Saarna 1.11.

Uskon perusta

Matt.5:13–16
 

Ennen sotia isoisoisäni, lemiläinen maanviljelijä oli porttivahtina Viipurin linnasillalla. Vapaa-aikoinaan hän myi perunoita Viipurin torilla ja hamstrasi myyntirahoilla suolaa. Taisi aavistella vaikeita aikoja. Kotona Lemillä renki sai hoitaa maatyöt. En tiedä onko totta vai ei, mutta muistelen lapsena kuulleeni, että silloin kun vanhapappa joutui kiireellä lähtemään Viipurista sodan jaloista, häneltä jäi ihan uudet kumiteräsaappaat Viipurin linnansillan vahtikoppiin. Eivät olleet enää siellä, kun 90-luvun alussa pääsin Viipuriin käymään. Ihan varta vasten piti käydä asia tarkistamassa. Tuo suolan hamstraus taisi olla yleinen tapa tuohon aikaan. Osa lemiläisistä kuulemma vei halkoja Pietariin ja osti sieltä suolaa, ja varmasti täältä Haminasta ja Vehkalahdelta on tehty samanlaisia reissuja, vaikka tännepäin tuli varmaan myös suolalaivoja. Monet täällä tietävät kokemuksesta, kuinka kallisarvoista suola sota-aikana oli. Se oli oikeastaan ainoa keinoa säilöä ruokaa pitkiä aikoja.

Tänään luettu evankeliumiteksti sijoittuu Raamatussa Jeesuksen vuorisaarnaan. Jeesus on juuri edellä julistanut autuaiksi murheelliset, kärsivälliset, vanhurskauden vuoksi vainotut, hengessään köyhät ja monet muut, joita kuulijoiden oli varmaan vaikea ensi pohtimalta pitää kovinkaan autuaina. Sen jälkeen Jeesus vertaa kuulijoitaan suolaan ja valoon. Itsestään selviin arkipäiväisiin asioihin, mutta kun ne ovat poissa, niiden poissaolo kyllä huomattaisiin.

Vähän tällainen tilanne on meidän tämän päivän kristittyjen kanssa. Monet ovat kristittyjä ja heille on tärkeää, että kirkko on olemassa, vaikka he eivät kävisikään jumalanpalveluksissa. Jos seurakunnat ja kristinusko lakkautettaisiin, olisi vaikea enää löytää turvaa. Jäljelle jäisi tyhjyys, jota ei mikään muu voisi täyttää. Me olemme syntyneet ja kasvaneet maassa, jossa kristinusko on tullut syntymälahjana. Vuosisatoja meitä on kasvatettu ja opetettu isiemme uskoon ja luterilaisen uskon pohjalta on laadittu lakimme. Koululaitoksemme on kehittynyt siitä, että jokaisella olisi mahdollisuus tutkia Raamattua omalla kielellään. Taiteemme ammentavat kristinuskosta. Se voidaan nähdä vanhojen kirkkomaalareiden ja puuseppien kädenjäljessä. Ihmisten elämä ja usko eivät olleet ennen erillisiä, vaan elettiin uskossa. Jokapäiväiseen elämään kuului Jumalanpelko, katumus, rukous ja ylistys.

Nyt on tilanne muuttunut. Olen huolestunut, järkyttynyt ja surullinen uutisista, joissa käydään keskustelua siitä, että saako koulussa laulaa virsiä, rukoilla tai järjestää koulukirkkoja. Onneksi meillä Haminassa on lämmintä ja aktiivista yhteistyötä seurakunnan ja koulujen välillä. Viimeaikoina keskustelu uskonnon harjoittamisesta on levinnyt koskemaan myös päiväkoteja. Ainakin pääkaupunkiseudulla on joissakin päiväkodeissa painostettu lopettamaan ruokarukoukset, koska paikalla on myös Vapaa-ajattelijoiden lapsia.

