Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Tiedätkö miksi Helatorstaita vietetään?

(Helatorstaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Saarna 2.5.

Taivaan kansalaisena maailmassa

Joh 16: 5 – 15 ”Totuuden Henki”
 

On pääsisäisjuhlien aika. Nykyisin kuin myös Jeesuksen aikana juhlat kestävät kahdeksan päivää. Pääsiäispäivällinen eli Seder-ateria on monen tunnin mittainen tapahtuma, jonka aikana kerrotaan kertomus kansan lähdöstä Egyptin orjuudesta. Jeesus ja opetuslapset ovat kokoontuneet viettämään pääsiäisateriaa. Jeesuksen aika joutua tuomittavaksi kuolemaan lähestyy. Jeesus puhuu opetuslapsilleen pitkän puheen siitä, millainen tulee hänen seuraajiensa yhteisön olla. Opetuslapset eivät pidä ajatuksesta, että Jeesus ei olisi heidän kanssaan, kantaisi vastuuta ja organisoisi kaikkea kivaa ja jännittävää tekemistä.

Millaista on Jeesuksen puhe? Ensinnäkin Jeesus puhuu tulevista tapahtumista ja lähdöstään kuin lastaan päiväkotiin jättävä äiti: älä sure, kaikki järjestyy, vaikka menen pois, pärjäät kyllä. Muista vain, mitä olen sinulle neuvonut. Jeesus on lempeä ja luja, rohkaiseva ja uskoo opetuslapsiin, vaikka tietää heidän keskeneräisyytensä ja heikkoutensa.

Toiseksi Jeesus puhuu kuin hyvä johtaja. Kun opetuslasten tulevaisuus näyttää ajautuvan kriisiin, Jeesus antaa välineitä ja ohjeita muutoksenhallintaan. Jeesus delegoi töitä ja antaa vastuuta. Hän ottaa huomioon suhteessa työntekijöidensä osaamiseen sanoessaan, ettei voi nyt kertoa enempää. Kuulette lisää sitten myöhemmin, kun Pyhä Henki antaa toimintaohjeita jatkotyöskentelyyn. Kreikan kielen kriisiä tarkoittava sana tarkoittaa myös uutta mahdollisuutta. Tästä on kysymys Jeesuksen puhuessa Totuuden Hengen tulemisesta. Se on uusi mahdollisuus, hengellisen kasvun paikka ja lähtölaukaus maailman evankelioimiselle.

Ilman Pyhää Henkeä Jeesuksen opetus ei olisi levinnyt kansakuntien keskuuteen. Opetuslapset lähtivät maailman eri kolkkiin ja veivät mukanaan evankeliumia. Jos pomo pitää kaikki ohjat tiukasti itsellään jakamatta vastuuta, muut eivät sitoudu ja opi kantamaan vastuuta. Kun tehtävän jakavat erilaiset osaajat ja käytössä on monenlaisia lahjoja, on toiminta monimuotoista ja uudistuvaa.

Jeesus haluaa myös, että hänen työntekijänsä ja seuraajansa toimivat hyvänä tiiminä toisiaan auttaen ja tukien, niin että heidät tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta ja ilosta eikä keskinäisestä kilpailusta ja toisten arvostelusta. Siksi Jeesus antaa kaikille yhteiset selkeät tavoitteet. Kaiken toiminnan tähtäyspisteenä on Kristuksen nimen kirkastaminen ja Jumalan kunnian esille tuleminen.

Kolmanneksi Jeesuksen puhe on rakkaudessaan ääretöntä ja kunniastaan ehdotonta Kaikkivaltiaan puhetta maailmalle: Pyhä Henki paljastaa synnin ja tuomion. Sanalla synti on arkipuheessa piilomerkitys, jossa puhutaan synnistä kiinnostavana, jännittävänä tai mielihyvää tuottavana. Todellinen synti - siis ero Jumalasta ja Jeesuksen henkilökohtaisen tuntemisen puuttuminen – ilmenee muun muassa yksinäisyytenä, elämän tarkoituksen puutteena ja tyhjyytenä ja sen täyttämisellä korviketoiminnalla, mielenrauhan ja henkisyyden etsimisellä. Jos Pyhä Henki sanan ja rukouksen kautta saa vaikuttaa maailmassa, se osoittaa totuuden, mistä Jeesus puhuu. Vain Pyhä Henki voi näyttää, mitä synti on ja auttaa taistelemaan sitä vastaan, mikä erottaa Jumalasta.

Hengen tehtävä: Kirkastaa Jeesuksen kuoleman todellinen merkitys ja muistuttaa mieleen Jeesuksen puheita eli Raamatun Sanaa. Tämä on Pyhän Hengen perustehtävä, tehtävä, jonka ohi ei pidä minkään muun tehtävän mennä. Pyhä Henki ei voi toimia ristiriidassa tämän tehtävän kanssa. Totuuden yksinoikeuden omistajia, jotka sanovat olevansa oikeassa ja muut ovat väärässä, on ilmoittautunut kaikkina aikoina kristikunnan historiassa.

Kristikunta elää Pyhän Hengen aikaa. Ilmoitus on annettu ja sinetöity ristillä. Siihen ei ole mitään lisättävää. Kaikki toiminta ja tulee punnita Raamatun ilmoituksen valossa. Ristiriidassa sen kanssa oleva opetus tai toiminta ei kirkasta Jeesusta. Pyhä Henki valaiskoon ja auttakoon tänä aikana kaikkia ihmisiä, Jeesuksen kalliisti lunastamia ja omakseen ostamia turvautumaan Häneen ja etsimään Jumalan tahtoa omassa elämässään.

 

Aija Aurén

4. sunnuntai pääsiäisestä

Päivän sana:
La 19.5.2012
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11:13.
Päivän luvut: Room. 3; 2. Moos. 15.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä