Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Tiedätkö miksi Helatorstaita vietetään?

(Helatorstaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Uudet urut Marian kirkkoon

Tammikuun lopussa kirkkovaltuusto teki päätöksen uusien urkujen hankkimisesta Marian kirkkoon. Urut tilataan saksalaiselta Paschen Kiel Orgelbaulta ja niiden hankintahinta on n. 550 000 €. Toiveissa on, että uudet urut ovat valmiina vuoden 2013 lopulla. Urkuihin liittyviin kysymyksiin vastaa asiaa hoitanut Haminan seurakunnan kanttori Kai Huopainen yhdessä työryhmänsä kanssa.

Miksi uudet urut?

Marian kirkon nykyiset Kangasalan Urkutehtaan valmistamat urut otettiin käyttöön vuonna 1965. Suomessa elettiin tuolloin urkujen rakennuksessa murrosaikaa ja valitettavasti Kangasalan kokemus ei tuolloin riittänyt sellaisten urkujen rakentamiseen, joiden olisi voinut olettaa kestävän vuosisatoja.

Urkujen tulisi olla rakenteeltaan ja soinniltaan sellaiset, että niiden kestolle ei ole yläikärajaa. Tähän päästään käyttämällä laadukkaita materiaaleja ja rakentamalla soitin siten, että huoltotoimenpiteet ovat helposti tehtävissä. Nykyisissä uruissa on paljon teknisiä ratkaisuja, jotka ovat lähtökohdiltaan olleet vääriä soittimen kestävyyden kannalta. Lukuisia 1960-luvulla rakennettuja urkuja on jouduttu purkamaan, koska korjaustoimenpiteet eivät ole olleet mahdollisia tai ne olisivat tulleet lähes yhtä kalliiksi kuin uuden soittimen hankkiminen.

Miten urkujen hankkiminen tapahtuu?

Urkuja valmistavat urkurakentamot, joita Suomessa on tällä hetkellä kolme ja muualla Euroopassa useita kymmeniä. Aikaa tarjouskilpailusta valmiisiin urkuihin kuluu yleensä noin 2 - 4 vuotta, rakentamon tilauskannan mukaisesti. Suurten urkujen rakentaminen kestää rakentamolla vähintään vuoden ja niiden asentaminen kirkkoon useita kuukausia.

Marian kirkon urut maksavat yli 550 000 euroa. Mistä urkujen korkea hinta johtuu?

Suurin osa urkujen hinnasta koostuu käsityön osuudesta. Jokainen soitin on uniikki, sillä urut suunnitellaan ja rakennetaan kutakin kirkkoa varten erikseen. Uruissa ei juurikaan ole niin sanottuja standardiosia, vaan osat joudutaan valmistamaan aina erikseen kyseistä soitinta varten. Materiaaleista kalleinta on pilleissä käytettävä niin kutsuttu urkumetalli, joka on tinan ja lyijyn sekoitusta. Uusiin urkuihin tulee n. 1900 pilliä.

Minkälaiset urut Marian kirkkoon tulevat?

Urkujenrakennustaide on 1990-luvulta alkaen pyrkinyt noudattamaan soittimissa historiallisia ja kansallisia tyylillisiä esikuvia. Enää ei rakenneta niin sanottuja yleisurkuja, joissa minkään urkutaiteen aikakauden piirteet eivät puhtaasti ole esillä. Marian kirkkoon rakennetaan ranskalaista romantiikkaa edustava soitin. Vastaavan tyylisiä soittimia on rakennettu Suomeen alle 10. Soitin tulee olemaan hyvin yhteislaulua tukeva ja toisaalta kokonaissointi on erittäin värikäs ja juhlava. Samankaltaisia soittimia löytyy esim. Juvalta ja Helsingin Kallion kirkosta. Marian kirkkoon rakennettavaan soittimeen tulee 30 äänikertaa eli ”sointiväriä” jaettuna kahdelle sormiokoskettimistolle ja jalkiokoskettimistolle. Urkukaappi on täyspuuta. Uudet urut tulevat viemään urkuparvelta tilaa noin kaksi kertaa nykyisten urkujen verran.

Miksi päädyttiin tilaamaan ulkomaiselta rakentamolta?

Julkisia hankintoja, eli valtion, kuntien ja seurakuntien tekemiä hankintoja säätelee hankintalaki. Hankinnan arvon ylittäessä tietyn kynnysarvon, on hankinnasta järjestettävä EU-laajuinen tarjouskilpailu. Periaatteena on se, että kaikkien tarjoajien kohtelu on oltava tasapuolista ja syrjimätöntä. Tällöin ei voida asettaa kotimaista rakentamoa etusijalle vaan hankintapäätös tehdään laatuvertailun ja tarjoushinnan perusteella. Urkuja hankittaessa hintaa ei juuri koskaan aseteta painoarvoltaan tärkeimmäksi, vaan rakentamoiden laadun vertailu muodostaa ensisijaisen valintaperusteen. Marian kirkkoon tulevien urkujen rakentaja Paschen Kiel Orgelbau sai laatuvertailussa parhaat pisteet ja lisäksi se oli hinnaltaan edullisin. Rakentamo on tehnyt Suomeen lähes 20 urut.

 

vko 17/2011

   

 

Marian kirkon urut odottelevat uusimista. 

Uudet urut vievät urkuparvelta tilaa noin kaksi kertaa nykyisten urkujen verran. 

Päivän sana:
La 19.5.2012
”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Luuk. 11:13.
Päivän luvut: Room. 3; 2. Moos. 15.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä