Saarna 14.2.

Lähimmäinen antaa rahaa ja ruokaa

Luuk. 18: 31-43

"Lähimmäinen antaa rahaa ja ruokaa."
Näin kommentoi yksi näistä rippikoululaisista Hannan heille esittämään kysymykseen, mitä on lähimmäisen rakkaus.

Antaa rahaa ja ruokaa – ei mikään huono vastaus, ei ollenkaan, vaikka se saattaakin saada suupielemme kaartumaan hymyyn. Itse asiassa tämä vastaus on myös äärettömän ajankohtainen: viime sunnuntaina kun alkoi tämän vuotinen Yhteisvastuukeräys, jonka mainoskyltteinä ovat mm. nämä (näytä): toisessa näistä todetaan, ettei tänäänkään kaikkia lapsia huudeta syömään ja toisessa, että tänäänkin lukemattomat lapset syövät leikisti.

Tänäänkin moni lapsi kuolee nälkään tässä yhteisessä maailmassamme.

Lapsi, jolla ei ole murentakaan jokapäiväistä leipää, on lapsi, jolla ei ole tulevaisuutta, hänellä ei ole huomista. Hän tarvitsee meidän apuamme: siis hän tarvitsee sitä, että me annamme omastamme hänelle. Annan siis rahaa ja ruokaa, kuten teemme tämän vuotisen Yhteisvastuukeräyksen myötä.

Tätä, juuri tätä on lähimmäisen rakkaus: avaamme sydämemme ja lompakkomme toisen hädälle.

Kuten äsken kuulimme, kaikki tämän Laskiaissunnuntain Raamatun tekstit puhuivat rakkaudesta. Ensimmäisenä kuuntelimme Jesajan väkevää julistusta rakkauden merkityksestä: ”murrat leipää nälkäisille, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamun. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi”.

Jos tarkasti kuuntelitte tuota vanhaa Jesajan profetiaa, huomasitte varmasti sen, että se liittyy suoraan yhteen Jeesus väkevään opetuspuheeseen: nimittäin tuomiosunnuntain julistukseen viimeisen tuomion perusteista: ”minun oli nälkä, te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, te vaatetitte minut”. Näin Herra Kristus liitti rakkauden teot saumattomasti tuomion perusteisiin.

Niin, käsi sydämelle: osaanko minä rakastaa toista ihmistä niin kuin Herra Kristus minun haluaa rakastavan? Sitä on hyvä pohtia sydämensä sopukoissa.

Mutta rakkaus on myös paljon enemmän:

”Lähimmäinen rakastaa ja tukee kaikkia viisaita suunnitelmia, mitä haluaa tehdä. Osaa sanoa toiselle ”stop” ja pysäyttää, jos on tekemässä jotain tyhmää”.

Näin totesi toinen rippikoululaisemme, jonka ajatuksessa nousee esille rakkauteen ehdottomasti kuuluvat rajat.

Rakkaushan ei koskaan ole sitä, että ”joo, joo” –tyyliin sallimme kaiken sattuvan ja tapahtuvan. Jokainen meistä, niin nuoret kuin vanhat, tarvitsemme rajoja elämään. Se, että meitä kielletään tai estetään tekemästä ”jotain tyhmää”, ei ole kiusantekoa tai tiukkapipoisuutta – se on rakkautta.

Olen itse kolmen lapsen isänä saanut ja joutunut vetämään rajoja omille lapsilleni. Noiden rajojen tehtävänä on ollut se, että ne ovat suojelleet heitä. Aivan samoin Jumalan antamat 10 käskyä suojelevat elämää, tukevat meidät elämäämme ja pyrkivät antamaan meille kaikille hyvän ja turvallisen elämän. ”Älä tapa”, ”älä tee aviorikosta”, ”älä varasta” jne. luovat hyvän ja turvallisen elämän pohjan. Jos me noudatamme noita vaivaista kymmentä käskyä, meidän on hyvä elää rakastaen toistemme kanssa.

Rajat ja rakkaus kuuluvat yhteen, aina.

Niin, rippikoululaisemme löysivät paljon hienoja ajatuksia lähimmäisen rakkaudesta, mutta valitettavasti yhdessä saarnassa ei voi ottaa kantaa ja käsitellä kaikkia hienoja ajatuksia – kiitos niistä teille.

Mutta avataan vielä yksi näkökulma rakkauteen: päivän evankeliumi nimittäin johtaa meidät kahden tärkeän ajatuksen luokse: ensinnäkin Kristus parantaa sokean ja toiseksi Hän ilmoittaa tiestään kohti ristiä, kohti kuolemaa.

Sokean parantaminen tapahtuu keskellä melskeistä matkantekoa. Kaiken melskeen keskellä kuuluu tien varresta avun huuto: ”Daavidin Poika, armahda minua”. Hädissään mies huutaa, peläten, ettei ihmisjoukossa ohi kulkeva Jeesus kuule hänen huutoaan. Mutta Herra kuulee vaivaisen rukouksen, pysähtyy miehen luokse ja parantaen koskettaa häntä.

Tässä kertomuksessa minua on aina puhutellut se, että kaiken hälinän keskellä Jeesus kuulee miehen pyynnön.

Jumala kuulee minua.

Hän kuulee minua kaiken tämän tapahtumisen ja joskus sekasortoisen ja suorastaan kaoottisen elämän keskellä. Jumala kuulee sinua, Jumala kuulee minua, ihan varmasti. Silloinkin, kun omien elämän kysymystemme keskellä tuntuu siltä, ettei kukaan kuule minua, Herra kuulee sinua. Hän kääntyy sinun puoleesi ja kohtaa sinut kasvoista kasvoihin, kuten Kristus kohtasi häneltä apua huutaneen sokean Jerikon pölyisen tien varrella.

Herra kuulee syvimmätkin huokauksesi, siihen saat luottaa.

Toiseksi minua on puhutellut se, että Jeesus ilmoittaessaan tiestään kohti ristiä, kohti kuolemaa, kertoo jotain äärettömän tärkeää rakkaudesta.

Rakkaus nimittäin antaa itsensä täydellisesti toiselle. Rakkaus ei vaadi itselleen mitään, vaan se antaa toiselle kaiken – Jeesuksen kohdalla rakkaus merkitsi sitä, että Hän antoi itsensä meidän puolestamme ristin puuhun.

Niin äärettömästi Jumala rakastaa meitä, että Hän luopui Pojastaan, antoi Poikansa kuolemaan. Kasteemme yhteydessä meidän otsaamme ja rintaamme on vanhastaan piirretty ristinmerkki. Risti on toki kuoleman symboli, mutta ennen muuta se on rakkauden merkki: ristissä minä näe jotain äärettömän upeaa ja merkityksellistä Jumalan rakkaudesta ja mielenlaadusta meitä kohtaan.

Matkalla kohti pääsiäistä, kohti ristiä ja tyhjää hautaa saamme katsella ja tuntea Jumalan rakkautta. Annetaan sen näkyä ja tuntua omassa elämässämme, omissa elämänvalinnoissamme ja annetaan sen hoitaa sielujamme.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: - apostolinen uskontunnustus.


Juha Parjanen