Tyrmistyttävää. Jos joku ei halua rukoilla, hänellä on täysi oikeus olla rukoilematta, mutta se, että vaatii muitakin pidättäytymään heidän elämäänsä, uskoonsa ja koko olemiseensa olennaisesti liittyvästä asiasta, ruoan siunaamisesta, niin on maailma muuttunut omituiseksi. Jos ei kerran usko Jumalaan tai minkään korkeamman voiman olemassaoloon, niin miten tuo ruoan siunaaminen voi heitä muka vahingoittaa. Hyvä Jumala tekisi ihan oikein jos siunaisi heidänkin ruokansa.. Mikäli en ole aivan tippunut kehityksen rattaista, niin Suomessa on edelleen uskonnonvapaus ja vapaus elää oman uskonsa mukaan. Ja sitähän se usko juuri on, että se iltarukous tai sunnuntainen messukäynti kantavat meitä arjen yli. Ja kun on hädän hetki, niin silloin tiedämme mistä apua saamme. Kirkko on, koska Jumala on ja sinä olet Jumalan lapsi.

Nyt on jo muutaman vuoden ajan pieni vapaa-ajattelijoiden ryhmä vaatinut äänekkäästi nimenomaan kristinuskoa häviämään julkisuudesta suljettujen ovien taakse piiloon. Onko tässä tavoite se, että kohta saamme kaivaa katakombeja maan alle ja harjoittaa uskoamme salassa niin kuin tekivät vainotut alkukristityt vai mihin tämä vielä johtaa?

Täällä on paikalla sotiemme veteraaneja. Rohkeutta rintamalla toi varmasti luottamus kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja se, että taistelitte kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, Äärettömän arvokkaiden ja luovuttamattomien asioiden puolesta. Me olemme saaneet hyvän isänmaan, me olemme saaneet säilyttää isiemme uskon. Voi kuitenkin olla, että tämän ja tulevan sukupolven täytyy nousta puolustamaan Lutherin puhdistamaa uskoa. Meitä on kuitenkin vielä paljon enemmän kuin niitä, jotka haluavat piilottaa ja hävittää kristinuskon.

Meidän on pidettävä kiinni oikeudestamme uskoon ja puolustettava kirkkoamme ja uskonnonvapauttamme, ettei edessämme ole se tie, että meitä vaaditaan poistamaan vielä risti Suomen lipustakin. Sitten ei ole enää muuta nostaa kuin valkoinen lippu luovuttamisen merkiksi.

Evankeliumitekstissä Jeesus vertaa opetuslapsiaan suolaan ja valoon, äärimmäisen arvokkaisiin asioihin. Jeesuksen sanat opetuslapsille lampusta ja lampunjalasta merkitsivät sitä, että hyviä tekoja ei kuulunut tehdä salassa ja hyvää sanomaa ei kuulunut julistaa vain harvoille, vaan kaikkien tuli nähdä se hyvä minkä Herra antoi. Niin meidänkin tulee elää uskoa näkyvästi, ja viedä ilosanomaa eteenpäin kukin omalla ehkä arkisellakin tavalla.

Jos opetuslapset eivät olisi uskoneet Jeesuksen sanomaan ja omiin kykyihinsä viedä sanomaa eteenpäin, ei meillä olisi tätä uskoa, eikä ylösnousemuksen toivoa. Jos Luther ei olisi uskonut omiin voimiinsa ja oman uskonsa vakaumukseen, kuoleman vaarojenkin keskellä, meillä ei olisi Luterilaista kirkkoa, kansankirkkoa, eikä pohjoismaisia hyvinvointivaltioita. Jos me nykypäivän kristityt emme usko, että on kaikkivaltias Pyhä Jumala, joka on luonut maailmankaikkeuden ja antanut poikansa ristinkuoleman kautta meille ylösnousemuksen ja armon. Ja jos me emme usko, että tämä on niin hyvä sanoma, että se kelpaa kertoa myös tuleville sukupolville, niin meistä on tullut mauton suola, joka ei kelpaa muuhun kuin maahan poljettavaksi. Ja silloin meistä on tullut vain lamppu, jossa on kyllä itsessään valo, mutta se ei enää valaise ketään vaan pitää valon itsellään, niin että lopulta jää vain pimeyttä.

En halua uskoa tällaiseen maailmaan, enkä halua luovuttaa. En usko että tekään. Jumala antaa meille toisinaan koettelemuksen aikoja. Ehkä tämä aika on uskonkoetuksen aikaa, sillä karaistu usko on vahvin usko. Hyvä sanoma on kulkenut jo kaksi vuosituhatta. Me viemme sen eteenpäin.
 

Hanna Sinkko