Saarna 9.11.

Ettemme lakkaisi uskomasta Jumalan hyvyyteen

Matt. 24:1-14

Olen kuullut joskus Jumalan sanaa verrattavan lääkärin veitseen. Kun lääkäri tekee leikkauksen, hän tekee veitsellään haavan, veitsi tuottaa kipua ja herättää ihmisessä pelkoa, mutta tarkoituksena on parantaa, tehdä terveeksi ja lievittää kipua ja kärsimystä. Jumalan sanakin tuntuu välillä ankaralta, kipeältä ja pelottavalta, mutta sen tarkoitus on aina auttaa, rohkaista ja tuoda toivoa ja lohdutusta ihmisille. Ja samoin kuin lääkäri ei käytä veistään koskaan tarpeettomasti, vaan aina ihmisen hyväksi, samoin Jumala käyttää sanaansa, ihmisen hyväksi. Jumalan sana on parantavaa sanaa.

Tämän päivän evankeliumiteksti on ensilukemalla aikamoisen ahdistava. Jeesus kuvaa lopun ajan ahdinkoa, joka koko ajan vain kasvaa ja lisääntyy. Sodat, nälänhätä, maanjäristykset, väärät profeetat, lisääntyvä laittomuus ja itsekkyys. Pelottava näky tästä ajasta jota elämme.

Tekstin tarkoituksena ei kuitenkaan ole pelotella. Jeesus sanoo: ”älkää antako sen pelästyttää itseänne”. Ja Jeesus sanoo myös: ”Joka kestää loppuun asti, pelastuu”. Tekstin ydinsanomana on rohkaisu. Jeesus haluaa rohkaista meitä, että pimeyden ja ahdingon keskellä uskomme kestäisi.

Kun olen oikein ahdistunut, minulle on iso apu siitä, että joku toinen tietää ja ymmärtää, miten vaikeaa minulla on. Vaikka oma tuska ei häviäkään, niin vähän ainakin helpottaa se, että vierellä on joku, joka tietää ja tuntee tuskani. Että en ole tuskani kanssa aivan yksin. En kaipaa vierellä kulkijalta selittelyä, en kaipaa että hän yrittää järkeillä ja selittää ahdistukseni ja kipuni pois. Sen sijaan, että kuuntelijani yrittäisi tarjoilla ratkaisuja ahdistukseeni, toivon, että hän vain on vierelläni ja kuuntelee. On lähellä ja sanoo, minä olen tässä, ei hätää.

Kun Jeesus kertoo opetuslapsilleen edessä olevista ahdingon ajoista, hän samalla osoittaa, että hän tietää sen, millaisten kohtaloiden edessä ihmiset ovat. Jeesuksen sanat ahdingoista ovat ennustusta tulevasta, mutta samalla ne ovat meille lupausta siitä, että Jeesus tietää, miten paljon meidän elämässämme on ahdistusta.

Kaikkien kipujen ja ahdistusten keskellä on turvallista tietää, että Jeesus tietää ja tuntee maailman pahuuden ja kärsimyksen ja myös minun oman ahdistukseni. Jeesus on läsnä. Hän sanoo: ”minä olen tässä, älkää pelätkö”. Vaikka en aina saa kärsimykseen järkevää selitystä, vaikka en ymmärrä, miksi ympärilläni ja minussa itsessänikin on niin paljon pahaa, saan luottaa siihen, että Jumala on lähellä ja että hän on hyvä. Saan luottaa, että en ole yksin eikä Jumala ole minua hylännyt.

Jospa vain saisikin elää aina siinä turvallisessa luottamuksessa, että Jumala tietää, Jumala ymmärtää, Jumala pitää huolen. Mutta juuri se tässä maailmassa on vaikeaa! Kun kaikki merkit maailmassa näyttävät pikemminkin viittaavan siihen, että Jumala ei pidä huolta, tai vielä pahempaa, että Jumalaa ei edes ole. Kun pahuus kasvaa ympärillä, se helposti saa maailman näyttämään siltä, että ei täällä mitään Jumalaa ole.

Maailman nykyinen tila saa näyttämään siltä, että kohti tuhoa tässä ollaan menossa eikä kohti pelastusta. Että maailma kärsii kuolonkouristuksista eikä synnytystuskista.

Välillä tuntuu, että joka puolelta yritetään kaikin keinoin sanoa, että Jumalaa ei ole. Ja kaikin keinoin osoittaa, että Jumalaan luottaminen on tyhmää, jopa vaarallista, että lapsillekaan ei enää missään saisi puhua Jumalasta ja Jumalan rakkaudesta. Kaikin keinoin yritetään sanoa, että hyvää Jumalaa ei ole.

Me rukoilemme Isä meidän rukouksessa: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen”. Katekismuksen selityksen mukaan tuo kiusaus on houkutusta lakata uskomasta Jumalan hyvyyteen. Me siis rukoilemme, että emme lakkaisi uskomasta Jumalan hyvyyteen. Sitä rukousta tarvitsemme me kaikki, joka päivä ja joka hetki. Että jaksaisimme aina uskoa ja luottaa siihen, että Jumala on, ja että Jumala on hyvä ja tahtoo meille hyvää. Luottaa siihen, että Jumalalla on suunnitelmansa meidän varalle ja että hänen ajatuksensa ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia.

Rukous jatkuu: ”vaan päästä meidät pahasta”. Näin rukoillessamme me osoitamme, että me luotamme siihen, että Jumala todella voi päästää meidät pahasta, että hänellä on valta voittaa paha. Ahdistusten keskellä, maailman ja ihmisten pahuuden kanssa kasvotusten ollessamme meidän on tärkeä muistaa se, yhä uudelleen muistuttaa itseämme siitä, että tärkein lopunajan tapahtuma on jo toteutunut. Kristus on jo voittanut kuoleman, tie ylösnousemukseen ja uuteen luomiseen on jo valmistettu. Kaikki mikä on tulossa, on vain jatkoa pitkäperjantaille ja pääsiäiselle.

Kristus on jo voittanut kuoleman, meillä on jo varmuus hyvän voitosta! Pimeyden keskellä on vain jaksettava pitää hyvästä kiinni!

”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman”, sanotaan virressä 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Tuo virsi tunnetaan Dietrich Bonhoefferin virtenä. Bonhoeffer on Hitlerin ajan Saksassa elänyt ja kuollut teologi ja pappi. Hän oli kaksi vuotta vangittuna keskitysleirillä. Muutamaa kuukautta ennen teloitustaan keskitysleirillä hän lähetti kihlatulleen ja perheelleen joulukirjeessään kirjoittamansa runon. Tuo nykyisin virtenä tunnettu runo huokuu ihmeellisen syvää rauhaa ja luottamusta hyvään Jumalaan hirvittävien olosuhteiden keskellä, täysin toivottomassa tilanteessa. Tämä 39-vuotias mies, joka näki vain pahojen voimien jylläävän ympärillään, uskoi siihen, että tämän pimeyden ja pahuuden keskellä on hyvä Jumala, jonka suoja piirittää meitä, joka tuo toivon ja poista pelot.

Bonhoefferin elämä kertoo kristillisen toivon voimasta, joka kantaa vaikeuksien ja kuolemankin edessä. Kristillinen toivo saa ihmisen myös toimimaan hyvyyden puolesta, hyvän elämän puolesta, pahaa vastaan. Lujasta uskosta kertovat myös Bonhoefferin viimeiset sanat ennen kuin hänet teloitettiin. Bonhoeffer sanoi: ”Tämä on loppu, minulle elämän alku.”

Jaana Kivekäs