Saarna 17.4.

 Palmusunnuntai

”Yhteinen kukkaro – kuka päättää ja miten?”

Joh 12: 1 – 8

”Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan”.

Lieko sattuvampaa Raamatun sanaa juuri tälle päivälle, kuin tämä kuulemamme evankeliumi.

Tänäänhän me äänioikeutetut aikuiset, 18 vuotta täyttäneet, päätämme niistä henkilöistä, joiden haltuun ja hoitoon uskomme ”yhteisen kukkaromme”, yhteiset verovaroillamme ylläpidettävät yhteiset asiamme: sosiaalihuollon, koulutuksen, terveydenhoidon, maanpuolustuksen jne, jne.

Viimeisten viikkojen aikana olemme saaneet tuutin täydeltä kuulla siitä, miten kukin poliittinen ryhmittymä aikoo hoitaa ”yhteistä kukkaroamme” ja miten verovarojamme mahdollisesti tullaan käyttämään tulevaisuudessa luotaessa ja ylläpidettäessä hyvinvointia meille kaikille vauvasta vaariin ja muksusta muoriin.

Olemme kuulleet sen seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista lupausta siitä, miten meidän ”yhteistä kukkaroamme” käytetään, jos päätämme äänestää näitä ehdokkaita.

Noissa lupauksissa on huomioitu Vapahtajamme edelleen paikkansa pitävä sana: ”Köyhät teillä on aina keskuudessanne”. Yhteisen kukkaromme veroeuroilla kun hoidetaan syrjäytyneitä, taloudelliseen ahdinkoon joutuneita ja elämän sivuraiteelle lipuneita. Siis pidetään huolta perusturvasta, perustoimeentulosta, ihmisestä.

Tai ainakin pitäisi.

Valitettavasti välillä tuntuu siltä, ettei yhteinen kukkaromme riitä kattamaan kaikkia perusteltuja toimenpiteitä köyhyyden ja syrjäytyminen estämiseksi. Esim. seurakuntien diakoniatyössä törmätään viikottain siihen todellisuuteen, ettei köyhyys ja osattomuus ole kadonneet mihinkään armaasta Suomestamme 2010 –luvulla – kaiken yltäkylläisyytemme ja toisten EU maiden miljardimääräisen  taloudellisen tukemisen keskellä.

”Köyhät teillä on aina keskuudessanne”, pitää edelleen paikkansa, enkä usko seuraavan eduskunnan onnistuvan sen poistamisessa, valitettavasti.

Tänään Palmusunnuntaina me valitsemme joka tapauksessa ne henkilöt, jotka katsomme päteviksi yhteisen kukkaromme hoitamiseen, vastaamaan yhteisistä asioistamme.

Te rippikoululaiset ette vielä pääse äänestämään, mutta vaivaisen kolmen vuoden päästä, jo seuraavissa eduskunta vaaleissa, teillä on äänioikeus. Olettehan silloin täysi-ikäisiä, täysivaltaisia aikuisia. Te olette niin tulevia äänestäjiä kuin tulevia poliitikkoja, joiden käsiin tulee maamme ja yhteisen maanosamme Euroopan asioista päättäminen. Vuorollanne te otatte vastuun yhteisistä asioistamme. Te tulette päättämään hyvin konkreettisesti siitä, millaisten arvojen, tavoitteiden ja päämäärien mukaisesti maatamme ja maanosaamme hoidetaan ja päätöksiä ihmisten arkisesta elämästä tehdään.

Valta tulee olemaan teidän käsissänne.

Te tulette tekemään päätöksiä mm. siitä, millainen vanhuudenturva minulla ja minun 50 luvulla syntyneellä sukupolvellani on. Ja millaiseen maailmaan minun mahdolliset lapsenlapseni kasvavat.

Valta tulee olemaan teidän käsissänne, arvoisat rippikoululaiset, jo muutaman vuoden kuluttua.

Millainen on siis tulevaisuus teidän käsissänne? Millaisten arvojen mukaan te tulette hoitamaan ihmisten elämää?

Meille kenellekään ei pitäisi olla yhdentekevää se, ketkä päättävät yhteisistä asioistamme ja millaisten arvojen varassa päätöksiä tehdään. Ja jo siksi on erittäin tärkeää se, että me äänestämme ja valitsemme edustajamme parlamenttiin.

