Saarna 11.10.

Rakastakaa toisianne

Joh. 13: 31-35
 

On yö. Jeesus on yhteisellä pääsiäisaterialla pessyt opetuslastensa jalat ja ilmaissut kavaltajansa. Juudas on lähtenyt yön pimeyteen Jeesuksen lähettämänä: ”Mitä aiot, tee se pian!”. Jeesus on järkyttynyt ja kuitenkin hän Juudaksen lähdettyä puhuu – rakastamisesta. Kuka meistä pystyisi samaan, kuoleman varjo jo silmien edessä? Jeesus valmisti opetuslapsiaan omaan lähtöönsä, paluuseen Isän Jumalan luo, eivätkä opetuslapset ymmärtäneet hänen puhettaan.

Kun lähetystyöntekijät työkentillään tapaavat ihmisiä ja alkavat kertoa Jumalastaan, minkälainen sanoma heillä on välitettävänään? Vaikeaselkoinen. He kertovat Jumalasta, joka on yksi, ja joka kuitenkin näyttäytyy meille Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. He kertovat Jumalasta, joka rakasti maailmaa niin paljon, että hän Poikana uhrasi itsensä. Jumala eli Pojassaan ihmisen elämän ja lopulta hänet ristiinnaulittiin. Me ihmiset tuomitsimme hänet ja ripustimme ristille. Siinä ei ollut vastarakkaudesta tietoakaan. Kuinka puhua Jumalasta, joka jättäytyi meidän ihmisten armoille – käsittämättömästä rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan?

Opiskeluaikanani tapasin lähetystyöntekijän, joka oli ollut huumetyössä Hong Kongissa. Kysyin häneltä, millaista on julistaa sanomaa ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta kulttuuripiirissä, jossa kasvojen menettäminen koetaan häpeällisenä? Kuinka kukaan voi ottaa vastaan Jumalan, joka on häväisty ristillä? Lähetystyöntekijä mietti hetken ja vastasi: ”Narkomaaneille tällainen Jumala ei ollut kauhistus. Päinvastoin, hän oli heille tuttu ja läheinen, sillä hekin riippuivat omilla risteillään.” He ymmärsivät. Heille Jumalan Poika oli pelastaja, uuden elämän antaja, monesti ainoa toivo päästä huumeidenkäytön kurimuksesta.

Kun me ja lähetystyöntekijät julistamme ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta, me viemme rakkauden sanomaa eteenpäin. Vielä jäähyväispuheessaan Jeesus korostaa rakkauden merkitystä antamalla uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Siinä, rakkaudessa, on voima, joka murtaa kovimmankin vastarinnan. Ja vain siinä, sillä tämä rakkaus on Jumalasta. Se on pyyteetöntä ja puhdasta, ei etsi omaa etuaan. Sen edessä ihminen on aseeton.

Antaessaan uuden käskyn Jeesus halusi vahvistaa opetuslastensa keskinäistä yhteyttä. Hän tiesi heidän heikkoutensa ja hän tietää meidän heikkoutemme, sen että meillä on taipumus keskinäiseen eripuraan ja riitoihin. Mutta hän tiesi myöskin sen, että opetuslapsia ja meitä, hänen tämän päivän seuraajiaan, luetaan kuin avointa kirjaa. Jos elämämme: tekomme, ajatuksemme ja sanamme, ovat ristiriidassa rakkauden sanoman kanssa, meidän esittelemäämme kirjaa ei avata. Meidän tulisi olla Kristuksen tuoksu maan päällä, mutta olemmeko me sitä – koko sielustamme, koko mieleltämme?

Kun Jeesus puhuu kirkastamisestaan, hän puhuu Jumalan rakkauden uhritiestä. Edessä ovat Getsemane ja Golgata. Kavaltaminen, Juudaksen kohtalo, on osa tätä uhritietä. Vaikka Jumalan Poika lähtee uhritielleen yön pimeydessä ja tie päättyy Golgatan pimeyteen, meille, hänen seuraajilleen ja vapahtamilleen, hänen avaamansa tie on tie pimeydestä valoon. Johanneksen evankeliumin alun sana käy toteen: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” Meille, jotka niin usein vaellamme pimeissä laaksoissa, meille ristiinnaulittu Vapahtaja on elämä: ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.” Me saamme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalleen on antanut.

Ilman valoa, Jeesusta Kristusta, me eksymme omaan ja ympäristömme, maailman, pimeyteen ja kadotamme iankaikkisen päämäärämme. Tie pelastukseen jää löytymättä ja elämä on vain varjo siitä, mitä se parhaimmillaan voi olla. Valmistaessaan opetuslapsiaan poismenonsa jälkeiseen aikaan Jeesus valmisti tietä Pyhälle Hengelle ja kirkolleen maan päällä. Kirkon tehtävä on viedä sanaa uudesta pelastustiestä eteenpäin kaikkeen maailmaan. Tässä on lähetystyön työsarka ja samalla keskeinen oikeutus koko kirkon olemassaololle. Turhaan emme omista tätä päivää lähetystyölle.

Tänään meiltä kysytään uskollisuutta Sanalle, Jumalan Pojalle. Me jatkamme hänen työtään viemällä sanaa lähelle ja kauas. Tässä Pyhä Henki auttaa meitä. Ilman Hengen tukea ja voimaa me olemme sanattomia ja voimattomia, kumisevia vaskia ja heliseviä symbaaleja. Henki avaa silmämme ja ymmärryksemme, ja saa meidät lähtemään liikkeelle. Olemme taivastiellä, mutta taivaaseen emme vielä kurkota, sillä edessämme on ensin tie lähimmäisen luo. Rakastamisen käskyn lisäksi meillä on lähetyskäsky: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Miten valtava työkenttä: koko maailma, kaikki ihmiset! Mutta näin sen täytyy olla: jokaiselle ihmiselle on tarjottava mahdollisuus pelastua. Se on Jumalan ja se on Jeesuksen tahto. Armon virtaa ei saa padota, vaan sen on annettava virrata kauas, kaikkialle. Me, jotka jo olemme polvistuneet ristin juurelle ja saaneet syntimme anteeksi, meidän tehtävämme on kertoa veren voimasta myös muille. Rististä on tullut Jeesuksen sovitustyön kautta paikka, joka loistaa Jumalan kirkkautta. Tämän kirkkauden ovat nähneet risteillään riippuvat Hong Kongin narkomaanit, siitä he todistavat. Me kaikki voimme todistaa uskon kautta avautuneesta uudesta elämästä, jonka pohjavireenä on meille lahjoitettu ja meidät muuttanut rakkaus. Se peittää puutteemme ja heikkoutemme, ja siitä meidät tunnetaan. Näin haluan uskoa meidän kaikkien armahdettujen puolesta.

Hannu Pekkala