Saarna 12.4.

Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä - ylösnoussut Herra on sinun kanssasi

Matt. 28: 1-8

”On vastenmielistä, kun joku tyrkyttää uskoaan muille”. ”Olen nähnyt seutuja, joilla lähetyssaarnaajat ovat tuhonneet paikallisen elämän uskon”. ”Jos kukin tulee uskollaan autuaaksi, niin autuutta on kautta historian varmisteltu monumentaalisella tappamisella.” ”Sen sijaan uskonnottomien järjestöjen suunnittelema mainoskampanja viestittää iloista asennetta: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.”

Nämä olivat katkelmia Helsingin Sanomien kolumnistin nyt pitkä-perjantaina (Hesari 10.4.2009, sivu A 5 ”Välihuomio”) julkaistusta kirjoituksesta, jossa arvioitiin varsin kriittisesti kristillistä uskoamme ja uskostamme avautuvaa elämää. Kirjoittajan arvion mukaan kristillinen ylösnousemus –usko on yksi suurimpia ihmisille ongelmia ja murheita aiheuttava asia maan päällä.

On vakavasti syytä kysyä kahta ja todeta kolmas asia: ensiksikin onko näin, ja toiseksi jos näin on, mistä moinen johtuu ja kolmanneksi on syytä painokkaasti todeta, mistä kristillisessä ylösnousemus uskossa on kysymys ja mitä se merkitsee arkiselle elämällemme, meille tässä ja nyt.

Siksi juuri tänään, pääsiäisenä, Ylösnousemuksen, kristillisen kirkkomme suurimpana ja tärkeimpänä juhlana, on aiheellista kysyä, mistä nousee tällainen arvio uskostamme pelottavana, ongelmia luovana ja elämään kielteisesti ja elämän ilon riistävänä voimana.

Kuten jo Marian päivän saarnassani totesin, usko Jumalan on elämän myönteinen perusvoima. Usko Jumalaan ei merkitse elämän kieltämistä, vaan päinvastoin syvintä elämän iloa ja elämän myönteisyyttä. Ajatelkaa: kuoleman valta meihin on murrettu. Kuolema on kukistettu, sillä Herramme on noussut kuolleista.

Kuolemaa ei enää ole, on vain Kristus. On vain Kristus, jossa kaikki muuttuu eläväksi. On vain Kristus, joka vapauttaa meidät syvimmästä pelostamme, kuoleman pelosta, joka kahlitsee ja estää meitä todella elämästä.

Jos minun ei enää tarvitse pelätä kuolemaa, peloista suurinta, mitä ihmeen pelkäämistä tässä elämässä sitten olisi? Enkö minä silloin olekin todella vapaa: vapaa elämään turvallisin mielin, vapaa rohkeasti muuttamaan maailmaa ilon ja toivon tyyssijaksi ja vapaa iloiten nauttimaan kaikista hyvän Jumalan tätä maallista elämää varten antamista lahjoista.

”Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi”, kehottaa Saarnaaja, tuo Vanhan testamentin elämän ilon ja toivon ekspertti, ja jatkaa: ”nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut: se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä”.

Usko Jumalaan on juuri tätä: levollista luottamusta elämän Herraan, joka antaa kaiken sen, mitä me tarvitsemme elääksemme hyvää ja rikasta arkista ihmisen elämää.

Tämä usko ja luottamus hyvään Jumalaan ja Hänen hyvään tahtoonsa näkyi väkevänä ensimmäisten kristittyjen elämässä, kuten Apostolien teot kertovat:

”Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin” (Apt 2:46). Usko Ylösnousseeseen Herraan, usko elämään, avasi heidän sydämensä todelliseen iloon ja toivoon, joka näkyi heidän tavassaan toimia ja elää.

Ja mitä ilo ja toivo saivat aikaan: ”He ylistivät Jumalaa – ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä, jotka pelastuivat”.

Vapauden luoma ilo näkyi ja tuntui. Se ravisteli terveellä tavalla ympäröivää yhteiskuntaa ja totutun turvallisia elämäntapoja ja loi jotain aivan uutta. Kristityt arvioivat elämää Ylösnousemuksesta käsin, Ylösnousemuksesta, joka rikkoi ja rikkoo edelleen tutun ja turvallisen.

Tämä uudelleen arviointi johdatti aivan uusiin ja vaikeisiinkin ratkaisuihin: siinä missä usko Ylösnousseeseen loi jotain aivan uutta, se merkitsi samalla jonkin vanhan rikkomista ja muuttamista. Se merkitsi monien olemassa olevien ja tärkeiden elämän säädösten muuttamista: vanhat perinnäistavat ja uskon totuudet joutivat roskakoppaan. Kristityt loivat uutta: mm. vanhat ruokasäädökset, juhla-aikojen määrittelyt ja elämän arkeen liittyvät määrittelyt hylättiin tai ne arvioitiin aivan uudelleen uudelta pohjalta.

Ja siltä pohjalta syntyi jotain aivan uutta; syntyi kristillinen kirkko, ilon ja toivon yhteisö, joka luottaen läsnä olevaan Ylösnousseeseen Herraansa uskalsi rikkoa elämää rajaavia arvoja ja normeja – uskalsi elää ylösnousemuksen vapaudesta.

Vapaudessa ja vapaudesta eläminen ei kuitenkaan ole helppoa, kuten niin kirkon historiasta kuin omasta elämästämme tunnemme ja tiedämme. Olemme luoneet turvallisen uskon tulkinnan, olemme käpertyneet varjellen sen ympärille, ja aivan liian usein olemme kadottaneet ylösnousemuksen elämän kipinän: olemme haudalta paenneiden naisten kanssa olleet yhtä aikaa peloissamme ja riemuissamme: ja pelkojemme vuoksi olemme turtuneet tuttuun ja turvalliseen tapaan uskoa ja toimia ja olemme edelleen haudan varjossa. Ja siellä, haudan varjossa, lausumme uskomme julki vanhojen kirkon tunnustusten mukaan ajattelematta sen syvemmin, mitä uskontunnustukset kertovat ja mihin ne haluavat meitä johdattaa.

Tänäänkin Nikean uskontunnustuksessa sanotaan: ”me uskomme yhteen Jumalaan, Isään kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan… ja Poikaan Jeesukseen Kristukseen, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä…, nousi kuolleista kolmantena päivänä ja jonka valtakunnalla ei ole loppua ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään”.

Tämä usko on liikkeelle saattava voima. Se pakottaa meidät astumaan keskelle tätä maailmaa ja kuuluttamaan Jumalan suuria tekoja: kaikki näkyvä ja näkymätön on Hänen vallassaan, Hän on voittanut kuoleman, peloista suurimman ja Hän tekee eläväksi meidät nyt uskossamme ja kerran iankaikkisuudessa.

Tähän uutta luovaan, elämän iloon ja toivoon rohkaisevaan Jumalaan minä uskon. Siksi uskallan elää ja kuolla. Siksi uskallan sanoa: ”Jumala todella on. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä – Ylösnoussut Herra on sinun kanssasi!”

Juha Parjanen