Saarna 16.5.

Kuka tarvitsee puolustajaa?

Joh. 15: 26-16: 4
 

Jeesus puhuu tämän päivän sanassaan puolustajasta. Näin Kaatuneitten muistopäivänä mieli kulkee heti siihen, että jos koska niin sotiemme aikana koko tämä maa tarvitsi puolustajaa. Ja sellainen löytyi: se löytyi maamme nuorista miehistä ja naisista ja se löytyi turvautumisesta Jumalaan

”Te saatte puolustajan. ” Nuo Jeesuksen sanat herättävät suorastaan kummastusta kun ne asetetaan siihen tilanteeseen, jossa Jeesus ne lausui. Jeesuksen ristiinnaulitseminen odottaa aivan lähihetkinä. Hän on saanut tietää, että hänen vangitsemistaan ja teloitustaan valmistellaan. Syytöntä viedään pian tuomareiden eteen ja tuomitaan. Niin että kuka tässä tarvitseekaan puolustajaa? Jeesuksen mielestä opetuslapset!

Näinä dramaattisina hetkinä Jeesus keskustelee hyvin vakavasti opetuslastensa kanssa. Hän puhuu vihasta, käsittämättömästä vihasta, jonka kohteeksi hän on joutunut. Ja miksi? Miksi hengellistä valtaa pitävät vihasivat Jeesusta . Vihasivat niin paljon, että olivat valmiit tappamalla vaientamaan hänet. Kun tarkemmin katsomme mikä Jeesuksen toiminnassa aiheutti noin suunnattoman vihan, niin vastaus löytyy. Heidän mielestään Jeesuksen suuri synti oli se, että hän rakasti ja armahti syntistä ihmistä. Jeesuksen rakkaus oli täynnä totuutta ja armoa. Sitä vastustajat eivät voineet sietää.

Tässä tilanteessa kuulostaa oudolta, että Jeesus tarjosi puolustajaa opetuslapsilleen eikä itselleen. Syy on kuitenkin selvä. Jeesus tiesi Jumalalta saadun tehtävänsä, kuolemansa. Tällaista kohtaloa hän ei olisi tahtonut, siksi hän Getsemanessa pyysikin siitä vapautusta. Mutta koska hänelle oli selvää, että tämä mitä hänelle tapahtui, oli jostain käsittämättömästä syystä Jumalan tahto, hän seurasi sitä. Mutta helppoa se ei ollut. Hän ei silti tarvitse puolustajaa, hän tarvitsi vain Isänsä läsnäoloa, voimaa ja johdatusta, jotta voisi totella ja seurata.

Toisin olisi opetuslasten laita. ” Myös te olette minun todistajiani” Jeesus sanoi. Se tarkoitti, että hänen seuraajiensa velvollisuus, ajoittain hyvin raskas velvollisuus oli seurata Mestarinsa ja Herransa tietä. Ja se tie oli ja tulisi aina olemaan sama rakkauden tie, armon tie. Heille annettiin vain tämä yksi tehtävä: kertoa evankeliumi eli ilosanoma siitä, että Jumala ei rankaise syntistä vaan armahtaa hänet. Tämän evankeliumin julistaminen nostaa joissain ihmisissä myös vihan tunteita. Maailman ihmiset eivät siedä sellaista puhetta. He eivät siedä armahtavaa ja rakastavaa Jumalaa.

Tämän vihan edessä monen usko sortuu. Ei jaksa taistella. On helpompi mennä mukaan huutamaan ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! On helpompi antaa Barabbaan temmeltää vapaana kuin antaa armon ja rakkauden kulkea vapaana ja kohdata kaikki syntiset. Tämän kaiken Jeesus ja hänen opetuslapsensa saivat nähdä ja kokea omin silmin ja korvin.

On vaikea kuvitella, että siinä huutosakissa, joka vaati Jeesusta ristille, että siinä joukossa olisi ollut yhtään sellaista ihmistä, joka oli kohdannut Jeesuksen armahtavan katseen ja kuullut hänen rakkautta täynnä olevat sanat: ”mene, sinun syntisi ovat annettu anteeksi”. Ei armon kohdannut ihminen ole ensimmäisten joukossa kiveä heittämässä. Ei, vaan siinä joukossa huusivat sellaiset ihmiset, jotka eivät olleet itse kokeneet syntien anteeksiantamisen tuomaa rauhaa ja lepoa.

Tiedämme alkuseurakunnan ja kirkon historiasta, että opetuslapset saivat todella kohdata vastustusta, aina väkivaltaiseen mestaukseen saakka. Sekä juutalainen että hellenistinen maailma vieroksui sanomaa armahtavasta Jumalasta, jonka kanssa ei voinutkaan käydä kauppaa uhreilla ja hyvillä teoilla. Paavali joutui aika pian toteamaan, että tämä ristin sanoma näyttää maailman silmissä täydeltä hullutukselta. Mutta meille kristityille se on ainut pelastus synnin ja kuoleman otteesta.

Eikä maailman viha mihinkään ole kadonnut. Kautta historian ovat kaikuneet monet erilaiset tuomion äänet ja huudot. Ja kaikuvat edelleen. Suuri yleinen mielipide on aina pelännyt ja sen myötä tuominnut erilaisia ihmisiä. Milloin vihan ja vainon kohteena ovat olleet punatukkaiset naiset, joita on poltettu rovioilla noitina, milloin eri tavalla raihnaiset , sairaat tai vammaiset, milloin seksuaalisesti erilaisina syntyneet, milloin millainenkin ihmisryhmä. Mutta mikä olisi tärkeää ja välttämätöntä meidän kristittyjen huomata: kaikki he ovat Jumalan omanlaisikseen luomia. Meidän vain näyttää joskus olevan vaikea ymmärtää Jumalan aivoituksia ja tarkoituksia. Mutta ehkä Hän luo meistä kaikista erilaisia siksi, että me kaikki iloitsisimme omasta ainutlaatuisuudestamme ja iloitsisimme muidenkin ainutlaatuisuudesta ja erilaisuudesta.

