Saarna 6.9.

Jeesus näkee

Mark. 12: 41-44
 

Nuori nainen on kävellyt kaksikymmentä kilometriä kuivaa ja pölyistä tietä pitkin Afganistanin maaseudulla. Hän saapuu vaatimattomaan kylään, jossa ihmisiä tulee ulos harvakseltaan eräästä talosta. Hän astuu huoneeseen, jossa muutama naisvirkailija istuu seuraamassa tapahtuvaa toimitusta. Hän ojentaa kätensä - ja merkkaa ehdokkaansa. Hän ojentaa kätensä toistamiseen, nyt musteeseen. Hän on äänestämisensä suorittanut. Hän poistuu tyytyväisenä huoneesta ja kävelee tietä pitkin kotikyläänsä kohden.

Joitakin viikkoja sitten lehdessä haastateltiin afganistanilaista naista, joka sanoi äänestämisen olevan hänelle hyvin tärkeä asia. Talebanit olivat uhanneet kaikkia äänestykseen menijöitä ankaralla rangaistuksella. Talebanit uhkasivat katkaista niiltä sormet, joilta löytyy mustetta äänestämässä käymisen merkkinä. He uhkasivat jopa heidän henkeään. Tuosta naisesta voidaan sanoa leskinaisen tavoin, että hän laittoi elämänsä alttiiksi itselleen tärkeän asian takia. Hänen elämän historiansa tuntematta teko näyttää harkitsemattomalta. Olemme siinä mielessä toisillemme näkymättömiä.

Elämässä on hetkiä, jolloin on mentävä eteenpäin tietä, joka voi maksaa paljon – ns. sen toisenkin kolikon. Kun leskinainen pudotti ensimmäisen kolikon uhriastiaan. Hän oli lahjoittanut mitättömän vähän, pienimmän mahdollisen rahasumman Jumalalle. Kun hän pudotti toisen kolikon, hän oli antanut itsensä Jumalalle, koko elämisensä kuten Jeesus asian summasi. Hän itse asiassa uhrasi itsensä Jumalalle ja antoi itsensä Jumalan käsiin.

Leski eli vaatimatonta elämää aineellisesti, mutta rikasta hengellisesti. Hän eli uskollisesti Jumalan asettamalla paikalla. Hän näki paikkansa seurakuntansa jäsenenä. Hän tuli temppelin tuttuun paikkaan hiljentymään.

Sinulle on voinut tulla Marian kirkossa jokin tietyn penkkirivin paikka rakkaaksi. Siihen sinä tänäänkin istahdit. Siinä olet aina itsesi ja rakkaasi jättänyt Jumalan käsiin. Siinä olet jättänyt kaiken Jeesukselle tietäen, että hän näkee.

Emme tiedä toistemme elämästä, mitä uhrautuvaisuutta, uskollisuutta ja sinnikkyyttä ja rukous kestävyyttä itse kultakin on vaadittu. Siinä mielessä olemme näkymättömiä toisillemme. Itsestään kaiken antaminen liittyy usein lähimmäisyyteen. Moni nuori isä tai äiti on ollut viikko tolkulla, väsymiseen asti koliikki vauvan vierellä. Naapuri on tullut valvomaan hetkeksi lasta, jotta nuoripari pääsee hengähtämään. Moni omaishoitaja hoitaa läheistään työn ja muun välttämättömän touhun ohella.

Psalmi 51 sanoo, että ”särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä Jumala hylkää.” Siinä on lausuttuna psalmistin omakohtainen kokemus armollisesta Jumalasta. Joskus meidät riisutaan kaikesta ympärillemme rakentamastamme ja saamastamme.

Hän ei ollut aikanaan valinnut köyhän osaa. Elämä oli vienyt miehen. Lapsia, jotka huolehtisivat hänestä ei näköjään ollut. Leskeys, varattomuus altisti terveyden heikkenemiseen, muiden taholta ylenkatsomiseen ja itsetunnon heikentymiseen. Hän oli vaarassa muuttua näkymättömäksi ja merkityksettömäksi. Ellei hän sitä jo ollut. Jeesukselle hän ei ollut näkymätön. Jeesus näki lesken tuon hetkisen ratkaisun taustat.

Evakon aikaiset tunnot ovat monella leskellä – miehellä ja naisella – muistissa. Taakse jäi turvattu elämä. Mukaan ehti ottaa sen mitä jaksoi kantaa. Vastaanotto ei ollut muualla Suomessa aina lämmin. Kysymys lähimmäisyydestä nousi samalla kipeällä tavalla esille. Elämä juurtui kuitenkin toisaalle. Israelissa Jumalan siunaus konkretisoitui siinä, että sai maata oman öljypuun katveessa. Monen karjalaisen tie vei Länsi-Suomen kierroksen kautta tänne Haminan seudulle. Aivan kuten Terijoen salpapuut juurtuivat tänne, niin myös monen karjalaisen elämä. Psalmin sana . ”Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä Jumala hylkää.” osoittautui todeksi.

Joskus voimme kokea, että lähestymme kovin pienellä annilla Jumalaamme, mutta kyse on siitä, että annamme luottavaisesti sen mitä meillä on. Annamme pettymyksemme, kiitoksemme ja syyllisyytemmekin kokonaan Jumalallemme. Annamme myös oman köyhyytemme lähimmäisemme rakastamisen suhteen hänelle. Meidän tehtävämme ei ole mitata antimme suuruutta, kelpaamistamme tulla hänen eteensä. Rabbiinisessa perinteessä kerrotaan leskestä, joka halusi tuoda Jumalalle kourallisen jauhoja. Uhrausta valvova torui naista, mutta Jumala sanoi, ”Älä halveksi naista, hän antoi siinä itsensä.”

Tiedät, että elämäsi saa joiltakin osin mielellään jäädä näkymättömäksi muilta. Emme ole ylpeitä kaikesta mitä olemme tehneet ja kuinka eläneet. Koko elämäntarinaa emme halua kertoa. Jeesus näki lesken koko elämän. Jeesus näkee sinun elämäsi. En tiedä miten sen koet. Toivon, että voit sen nähdä vapautuksena kaikesta siitä, mikä sinua painaa. ”Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä Jumala hylkää.”
 

Kari Rautiainen