Saarna 3.1.

Herran huoneessa

”Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.” Näin voimallisesti psalminlaulaja ilmaisee iloa tullessaan jumalanpalvelukseen tämän sunnuntain psalmissa 84. Hän jatkaa: ”Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.” Nämä ilmaisut kertovat äärimmäisen suuresta turvallisuudesta ja luottamuksesta Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.

Tutkiessani tämän sunnuntain raamatuntekstejä ja virsiä aina vain pysähdyin tähän turvallisuuden ja Jumalan pyhyyden ylistykseen. Tästä syystä ajattelin, että otamme nyt mietiskelyn kohteeksi virren 194. Laulamme sitä pätkissä. Ensimmäinen pätkä ovat kolme säkeistöä alusta. Ne johdattavat meidät Jumalan pyhyyden eteen. Voit laulaessasi tunnustella, miltä tuntuu hiljentää omaa sydäntäsi Jumalan edessä ja asettua aistimaan hänen läsnäoloaan täällä kirkossa tässä hetkessä.

virsi 194:1-3

Kristityn kutsumus on palvella Jumalaa niillä lahjoilla, joita hän on itse kullekin antanut. Oli kiitoksemme kuinka köyhä tahansa, se riittää. Jumala tuntee ja näkee meidät perin pohjin. Hänen edessään ei kenenkään tarvitse yrittää esittää muuta kuin on. Se ei olisi mahdollistakaan. Saa antaa Jumalalle sen, mitä on – muuta kun ei voi. Ei voi antaa sellaista, mitä ei omista.

Missä ovat meidän pääskysemme, joita tehtävämme on kasvattaa? Ovatko he vielä kotipesässä vai ovatko jo lentäneet maailmalle? Kristityn kutsumukseen kuuluu kasvattaa poikasia, omia ja toisten. Ensin tulevat omat ja sitten toisten. Myös seurakunnalla on oma kasvatustehtävänsä, kasteopetus. Kotien kristillisen kasvatuksen tukeminen, pyhäkoulu, päiväkerhot ja perhekerhot, varhaisnuorisotyö, koulutyö, nuorisotyö, rippikoulu. Kaikki tämä on Jumalan palvelijan tehtävää seurakunnassa. Tähän työhön saamme antautua kukin omalla paikallamme.

Laulamme säkeistön 4.

Tässä puhuttelevassa säkeistössä on useita ilmauksia, jotka puhuvat täyteydestä, jonka saa antautuessaan Jumalan käsiin. Rakastunut ihminen voi sanoa toiselle, että olet ilma jota hengitän – eli niin täynnä olen rakkautta sinua kohtaan. Sama koskee myös ihmisen ja Jumalan välistä rakkautta. Me saamme hengittää Jumalan rakkautta; ja hän hengittää meitä. Äärimmäisen turvallisuuden kuvia ovat sanat kehto ja turvakätkö. Se Jumalan ominaisuus, joka huokuu kaikessa tässä täyteydessä ja turvallisuudessa on armo. Armo liittyy siihen, mistä alussa oli puhetta: ihmisen ei tarvitse yrittää olla Jumalan edessä mitään muuta kuin oikeasti on. Jumalan armo ympäröi meitä. Jumala tietää meidät ja sen, ettemme ole täydellisiä – emme edes lähelle sitä. Mutta juuri tällaisina me saamme tulla hänen eteensä, eikä hän aja meitä pois.

Laulamme säkeistön 5.

Jumalan valo läpäisee pimeyden. Olemme juuri viettäneet joulua, valon juhlaa. Olemme kuulleet jouluprofetiasta, kuinka kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Ja niille, jotka elävät kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. – Kuoleman varjo sitoo ihmisen voimat. Tulee tunne, että ei tästä elämästä tule mitään, ei ainakaan mitään hyvää. Vastuksia on liian paljon. Aina kun vähän kirkastuu, sitten taas vaipuu. Ei jaksa enää taistella. Tämän virren rohkaisemana jokainen joka on väsynyt taistelemaan, saa hellittää. Vaikka hellitämme, emme tuhoudu. Jumala ei anna niin tapahtua. Moni asia voi kyllä muuttua, elämästä voi tulla toisenlaista – siinä mielessä elämä voi särkyä. Äskeinen säkeistö näyttää kasvumme suunnan: auringossa kukka kasvaa totuudellisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Totuudellisuuden ydin inhimillisesti katsoen on itsetunnossamme. Itsetunnolla en tässä tarkoita sitä, mitä mieltä olemme itsestämme, olemmeko vahvoja vai heikkoja – vaan tarkoitan itsetunnolla itsen tuntemista. Jumalan valossa me alamme pikkuhiljaa uskaltautua katsomaan itseämme ja elämäämme sellaisena kuin se on. Armon aurinko näyttää sen, missä on kasvun varaa. Ja armo antaa voimat ja tahdon kilvoitukseen.

Laulamme säkeistön 6.

Laulamamme säkeistö puhuu samasta kuin epistolateksti tänään: Kristus on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me. Miltä tuntuu ajatus, että olet Pyhän Hengen temppeli, niin kuin Raamattu opettaa? Jumala asuu henkensä kautta sinussa. Ja me kaikki yhdessä olemme rakennus, kirkko, Jumalan oma talo. Ja niin kuin tutkimamme virsi opettaa, Jumalan talo on täynnä rakkautta ja armoa kaikkia niitä kohtaan, jotka siellä vierailevat.

Virsi 194 on täynnä voimallisia kuvia. Samoin päivän psalmi ja epistola ovat voimakasta kuvapuhetta. Kuvat sisältävät suuria jumalallisia totuuksia. Laulamme nyt virren 194 alusta loppuun. Anna sen puhua sydämellesi. Ota sieltä yksi kuva, jonka viet arkeesi. Yksi on riittävästi. Ja muista, että olet hyvässä turvassa. Sinulla on kehto ja turvakätkö Jumalan luona. Ja myös kaikilla poikasillasi on tuo sama turva.

uskontunnustus

Elina Rajala