Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Tiedätkö miksi Helatorstaita vietetään?

(Helatorstaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Saarna 13.5.

Uskon tunnusluvut

Mark 16:14–20
 

Päivän tekstin edellä Markus on kertonut, miten tieto Jeesuksen tyhjästä haudasta sai naiset vapisemaan ja kaikki opetuslapset pelkäsivät tavattomasti. He luikkivat kiireesti pakosalle, aina kotijärvelle Galileaan asti 170 kilometrin matkan päähän Jerusalemista toipumaan pelosta ja järkytyksestä. Kun Jeesus sitten viimein näyttäytyi heille ja lupasi Pyhä Hengen voiman uuteen tehtävään, olivat opetuslapset edelleen perustamassa maan päällistä valtakuntaa. Muutos opetuslasten asenteissa ja tunne-elämässä ja siten myös toiminnassa todistaa evankeliumin todellisesta muutosvoimasta. Jos Raamattu ja sen kertomukset olisivat vain ihmisten kokemusta Jumalasta ja Jeesus-kertomus tarina kiertävästä opettajasta, jollaisia oli runsaasti muitakin, miksi opetuslapset olisivat seuraavina vuosikymmeninä kulkeneet saarnaamassa henkensä kaupalla ja viimein kuolleet Jeesuksen nimen tähden.

Evankeliumin tavoitteena on uskon syntyminen. Opetuslapset ja kansanjoukot näkivät Jeesuksen tunnusteot ja toiminnan, mutta eivät uskoneet ja ymmärtäneet Jeesuksen puhetta. Heidän sydämensä oli paatunut ja kova. Jeesus moitti opetuslapsia heidän asenteestaan. Jeesuksen toiminnan tähtäyspiste oli ja on iankaikkisuudessa ja taivaallisissa. Opetuslasten ajatukset ja sydän kiinnittyi ajallisiin. Paavali sanoo, että jos olemme kiinnittäneet toivomme vain ajallisiin rikkauksiin ja saavutuksiin, olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavampia.

Kaikesta huolimatta Jeesus lähetti seuraajansa opettamaan ja kastamaan. Sanoma on edelleen sama: Joka uskoo evankeliumin Jeesuksen sovitustyöstä ja saa kasteen Pyhän kolmiyhteisen Jumalan nimeen, pelastuu. Käänteisesti sanottua sama sanotaan seuraavassa jakeessa: joka ei usko tuomitaan kadotukseen. Uskon hylkäävä siis tuomitsee itsensä, sillä Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat. Kasteeseen liittyy opetusvastuu. Uskon syntyminen ja siinä kasvaminen edellyttää kristillisen kasvatuksen ja opetuksen opettamista elinikäisen oppimisen periaatteella.

Evankeliumi on kirkon tunnusmerkki. Sen eteenpäin vieminen eli lähetystyö on elävän seurakunnan tärkein tehtävä. Vain lähettävä seurakunta on elävä seurakunta. Tällä hetkellä kristillinen kirkko on maailman nopeinten kasvava uskonto eli hengellinen liike. Kirkon vahvin kasvualue on Aasia ja eteläinen Afrikka. Esimerkiksi Inkerin kirkko on nykyisin lähettävä kirkko. Aasialaisia, lähinnä korealaisia kristittyjä lähetystyöntekijöitä tapaa evankelioimassa niin Helsingin asematunnelissa kuin Jerusalemin kävelykadulla Ben Jehudalla. Jeesus antoi lähetyskäskyn. Sana lähetyskäsky on englanniksi Great Commission. Com- alku sanassa tarkoittaa yhdessä, toisiinsa liitettyinä, jonkun kanssa.

