Saarna 10.8.

Paljot puheet - turhuutta

Mt. 12:33-37

Kovin päällekäyviä ja hyökkääviä ovat Jeesuksen sanat. Niistä huokuu vuorisaarnan ehdottomuus ja ne tuovat mieleen tuomiosunnuntain. Kukapa meistä haluaisi kuulla olevansa käärmeen sikiö ja täynnä sanoja, joita voi ammentamalla ammentaa pahuutensa varastosta. Jeesus piirtää kuvan ihmisestä, joka tarvitsee parantajan. Hänen puheensa on herätyssaarna, samalla tavalla raju kuin Johannes Kastajan parannussaarna Juudean autiomaassa: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Kirves on jo pantu puun juurelle.” Johannes, samoin kuin Jeesus, osoittaa sanansa maanmiehilleen, ihmisille jotka kuvittelevat pelastuvansa sillä, että he ovat Abrahamin lapsia. Hän haluaa riisua heidät vääränlaisesta pelastusvarmuudesta.

Luterilainen kirkkomme on sanan kirkko, ja sanojen merkitykseen Jeesuksen puhekin keskittyy. Sanat paljastavat ajatuksemme ja niiden takana olevan ihmisen. Siksi meidän tulee miettiä sitä, mitä me sanomme. Meidän tulee olla herkkiä kuulemaan ja hitaita puhumaan, kuten Jaakob kirjeessään kehottaa. Tässä on avain turhien sanojen välttämiseen. Herkkä kuuleminen liittyy Jumalaan ja hänen sanaansa, sen lähtökohta on Jumalassa. Kun sana tavoittaa meidät, alkaa eheytyminen. Alamme nähdä maailman ja itsemme Jumalan tarkoittamalla tavalla, ja Jeesus, Parantaja, astuu elämäämme. Sydämemme muuttuu, ajatuksemme ja sanamme muuttuvat. Pahojen sanojen tilalle tulee hyviä sanoja ja meissä olevat pahuuden varastot muuttuvat hyvyyden varastoiksi. Vanhan testamentin Saarnaaja on oikeassa: ”Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä maan päällä. Olkoot sanasi siis harvat. Totisesti: paljot puheet ovat unta ja turhuutta.” Vain Jumala-yhteydessä me olemme ihmisiä sanan täydessä merkityksessä ja vain hän voi antaa meille sellaisen ymmärryksen, että sanamme, ajatuksemme ja tekomme ovat yhtä, että ne eivät riitele keskenään. Kuinka paljon ihmisyydestään menettääkään se, joka ei kuule Jumalan ääntä! Herkät korvat ovat siunaus, Jumalan teko. Jokainen meistä voi saada uuden kyvyn kuulla ja uuden tavan ajatella ja puhua. Turhat ja vahingolliset sanat jäävät, kun sydän uudistuu.

Sydämen uudistuminen vaatii herätyksen. Se vaatii sen, että me havahdumme omaan mahdottomuuteemme ja käännymme Parantajamme puoleen. Mikä sitten ajaa meidät Jumalan syliin ja saa meidät tarraamaan Vapahtajamme viitanliepeeseen? Tarvitaan jotain sellaista, mikä pysäyttää, pysäyttää kerta kaikkiaan ja saa ajattelemaan. Tällaisia pysäyttämisen paikkoja voivat olla sairaus, työttömyys, avioero ja kuolema. Mutta myöskin syntymä. Jeesuksen äidin Marian pysäytti jouluyön ihme, seimen lapsi ja kaikki se, mitä hänelle kerrottiin. ”Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” Hän mietti suhdettaan Jumalaan ja poikaansa, joka oli myös Jumalan Poika. Jerusalemin temppelissä Herran vähäinen palvelija koki kipeästi vanhan Simeonin sanat, että hänen poikaansa ei tunnustettaisi. Ja kuin lopullisen iskuna tulivat sanat: ”Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.” Maria pantiin pienelle paikalle, ja hänen vastauksensa oli mietiskely ja rukous.

Mietiskely ja rukous. Sisäänpäin kääntyminen ja oikeiden ajatusten ja sanojen hapuilu, siinä on tie elämään, jonka nimi on Kristus. Sanat harvenevat, mutta näihin harvoihin sanoihin tulee todellinen sisältö. Suu alkaa puhua sitä, mitä sydän on täynnä. Sanat ovat kiitosta ja ylistystä, mutta myöskin sanoja, jotka tavoittavat toisen hapuilijan, lähimmäisen. Ne ovat viisaan sydämen sanoja, niitä sanoja, joita me kaipaamme ja joita me itsellemme rukoilemme. Ne ovat Jumala lahjaa, kärsimysten ja koettelemusten kautta saatuja. ”Kultakin koetellaan tulessa.” Koettelemuksissa uskomme todetaan aidoksi ja me saavutamme uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. Parantaja on parantanut meidät sanallaan, jotka ovat armon sanoja.
 

Hannu Pekkala