Ja mitä on tehnyt tämä maailma ja maailman ihmiset. Mennyt arvostelemaan Jumalan luomistyötä ja tuomitsemaan Hänen tarkoituksensa ja rakkautensa. Eikä siinä kaikki! Järkyttävintä on se, että Kristukseen uskovat ja hänen kirkkonsakin on aika ajoin astunut maailman huutosakkiin huutamaan: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse. Minusta näyttää, että meillä monella on tässä uudelleenajattelun ja parannuksen paikka!

Kun Jeesus sanoi, että hänen opetuslapsensa tarvitsevat puolustajan, hän puhui juuri tästä: vaikeudesta ymmärtää ja hyväksyä Kristuksen rakkauden syvyyttä ja laajuutta. Ja siksi Jeesus lupasi meille puolustajan, Pyhän Hengen. Samalla Jeesus kertoi mikä on Pyhän Hengen, puolustajan tehtävä. ”Hän todistaa minusta”. Puolustaja siis todistaa Kristuksesta. Puolustaja, Pyhä Henki muistuttaa meitä Jeesuksen rakkaudesta. Hänen armostaan, Jumalan anteeksiannosta ja siitä, että jokainen ihminen on Hänen luomansa ja lunastamansa.

Ja silloin kun Jeesuksen seuraaja, oli hän yksityinen kristitty tai Kristuksen nimeä kantava kirkko, silloin kun Jeesuksen seuraaja muistuttaa maailmaa Jeesuksen armosta ja rakkaudesta, Jumala lähettää Pyhän Henkensä puolustamaan häntä maailman vihaa vastaan. Pyhä Henki ensin kirkastaa Kristuksen rakkauden ja sen jälkeen antaa voiman rakastaa, voiman taistella ja voiman olla uskollinen.

Miten kauniisti Jeesus sanoikaan, että hän puhuu opetuslapsilleen näin isoja ja vaikeita asioita siksi, että kun tätä armon ja rakkauden uskoa vähätellään, kun sitä vastustetaan, niin siinä myllerryksessä maailma alkaa saada hänen omissaankin otetta ja usko alkaa horjua ja saatamme löytää itsemme vääristä huutosakeista. Silloin Puolustaja rohkaisee ja muistuttaa, että armo ja anteeksiantamus koskee meitäkin horjumisen ja hairahtumisen hetkellä. Saamme palata armahtavan Jumalan syliin kuin tuhlaajapoika ja aloittaa taas alusta.

Maailmahan ei perustele yleensä tuomioitaan ja vihaansa. Uskovat perustelevat vihaansa yleensä synnillä. Niin juuri tekivät myös Jeesuksen vastustajat: he syyttivät Jeesusta siitä, että hänen rakkautensa oli Jumalan tahdon vastaista ja siis syntiä. Tähän Jeesuksella oli mainio ja vastaansanomaton vastaus: syntiä on rakkaudettomuus, kovuus ja armottomuus. Syntiä on Raamatun opetuksen mukaan kaikki se, mikä tekee lähimmäiselle pahaa. Paavali kiteytti tämän Roomalaiskirjeessään näin:” Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa”. Room. 13:10

Viime torstaina oli Helatorstai, Jeesuksen taivaaseenastumisen muistopäivä. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus lupasi opetuslapsilleen Pyhän Hengen. Mutta heidän tuli hetken aikaa tätä ihmettä odottaa. Helluntai oli tulossa mutta ei vielä käsillä. Olen ajatellut, että nuo välipäivät ovat saattaneet olla opetuslapsille aika piinaavia. Jeesus ei enää ollut heidän kanssaan, mutta Pyhä Henki odotti vielä ilmestymistään. Mikä piti yllä uskoa, toivoa ja rakkautta? Ehkä Jeesuksen muisto ihana, niin kuin eräässä virressä lauletaan.

Joskus näyttää siltä, että mekin saamme välillä olla jonkinlaisessa odotuksen tilassa. Jumalan, Jeesuksen läsnäolo tuntuu epätodelliselta, usko ja luottamus Hänen johdatukseensa ja siunaukseensa tuntuu etäiseltä, mielen ja sielun tila on kaipuuta ja odotusta. Ajattelen nyt vaikka sotiemme veteraanien kokemuksia rintamalla, ja heitä odottavien lasten, vaimojen ja äitien syvältä nousevia huokauksia.

Sellaisessa elämäntilanteessa on hyvä muistaa, että me emme kuitenkaan ole koskaan vailla Jumalan Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on laskeutunut maailmaan ja keskellemme. Eikä Hän ole hetkeksikään poistunut täältä. Niissä murheen, pelkojen, epävarmuuden ja ehkä synnintunnonkin tunnelmissa saamme vierellemme Jeesuksen lupaaman Puolustajan. Hänellä on meille kaunista ja rohkaisevaa sanottavaa. Kunhan vain käymme Häntä kuulemaan: hiljaisessa rukouksessa, kirkkoon lähtemisellä, ehtoollispöytään astumalla, radion hartautta kuuntelemalla, Raamattua, virsikirjaa tai hartauskirjaa lukemalla… miten vain hiljentymällä Jumalan Pyhän Hengen hoidettavaksi.

Jari Pennanen