. Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Merja Siltanen on sanonut: "Martoille on tavaton ilo tehdä yhteistyötä lapsiperheiden hyväksi Yhteisvastuun kanssa. Arvopohjamme pulppuaa samasta lähteestä. Marttajärjestö perustettiin 110 vuotta sitten lähimmäisenrakkaudesta, halusta auttaa". Martat ja seurakunnat suunnittelevat yhdessä oman paikkakuntansa tukea tarvitseville perheille parhaiten sopivan tukipaketin. Tavoitteena on paitsi konkreettinen tuki keittiössä ja ruokapöydässä myös perheen yhteiseen tekemiseen rohkaiseminen. Apua kipeimmin tarvitsevat perheet etsitään seurakuntien, Marttojen, sosiaalitoimen ja neuvoloiden yhteistyöllä. Kyseessä ei ole vähempää kuin Marttojen työ Jeesuksen rinnalla. On kyse niiden tukemisesta, jotka ovat väliinputoamisen vaarassa suuremman edun takia. Jeesus kysyi aina Jumalan tahtoa ihmisen kohdatessaan.

Fariseusten johtajan kodissa oltiin myös ruokapöydän ääressä. Tuo ateria muodostui Jeesuksen läsnä ollessa anteeksiantamuksen ja itsensä tutkistelun paikaksi. Toiset joutuivat miettimään perusteitaan olla kuulematta lähimmäisen hätää.. Toiselle se oli paikka kohdata Jeesus, joka kosketti, paransi ja lähetti elämään muuttuneena. Mutta kukaan ei ollut aterialla sattumalta. Kaikkien kohdalla Jeesuksen tavoite oli koskettaa ja parantaa sanalla tai läsnäolollaan. Tärkeää oli silloin ja on nyt hädässä olevan ihmisen auttaminen jaloilleen niin, että hän jatkossa voi selvitä omasta arjestaan on samalla hänen itsetunnolleen tärkeää.

Fariseuksen aterialle tuli vesipöhöä sairastava mies. Hän käveli rohkeasti - fariseusten kannan tuntien - Jeesuksen luokse. Jeesus tuli näyttämään ihmisten välisen vallankäytön. Aterialla kukaan ei vastannut Jeesuksen kysymyksiin auttamisen oikeutuksesta. Häneen koitettiin vaikuttaa hiljenemällä. Mieheen oli käytetty arvattavasti kyseenalaista valtaa. Auttaminen oli todennäköisesti aiemmin evätty viittamaalla hänen syyllisyyteensä Jumalan ja ihmisten edessä. Tuohon aikaan vesipöhöä sairastavan ihmisen uskottiin kärsivän omasta syystään. Ajateltiin, että sairaus on seurausta siveellisesti arveluttavasta elämästä.

Tämän sunnuntain aihe on Kristityn vapaus. Kristityn vapaus on kuitenkin saada ottaa vastaan Jumalan lahjat Kristuksen kautta milloin vain. Kukaan ei voi asettua Ihmisen ja armollisen Jumalan välille. Jeesuksella oli valta vapauttaa mies syytösten otteesta. Emme tiedä oliko mies joskus ajatellut olevan ehkä syyllinen kohtaloonsa. Totta on, että jos ympärillä olevat syyttävät jotakin riittävän pitkään syylliseksi omaan tilaansa, niin hän alkaa itsekin uskoa näin. Koulu- tai työpaikkakiusattukin alkaa pian uskoa olevansa oikeasti jotenkin outo. Jeesuksen lähellä syyllisyys riisuttiin miehen elämästä pois. Jeesus antoi hänelle uuden lähtökohdan elämään. Ilman Jeesuksen kohtaamista mies olisi kantanut koko elämänsä syyllisyyttä harteillaan.

Jeesus kosketti, paransi ja lähetti. Koskettaminen on merkki toisen kohtaamisesta, näkemisestä ja samanarvoisena pitämisestä. Siinä on anteeksiantaminen ja armahtaminen ruumiillisesti koettavissa.

Tänäänkin ehtoollisella me olemme Jeesuksen lähellä. Tulemme omine kokemuksinemme hänen eteensä. Minkään ei pitäisi olla esteenä sille, että hän saa koskettaa ja parantaa. Toisen ihmisen ystävällinen kosketus - vaikka olalle - on merkki siitä, että olemme tulleet nähdyksi ja hyväksytyksi. Siinä ei ole syytöstä. Leivässä ja viinissä Jeesus koskettaa meitä.

Tuo hetki aterialla paransi miehen. Siinä hetkessä oli koettavissa rakkaus, joka ei asettanut ehtoja eikä katsonut menneitä. Siinä oli koettavissa ystävän kosketus ilman syytöstä. Parantaminen koski miehen sisintäkin. Ehtoollisella saamme uskoa saamme uskoa tulevamme parannetuiksi, syntimme anteeksisaaneiksi. Jeesus taistelee omantunnon vapauden puolesta, kristityn vapauden puolesta totella enemmän Jumalaa ja omaatuntoaan kuin ympärillä vallitsevaa arvoilmastoa. Kristitty on kutsuttu vapauteen suhteessa Jumalaan. Hänellä on uskomalla Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen kaikki valmiina taivasmatkalle. Hänen ei tarvitse pelastuakseen tehdä mitään, mutta suhteessa muihin ihmisiin hän on kaikkien orja, kutsuttu omantunnon vapauteen ja esimerkiksi auttaa avuntarpeessa olevia.

Jeesus lähetti miehen luotaan elämään arkeaan. Omin jaloin arjesta selviäminen hyvän omantunnon ja itsetunnon omaavana on myös osaltaan teidän Marttojen työn tavoitteena.

 

Kari Rautiainen
                                                                        
   

18. sunnuntai helluntaista

Päivän sana:
La 19.5.2012
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11:13.
Päivän luvut: Room. 3; 2. Moos. 15.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä