Saarna 15.2.

Valtakunnan salaisuus

Matt. 13:31-33
 

Miten julistaa ilosanomaa taivasten valtakunnasta? Miten saada kuulijat ymmärtämään sellaista, mikä on elävää todellisuutta jo nyt ja toisaalta kuitenkin vasta tulossa? Jeesuksen vastaus tähän ristiriitaan olivat vertaukset. Hänen puheissaan kävi toteen profeetan sana: “Minä avaan suuni ja puhun vertauksin, tuon julki sen, mikä on ollut salattua maailman luomisesta saakka.” - Mikä on ollut salattua .. mutta ei ole enää, ainakaan täysin. Uusi testamentti on julistusta Jumalan valtakunnan tulemisesta. Julistaja, Jeesus Kristus, ja valtakunta kuuluvat yhteen. Tämä julistus on muuttanut maailman.

Jeesus siis raotti Jumalan valtakunnan verhoa vertauksin: “Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen... Taivasten valtakunta on kuin hapate.” Kovin harva meistä on nähnyt sinappikasvia sen siemenestä puhumattakaan. Leivän tekoon käytettävä hapate sentään on tutumpi ainakin vanhemmalle väelle. Vertaukset voivat tuntua kaukaisilta. Meidän aikanamme taivasten valtakunta on kuin. . . Niin mitä? Miten kuvata salattua ja näkymätöntä? Miten saada sana elämään ympäristössä, jossa sinappikasvit eivät kasva ja leivän tekokin on ulkoistettu? Kaipuu tähän näkymättömään valtakuntaan meissä on, mutta kuinka päästä sen kansalaiseksi?

Jeesuksen julistuksen tärkeä painopiste oli julistus juutalaisille uudesta valtakunnasta. Häntä ei ymmärretty ja kuitenkin hänen elämästään tuli tie tuohon valtakuntaan, Jumalan luo. Tätä tehtävää varten Jumala lähetti Poikansa tähän kolkkoon ja kylmään maailmaan. Harva uskoi Jeesukseen ja seurasi häntä. Opetuslapsetkin kaikkosivat hänen luotaan viimeistään silloin, kun he joutuivat todistamaan opettajansa ja mestarinsa ristiinnaulitsemisen. Kukaan ei pystynyt kuvittelemaan Messiasta, joka kuolee, eivät edes opetuslapset. Mutta julistus ei päättynyt kuolemaan. Viimeisiksi sanoikseen ennen taivaaseen astumistaan ylösnoussut Vapahtaja puhui opetuslapsilleen asemastaan valtakunnassa: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Näin puhui todellinen kuningas - ei se, jonka ristin päällä luki INRI, Jeesus Nasaretilainen, Juutalaisten Kuningas - vaan se, joka on kaikkien ja kaiken hallitsija, sydänten kuningas, meidänkin sydäntemme. Hänen valtansa oli ja on rakkauden ja nöyryyden valtaa, myötätuntoa, jota käytetään nälkäisten ruokkimiseen ja sairaiden parantamiseen.

Maallisten valtakuntien rajat piirretään kartalle ja ne merkitään maastoon. Valtakuntia syntyy ja kuolee. Rajoja siirretään, ne elävät. Meidänkin maamme rajat ovat muuttuneet moneen kertaan. Mutta jos ajattelemme esimerkiksi viime sotia, emme me taistelleet pelkästään maallisten rajojen takia, vaan halusimme puolustaa myös näkymätöntä rajaa, Jumalan valtakunnan rajaa - niin tärkeä uskonelämä meille oli. Maalliset rajat muuttuivat, Suomi pieneni, mutta usko ja yhteenkuuluvuuden tunne kasvoivat sodassa.

Entä tänä päivänä, minkä arvojen varassa me elämme? Tätä voi jokainen hiljaa mielessään miettiä. Olenko padonnut Jumalan kaiken muuttavan rakkauden itseeni, vai annanko rakkauden virrata eteenpäin niin, että se tavoittaa myös lähimmäiseni, Jumalan minulle antaman lähimmäisen? Jos se tavoittaa sairaan, köyhän, vangin, hyljeksityn, minä olen Kristuksen seuraaja, taivaan valtakunnan kansalainen. Sillä Jumalan valtakunnan laki on rakkauden laki. Se on kaikkien lakien yläpuolella, aivan kuten taivasten valtakunta on maallisten valtakuntien yläpuolella. Taivaan maan kansalaisena minä näen maailman uusin silmin. Näen näkyvän ja näkymättömän, käsin kosketeltavan todellisuuden ja Jumalan todellisuuden. Olen se Jumalan kuva, joksi minut on luotu. elän uskosta.

Jeesuksessa taivas ja maa kohtaavat. Turvatessani häneen olen matkalla kohti ikuista isänmaata. Olen vielä matkalla, perille pyrkimässä. Käsitteet ‘jo nyt’ ja ‘ei vielä’ ovat rinnakkain osa elämääni, joka kurottaa kohti iankaikkisuutta. Ristiriitaa ei ole, ainakaan se ei varjosta elämääni. Se ei varjosta, sillä elän anteeksiantamuksesta. Jeesus, synnitön, kantaessaan ristillä minunkin syntikuormaani, on sovittanut ristiriidan. Anteeksisaaneena olen vapaa synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Tätä on Jumalan valtakunta: anteeksiantamusta ja kaiken ymmärryksen ylittävää rakkautta. Tätä kohti minä vaellan. Elän Jumalan valtakunnan todeksi Jeesuksen sovitustyön kautta. Hän avaa meille taivaan valtakunnan portit.

Ilosanoma valtakunnasta on ilosanomaa Kristuksesta. Hän ja vain hän eli sanomansa aidosti todeksi. Siinä on vastaus kysymykseemme - yksiselitteinen, yksinkertaisuudessaan hämmentäväkin, sillä se avautuu vain uskon kautta. Kun Kristus saa olla Herramme, taivasten valtakunta on keskellämme, se on meissä. Ihmeeksemme saamme huomata, että me syntiset kelpaamme Jumalalle - Kristuksen tähden. Tätä sanomaa varten kirkko on olemassa. Tätä Kristuksen seuraajien yhteyttä me yritämme varjella. Kristuksen kirkko on siellä, missä sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkko julistuksineen on Jeesuksen vertauksen hapate, joka evankeliumillaan vähä vähältä tavoittaa koko maailman. Jumalan valtakunta on tunkeutumassa maailmaan ja me voimme olla sen airuita. Sinapinsiemenestä kasvaa puu, jonka oksien suojassa ja latvuksen varjossa on hyvä olla. Jumala antaa kasvun. Sana pelastuksesta pitää meidät kylväjän lähellä - sana, joka ei tyhjänä palaa.
 

Hannu Pekkala