Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Tiedätkö miksi Helatorstaita vietetään?

(Helatorstaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Saarna 13.9.

Kutsu lepoon rasitusten ja kuormien keskeltä

Matt. 11: 25- 30
 

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: »Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.»

Kirkkaat lapsen äänet kaikuvat kastetilaisuuden lopussa :
” Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu ja kantaa voimallaan.” Kahvipöydässä useampi aikuinen huokailee, eikö elämän kiirejuoksua saa millään hillityksi? Töitä on painettava , kun niitä vielä on. Joidenkin vieraiden on lähdettävä kesken juhlien työpaikalleen, koska työpaikan henkilökunta on supistettu minimiin. Heidän ja monien muiden hartioilla painaa Ies, poikkipuu ja kantolaite, joka rasittaa kantajaansa. Elämän kivisiltä pelloilta on elanto saatava. Kiire ja epävarmuus tulevaisuudesta painavat ikeen tavoin, rautaisen ikeen tavoin.


”Tulkaa minun tyköni , kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Näillä sanoilla Jeesus kutsuu kaikkia erilaisten töiden, rasitusten ja vaivojen kuormittamia ihmisiä luokseen. Hänen kutsuu , viittoilee luokseen. ”Tulkaa, minä annan teille levon. ” Hänen kutsunsa suunta kulkee vastavirtaan suhteessa yhteiskuntamme valtavirtaan. Kaikkialla yhteiskunnassamme vallitsee kiire ja stressi. Monet nääntyvät jo nuorina loputtomien haasteiden alla. Yhä useammat kantavat harteillaan omia ja toisten menetyksiä, sairauksia ja suruja.


”Herra , anna meille rauhasi anna meille Pyhän Hengen virkistävä voima ohjaa askeleemme kiireen poluilta levon ja siunauksen tielle.” ( ote SLS:n päivän rukouksesta 10.9.09)


Jeesus kutsuu erilaisten kuormien uuvuttamat levon tielle. Hän kutsuu uupuneita todellisen Viisauden luokse, Viisauden tielle. Hän viittaa kutsussaan Vanhan testamentin apokryfiseen Sirakin kirjaan. Sirakin kirjan viimeinen luku 51 on Viisauden ylistystä. Niin kutsutussa kreikankielisessä käännöksessä Sirak sanoo: ”Olen löytänyt rauhan ja levon.” ( Sirak 51:27) Kun Jeesus kutsuu kuormien uuvuttamat luokseen , hän ei kutsu Jumalan viisauden julistajana kuten Sirak, vaan astuu sen paikalle. Hänessä ruumiillistuu Jumalan Viisaus. Hänen luotaan löytyy rauha ja lepo levottoman sielun syövereihin. Lepo ei kuitenkaan tarkoita vapautusta kaikista elämän kuormista, vaan uuden kantolaitteen ottamista harteilleen. Jokainen hartia - ja niskakivuista kärsinyt tietää, miten tärkeitä ovat oikeat työasennot ja venyttely, jotta veri pääsee kiertämään eikä lihakset kipeydy liikaa. Jeesuksen tarjoama uusi kantolaite eli ies auttaa tasapainottamaan elämän kuorman kantamista, auttaa elämän virran virtaamista eli verenkiertoa. Jeesus sanoo: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne.” Ikeen ottaminen on tekemistä, vastaanottamista. Jeesus kutsuu ottamaan uusia elämän askeleita. Joillekin nuo uudet askeleet voivat merkitä joistain taakoista luopumista. Ei enää ole tarvetta kantaa kaikkia samoja taakkoja kuin ennen. Elämän kuorma kevenee ja kulkeminen on helpompaa, kevyempää. Toiset tarvitsevat monia uusia askeleita kohti suostumista omien voimiensa uudelleen arvioimiseen. Voimat ovat voineet huveta jopa niin paljon, että kuoleman portti on ollut lähellä. Jeesuksen kevyen kuorman kantaminen vie itsetutkistelun tielle, sillä meille on sisäsyntyistä noukkia harteillemme painavampia taakkoja kuin jaksamme kantaa. Nykyinen vaatimuksia pursuava elämän virta myös imaisee sisälleen ja siitä on monen vaikea nousta ylös. Maailma on aina asettanut omat vaatimuksensa, siksi Jeesuksen kutsu lepoon ja hänen kevyen ikeensä kantaminen tuo Jumalan armon raadannan keskelle.

Sirakin kirjassa kehotetaan taivuttamaan niska viisauden ikeeseen ja kantamaan sen taakkaa. Lyhyen työn ja rasitusten jälkeen pitäisi löytyä rauha. Jeesus kuitenkin sanoo, ettei vaivannäkö ja työ johda rauhaan, vaan se, että seuraa häntä, joka on lempeä ja nöyrä. ”Katsokaa minua, minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” Jos katsomme vain itseämme tai tuijotamme elämän rajatonta virtaa, me uuvumme, petymme ja ahdistumme. Jeesus kutsuu katsomaan häneen, näkemään hänen lempeä sydämensä. Katsominen on asettumista , rauhoittumista paikalleen ennen kuin jatkaa matkaa. Rauhoittumista rukouksen hiljaisuuteen : ” Tahdon palvoa sinua Pyhä Jumala kotini melussa ja työpaikkani hiljaisuudessa. Tahdon kumartua eteesi kaikkialla, missä kuljen.” ( SLS:n päivän rukouksesta 12.9.09) Jeesukseen katsominen on myös hänen lupaustensa kertaamista. Maailma on täynnä sanoja , jotka hukkuvat sanojen tulvaan. Jos kuuntelemme ja kertaamme Jeesuksen lupauksia, me saamme voimaa kantaa omaa elämämme taakkaa . Tai voiman luopua siitä osasta taakkaa, mitä emme tarvitse. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” 
 

Anita Venäläinen

15. sunnuntai helluntaista

Päivän sana:
La 19.5.2012
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11:13.
Päivän luvut: Room. 3; 2. Moos. 15.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä