Saarna 5.7.

Armahtakaa

Luuk. 13: 1-5
 

VT:n lukukappale on Jobin kirjasta. Sen ydin käsittelee ihmiskunnan vaikeinta kysymystä: Miksi ihminen kärsii? Jobia pidetään Raamatun vaikeatulkintaisimpana kirjana (sanoisin että Ilmestyskirjan ohella). Vaikeus liittyy nimenomaan siihen, että kirjassa ei anneta yksiselitteistä vastausta kysymykseen, joka raastaa ihmissydäntä. Miksi syytön kärsii? Miksi pienet ja viattomat kärsivät? Miksi eläimet ja koko luomakunta kärsii? Jobin kirjan merkitys avautuu sen sisällössä, jossa pyritään saamaan samaan kuvaan paha ja Jumala.

Elifas, Bildad ja Sofar ovat Jobin ystäviä. He moittivat Jobia monestakin syystä.
Yksi moite liittyy Jobin asenteeseen omaa kärsimystään kohtaan.
Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään, moittii Elifas. Ystävät olivat sitä mieltä, että Jobin tulisi kärsiä kunniakkaasti ja hiljaa. Job itse on tukenut ja auttanut monia kestävyyteen kärsimyksissä. Nyt kun tilanne on omalla kohdalla, Job osoittautuukin aivan tavalliseksi marisevaksi ihmiseksi, joka ei ymmärrä kärsimyksen hienoa jalostavaa vaikutusta.
Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut? Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Toivoisinpa tosiaan, että Jumala avaisi suunsa ja sanoisi sinulle suorat sanat!
Ystävien näkemys on, että Job on itse syyllinen kärsimyksiinsä. He vakuuttavat: me olemme tarkoin tutkineet tätä kaikkea, Job, kuuntele siis ja ota opiksi, sillä näin asia on. Jumala ei hylkää viatonta eikä anna väärintekijälle tukeaan.

Job: Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan? Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
On haastavaa olla ystävä kärsivän lähimmäisen rinnalla. On hyvin tärkeä tarkkailla tuossa paikassa omia puheitaan. Ihmisluonnolle on hyvin vaikea olla ymmärtämättä ja selittämättä asioita. Vaikka järki kuinka sanoisi, että nyt vaan olet lähellä ja kuuntelet, niin suusta lipsahtaa: voi, kyllä minä tiedän ja ymmärrän, miltä sinusta tuntuu. Nyt vaan ajattelet niin ja teet näin. Ja nyt uskot Jumalan johdatukseen, hän sinua kasvattaa ja kurittaa. Jne. Ohjeita ja hyviä neuvoja tulee huomaamatta. Ne sisältävät oletuksen, että jokin toisen elämässä on pielessä, ja hänen tulisi korjata se. Sitten kärsimyskin väistyy. Vaikka luulemme, ettemme ajattelisi näin, niin puheemme saa meidät satimeen. Suu puhuu sen, mitä sydämessä on. Suu paljastaa meidät. Siksi kannattaa tarkkailla puheitaan.

Job puhuu Jumalalle: Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut? Job on hyvin yksinäinen puhuessaan Jumalalle. Ei ole ystävää rinnalla rukoilemassa hänen kanssaan. Ystävät antavat neuvojaan, eivät risti käsiään ja paina päätään pyhän hallitsemattoman edessä. Tunne, joka syntyy ihmisen kohdatessa Jumalan tuhovoiman, on kauhu. On kauhea langeta elävän Jumalan käsiin.

Job: - Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu. Jobin kokemus oli sama kuin monen, monen muun ihmisen: Lyötyä on helppo lyödä. Toisen huolia on helppo vähätellä ja mitätöidä.

***

Tämän sunnuntain muistolause voisi olla VT:n lukukappaleen viimeinen jae: ”IHMISTÄ, ITSESI KALTAISTA, SINUN SYNTISI SATUTTAVAT, IHMISTEN HYVÄKSI KOITUU SE, ETTÄ ELÄT OIKEIN.”Job.35:8
Voidaksesi elää rehellisesti Jumalan ja ihmisten edessä, sinun on syytä selvittää itsellesi, mistä ja keille olet vastuussa tässä elämässä. Meidän tulee tuntea joko syyllisyyttä tai vapautta asioista, joista itse olemme vastuussa. Syyllinen ei voi olla sellaiseen, josta ei ole eikä voi olla vastuussa. Syyllisyyden tehtävä on hätistää meidät anteeksipyytäjän paikalle. Sunnuntain aihe Armahtakaa! muistuttaa siitä, kuinka meidän tulee suhtautua toiseen ihmiseen, joka pyytää meiltä anteeksi. Armahda! Ei vähiten siksi, että olet itse aivan samassa asemassa suhteessa loukattuun lähimmäiseesi kuin hän sinuun. Itsesi kaltaista syntisi satuttavat.

Käydessäsi pohtimaan Jumalan sallimusta, voit luottaa siihen, että Jumala ei kiusaa ketään. Hän on luomansa ja rakastamansa ihmisen mukana vuorenvarmasti elämän kaikenlaisissa käänteissä. On hyvin vaikea suostua olemaan selittämättä Jumalan sallimuksia ja syitä oman mielemme mukaan. On hyvin vaikea olla määrittelemättä elämän kaikkea kärsimystä ja luettelematta, mikä on kenenkin syy ja miten mistäkin selvitään. Jumala ei ole paha eikä paha ole Jumala. Mutta ne mahtuvat siis samaan kuvaan. Tästä syystä voidaan sanoa (lopuksi):
Etsin Jumalaa, mutta en löytänyt häntä.
Etsin omaa sieluani, mutta en ymmärtänyt sitä.
Etsin veljeäni – ja löysin kaikki kolme.

Elina Rajala