Tänään haluan ensinnäkin rohkaista jokaista meistä, myös teitä rippikoululaiset, tulevat äänestäjät, äänestämään. Meillä on oikeus ja myös velvollisuus äänestää niin valtiollisissa, kunnallisissa, Euroopan Unionin kuin kirkollisissa vaaleissa. Oikeus äänestää, oikeus päättää yhteisen kukkaron käytöstä ja yhteisten asioiden hoitamisen arvoista, on meillä.

Se, ketkä käyttävät valtaa ja päättävät asioistamme, ei ole yhdentekevää myöskään kirkollemme eikä meille kristittyinä.

Yhteisen kukkaron hoitaminen ja ne arvot, päämäärät ja tavoitteet, joiden mukaan yhteistä kukkaroamme hoidetaan, kiinnostivat aikanaan jo erittäin paljon Vanhan testamentin profeettoja.

He korottivat äänensä ihmisen puolesta vääryyttä vastaan:

”Te nyljette ihmisiltä nahan, revitte lihan heidän luistaan.

Te syötte minun kansani lihaan!

Te kiskotte nahan ihmisten päältä, rikotte heidän luunsa, paloittelette heidät kuin lihat kattilaan, kuin paistin pataan”, suomi Miika oman aikansa valtaapitäviä kuin paraskin aikansa poliittinen populisti.

Profeetat, etunenässä Jesaja, Jeremia, Hoosea, Aamos, Sakarja ja Malakia, korottivat äänensä ihmisten puolesta ja julistivat yhteiskunnallisen vanhurskauden toteuttamista. He saarnasivat hyvän, oikeuden mukaisen ja inhimillisen yhteiskunnan puolesta.

Heidän lähtökohtanaan oli se, että Jumala vaatii kansaltaan oikeutta ja rehellisyyttä arkielämässä.

Köyhää, sairasta, leskeä tai muuten vaikeuksissa olevaa tulee auttaa.

Ketään ei saa riistää, eikä syrjiä.

Kenenkään ihmisoikeuksia ei saa polkea.

Rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen on estettävä – se ei ole Herran tahdon mukaista.

Oikeaa Jumalan palvelemista on se, että autetaan toinen toistamme ja välitetään toisistamme – johon Uusi Testamentti puolestaan saumattomasti liittyy: ”puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa”, toteaa Jaakob (Jaak 1: 27).

Nämä vanhat Raamatun opetukset oikeudenmukaisuudesta, syrjimättömyydestä, rehellisyydestä ja yhteisen hyvän tasapuolisesta jakamisesta eivät suinkaan ole vanhentuneita määräyksiä ja ohjeita. Ne kelpaavat edelleen ohjeeksi ja arvopohjaksi tämän päivän poliittisille päättäjille.

Ennen muuta: niiden tulee ohjata meitä siellä äänestyskopissa tehdessämme omaa valintamme.

Kuka on se ehdokas, joka täyttää profeettojen vaatimukset oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnallisessa elämässä?

Se on aika hyvä peruste omalle äänestämiselle, eikö totta?

Niin, yhteisen kukkaron hoitaminen ei ole mikään yksinkertaisen selvä ja helppo tehtävä. Mutta se on välttämätön tehtävä. Järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee sitä, että on ihmisiä, jotka omantuntonsa mukaisesti hoitavat mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja rehellisesti yhteisiä asioitamme, niin poliitikkoina kuin virkamiehinä.

Meillä ei ole varaa luoda yhteiskuntaa, jossa eriarvoisuus, toisten syrjiminen, epärehellisyys ja oman edun tavoittelu korostuvat - sellainen yhteiskunta ei elä Jumalan tahdon mukaan.

Kristus itse määritteli hyvän yhteiskunnan kriteerit seuraavasti: se on rakkauden, välittämisen, toisen tukemisen ja yhteisen hyvän oikeudenmukaista jakamista.

Käsi sydämelle sisaret ja veljet – edistänkö minä sellaista yhteiskuntaa ja elämää omilla teoillani ja toimillani arkisessa elämässäni?

Herra minua siinä auttakoon.

Juha Parjanen