Commission on ihana sana koska, kun sen jakaa osiin com- ja –missio, se tarkoittaa, että jotain on lähetetty yhdessä. Nyt siis on aika suurelle yhteislähdölle evankeliumin viemiseksi koko maailmaan, todellinen amazing race, suuri seikkailu, joka merkitsee haastavia tehtäviä reitillä jolla ei ole oikopolkuja, mutta varsin paljon matkaa hidastavia yllätyksiä. Suuri yhteislähtö, kaikki Jeesuksen seuraajat on lähetetty yhdessä. Ihmeellinen armo - amazing grace – ansaitsematon rakkaus – sen varassa on hyvä lähteä.

Merkit ja ihmeet – mihin niitä sitten tarvitaan, jos ne eivät synnyttäneet uskoa Jeesuksenkaan toiminnassa eivätkä vaikuta pelastukseen? Niiden tarkoituksena on vahvistaa yhteyttä ja olla rikastamassa uskovien yhteisön elämää, tuoda iloa ja auttaa kiinnittymään lujemmin Kristuksen armoon. Myös sellaisia ihmeitä ja merkkejä esiintyy, jotka eivät ole lähtöisin Jumalasta. Ne tunnistaa siitä, ettei niiden yhteydessä mainita Jeesuksen sovitustyötä eikä anneta kunniaa Jumalalle.

Päivän evankeliumitekstissä mainitaan viisi merkkiä, jotka seuraavat julistusta Jeesuksen sovitustyöstä ja opetuksesta. Ne ovat kielillä puhuminen, sairaiden parantaminen, pahojen henkien pois ajaminen, myrkyt ja käärmeet. Näistä kukin teema olisi oman puheensa aihe, joten tästä vain pari näkökulmaa.

Vuoden 1933 käännöksessä puhutaan uusilla kielillä puhumisesta ja vuoden 1992 suomennos vieraiden kielten puhumisesta. Molempia kielillä puhumisia voi Pyhä Henki antaa. Uusilla kielillä puhumisella tarkoitettaan rukouskieliä, joilla puhutaan Jumalan kanssa. Vieraat kielet ovat maailmassa olevia kieliä, joita niitä hallitsematon puhuu esimerkiksi lähetystehtävissä.

Käärme on Raamatussa pahan symboli. Käärme esiintyy jo paratiisissa viekkaana pahaan viekoittelijana. Käärmeiden kanssa ei pidä alkaa neuvottelemaan ja leikkimään. Pahan suhteen Raamatun kanta on selkeä: siihen tartutaan ja se murskataan. Myös Paavali kehottaa vastustamaan pahaa, niin se pakenee. Opetuslapsille saivat myös ajaa riivaajia ja parantaa sairaita. Riivaajien ajamien kuuluu joissakin kirkoissa erään lähetysteologin mukaan tavallisen jumalanpalveluksen ohjelmaan tänäkin päivänä.

Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki paha olo, pelot, ahdistukset ja muut inhimilliset ongelmat eivät ole riivaajien aiheuttamaa, vaan ihmisen sisäinen maailma tuottaa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa pahoinvointia, joka johtuu ihmisen omasta heikkoudesta – ei ulkopuolelta tulevista pahoista voimista. Paras suoja kaikkea pahuutta vastaan on Jumalan sanan tunteminen ja luottavainen kääntyminen rukouksessa Jumalan puoleen.

Paavali puhuu kirjeessä galatalaisille Hengen hedelmistä uskon tunnusmerkkeinä. Jos Jumalan Henki vaikuttaa, niin ihminen muuttuu rakastavammiksi, kärsivällisemmiksi, iloitsevammiksi. Hengen hedelmät ovat sellaisia, joita ei voi itse jäädä ihailemaan. Joku on sanonut, että jos näkisimme omat Hengen hedelmämme söisimme ne. Hengen hedelmät ovat kristityn tunnusmerkkejä, joista maailma näkee, miten Jumala toimii ihmisissä ja ihmisten kautta.

"Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä."

Sillä matkalla voi kulkea iloiten siitä että nimet ovat kirjoitettu elämän kirjaan.

 

Aija Aurén

Helatorstai

Päivän sana:
La 19.5.2012
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11:13.
Päivän luvut: Room. 3; 2. Moos. 15.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä