Saarna 14.12.

Tehkää tietä kuninkaalle

Joh. 3: 26–30
 

Kolmas adventtikynttilä on sytytetty, valo lisääntyy ja Kristuksen syntymäjuhla on taas hieman lähempänä. Tämän päivän evankeliumitekstissä eteemme annetaan kuva Johannes Kastajasta, miehestä, josta kerrotaan, että hän eli erämaassa ja söi villimehiläisten hunajaa ja heinäsirkkoja.

Johannes kastaja kulki Herramme edellä ja tasoitti hänelle tietä. Hän valmisti ihmisiä ottamaan vastaan Jeesuksen Kristuksen kaikkeuden kuninkaan. Johannes eli vaatimattomasti, suorastaan askeettisesti. Hänen elämästään oli glamour kaukana.

Johanneksen opetuslapsille oli vaikeaa luopua siitä suosiosta, johon he olivat nousseet Johannes Kastajan mukana. Ihmiset tulivat pitkistä matkoista kuulemaan Johanneksen parannussaarnaa ja ottamaan vastaan kasteen. Nyt Jeesuksen opetuslapset olivat myös aloittaneet kastetoiminnan. Johanneksen opetuslapset olisivat halunneet estää Jeesuksen seuraajia kastamasta, ettei heidän asemansa heikkenisi, mutta Johannes Kastaja ymmärsi paremmin. Hän tiesi, että nyt oli hänen aikansa väistyä ja antaa tilaa Jeesukselle. Johannes oli tehnyt sen tehtävän, jota varten hän syntyi. Oli koittanut uusi aika.

Nyt adventtiaikana, joulun valmistusaikana meillä on opittavaa Johannes Kastajalta.

Johannes oli viisas mies. Hänen viisautensa oli nöyryyttä. Hän tiesi, ettei hän ollut se, johon tulisi kiinnittyä. Kaiken tulisi johtaa kohti Kristusta.

Johanneksen oli tultava pienemmäksi. Hänet vangittiin, eikä se ollut tällaiselle Jumalan miehellekään helppoa. Vankeudessa epäusko oli musertaa hänet. Jumalan mies Johanneskin oli ihminen, joka kipuili epäuskon ja uskon välillä. Etenkin kun tuo väheneminen tuli konkreettisesti todeksi hänen elämässään.

Mitä tuo väheneminen meidän itsekunkin elämässä voisi tarkoittaa? Kyllä se on itsestä pois kääntymistä ja kääntymistä kohti Jumalaa ja lähimmäistä. Se on sitä, että annamme sydämessämme tietoisesti enemmän tilaa Jeesukselle, niin että minän valta vähenee. Siinä onkin työmaata kerrakseen. Se on sellainen työmaa, että se on uskottava Jumalalle. Meistä itsestämme ei ole yksin itseämme muuttamaan.

Tämän sunnuntai otsikko kehottaa. ”Tehkää tietä kuninkaalle!” Mutta miten? Onko se juuri sitä oman itsen pienenemistä? Monet odottavat hartaasti joulua. Monille se on paras aika vuodesta. Mutta on myös niitä, joille se on vaikeampaa. Joillekin joulu on aika, jolloin ollaan ystävällisiä sille inhotulle naapurillekin ja laitetaan joulukortti sillekin sukulaiselle, joka tiedetään tylyksi ja ikäväksi ihmiseksi. Jouluna mennään käymään kylässä sielläkin, missä ei muuten koskaan tule vierailtua. Väsyneenä ja pitkin hampain lastataan huutavat lapset autoon ja lähdetään viiden tunnin ajomatkalle mummolaan. Näin kun on toimittu aina. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, kuten laulussakin sanotaan.

Jouluun liittyy usein paljon traditioita, paljon hyviä asioita ja paljon lämpimiä tunteita. Mutta on olemassa myös toisenlaisia jouluja. Kaikilla joulu ei ole pullan ja kinkuntuoksuinen rauhan juhla, jossa lapset laulavat ja availevat silmät sädehtien runsaita joululahjojaan. Millainen on toisenlainen joulu?

Millainen on joulu perheessä, jossa on alkoholiongelma? Sellaisessa perheessä joulu voi olla pelottavaa ja surullista aikaa. Ehkä on luvattu jälleen kerran, ettei pulloon kosketa. Ehkä lapset toivovat jälleen kerran, että tulisi erilainen joulu, ettei isä tai äiti tänä jouluna joisi ja lopulta sammuisi aattoiltana. Ristiriitaisia tunteita, kun pelko ja toivo vaihtelevat mielessä. Kunpa tänä jouluna Jumala antaisi voimia selvään jouluun. Alkoholistiperheessä se olisi kallein joululahja.

Millainen on riitaisen perheen joulu? Siellä sukulaiset ovat saattaneet kokoontua yhteen pitkästä aikaa. On paljon selvittämättömiä välejä, paljon asioita, jotka hiertävät. Kun joulunpyhät alkavat, on aikaa yhdessäololle ja ne vanhat asiat nousevat taas pintaan. Huudetaan ja riidellään. Ehkä joku lyö toista, kun sanat loppuvat kesken. Joku juoksee itkien ja häpeissään naapuriin turvaan. Joku soittaa poliisin. Kunpa Jumala antaisi tarpeeksi sovinnon mieltä, että edes jouluna voisi unohtaa riidat. Se olisi riitaisen perheen kallein joululahja.

Millainen on taloudellisten vaikeuksien keskellä elävien joulu? Perheessä voi olla työttömyyttä ja talous siksi tiukoilla. Lapset toivovat joululahjoja, mutta hyvä jos edes kinkkuun on varaa. Vanhemmat haluaisivat niin kovasti antaa lapsilleen lahjoja. Katkeralle tuntuu köyhyys, joka ei ole itsestä kiinni, vaan kurjan laman ja yrityssaneerauksien syytä. Surullista on kertoa lapsille, että tämä joulu on erilainen. Tärkeintä että se saadaan kuitenkin viettää yhdessä. Kunpa kaikki parempiosaiset huomaisivat ne naapurinsa, jotka saattaisivat tarvita apua joulun valmisteluissa. Niin, että ne, joille on paljon annettu, voisivat antaa jotakin omastaan niille, jotka vain unelmoivat yltäkylläisestä joulusta. Se olisi köyhyydestä kärsivän perheen kallein joululahja.

Omien jouluvalmistelujemme keskellä meidän on hyvä muistaa näitä ihmisiä, jotka valmistautuvat toisenlaiseen jouluun. Mitä voimme tehdä heidän hyväkseen? Suljemmeko silmämme ja ajattelemme vain oman joulumme täydellistä onnistumista vai teemmekö asioille oikeasti jotakin. Onko tässä paikka ja tehtävä, johon Jumala on kutsunut meidät kristittyinä.

Jos lanttulaatikkoa tehdessä tuli laskuvirhe ja ropeita onkin niin paljon, että niistä riittää syötävää vielä juhannuksenakin, voi ylimääräisiä tarjota sille naapurille, jolla on suuri perhe ja vähän työtä tai sille vanhukselle, joka ei enää itse jaksa tehdä.

Tai jos metsästysseuran pikkujoulujen arpajaisista voitti joulukinkun ja oma on tullut jo hankittua, niin ehkä jossakin on se perhe, jonka joulun tuo ylimääräinen kinkku saattaisi pelastaa. Hyväkuntoisia lasten kirjoja tai leluja voi lahjoittaa naapuriin. Sitä yksinäistä ja huonojalkaista vanhusta voi pyytää kyytiin joulukirkkoon. Pieni vaiva ja suuri ilo molemmille.

Jos jokavuotinen pakollinen jouluvierailu sukulaisten luona päättyy yleensä riitaan ja molemminpuoliseen pahaan mieleen, voi miettiä, että kuinka pakollinen tuo vierailu oikein on? Kannattaako vanhan tavan vuoksi pilata kaikkien joulu vai voisiko jouluterveiset soittaa tai laittaa postissa. Joskus sukulaisia voi olla helpompi rakastaa ja kunnioittaa kun he ovat vähän kauempana.

Jos me suljemme ovemme ja kiellämme apumme näiltä ihmisiltä, me kiellämme apumme itse Kristukselta.

Adventin aika valmistaa meitä ottamaa vastaan Vapahtajamme syntymäjuhlan sillä hartaudella ja kunnioituksella, minkä arvoinen Jeesus on. Me emme pidä itsekkyydestä itsessämme. Me emme nauti vihasta ja katkeruudesta. Kunpa voisimme Johanneksen tavoin, antaa Kristukselle tilaa ja tasoittaa hänelle tietä. Paras rukous, minkä voimme lausua, on tämä: Kasva sinä Jeesus minussa. Synnytä sinä minussa oikeaa mieltä. Tee minusta lähimmäinen, joka näkee toisen ihmisen. Anna minulle avoin syli. Anna minulle kuulevat korvat. Täytä minut rakkaudellasi. Suo että elämälläni voisin ohjata toisia sinun luoksesi.

Hanna Sinkko