Saarna 6.7.

Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä

Mark. 9:2-8
 

“Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä.” Nämä ovat hämmentyneen ja pelokkaan miehen yksinkertaisia sanoja, ja silti niistä kuultaa valtava pyhän kosketuksen kokemus. Pietari ja kaksi muuta opetuslasta ovat nähneet jotain sellaista, jota on vaikea pukea sanoiksi. He ovat nähneet jumalallisen kirkkauden ja tämän kirkkauden valossa aivan uudenlaisen Jeesuksen. Ylhäällä vuorella on tapahtunut ihme, ihme jollaista jokainen meistä haluaisi olla todistamassa.

“On hyvä, että me olemme täällä.” Tästä se alkaa, ihmeen kokeminen meidänkin kohdallamme. Olemme pyhittäneet lepopäivämme ja tulleet sanan ja sakramentin äärelle. Olemme kuulleet Jeesuksen kutsun ja seuranneet häntä sinne, missä hän on läsnä: “Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Tänään tämä Marian kirkko on meille pyhä vuori, paikka jossa voimme nähdä kauas ja jossa pyhyys koskettaa. Jokainen sunnuntaiaamun messu on omalla tavallaan kirkastusvuorikokemus, joka puhuttelee ja jättää sieluun lähtemättömän jälkensä.

Kirkastusvuorella ollaan yksinäisyydessä ja kuitenkin yhdessä. Kirkastusvuorella aika pysähtyy - tai oikeastaan se muuttuu ajattomaksi. Mennyt, nykyhetki ja tuleva sulautuvat yhteen: saamme aavistuksen siitä, mitä Jumalan aika on. Ja kaiken yllä kuuluu Jumalan ääni. Sana elää. Se tulee kohti ja siitä tulee sanaa, joka vaikuttaa elämäämme. Pyhä Henki kirkastaa Sanaa, joka muuttuu elämän leiväksi. Tätä sielumme janoaa, elävää Jumalaa. Kirkastusvuorella voimme yhtyä Pietarin sanaan, jonka hän Jeesuksesta lausui ennen vuorelle nousemista: “Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Ei Pietari näin sanoessaan täysin käsittänyt todistuksensa suuruutta, vasta vuorella tuli lopullinen vastaus. Vastauksen antoi Jumala.

Vastaus alkoi Jeesuksen kirkastamisella. Jumala muutti hänen ulkomuotonsa ja Jumala kirkasti hänen vaatteensa hohtavan valkoisiksi. Jumalan tahto oli, että Jeesus näyttäytyi taivaallisessa kirkkaudessaan. Nyt hän oli enemmän kuin rabbi, joksi hämmentynyt Pietari häntä puhutteli, nyt hän oli se, mikä hän jo aikojen alusta alkaen oli ollut. Ja kun Jumala vielä todisti, että “Tämä on minun rakas Poikani”, oli alku uskontunnukselle annettu: Jumala on Isä ja Jeesus on hänen Poikansa. Tässä on uskomme perusta, täydennettynä Jeesuksen seuraajalla ja Puolustajalla, Pyhällä Hengellä. Opetuslapset olivat kokeneet uudenlaisen pyhyyden, sellaisen pyhyyden, joka on pysyvästi muuttanut maailman. Tähän pyhyyteen kuului nyt isien Jumalan lisäksi erottamattomasti myös Jeesus, hänen Poikansa.

Me elämme tämän uuden pyhyyden ilmapiirissä. Opetuslasten kirkastusvuorikokemus kuuluu meidänkin kokemusmaailmaamme. Me tunnustamme Marian pojan myös Jumalan Pojaksi, mutta kovin monelle Jeesuksen jumaluudesta on muodostunut kompastuskivi. Moni näkee yhä Jeesuksessa vain rabbin, opettajan. On kuin Jeesus tälläkin hetkellä veisi vain pienen joukon omiaan ylös vuorelle näkemään hänen todellisen minänsä. Vain osa saa nousta pilvien yläpuolelle, muilta taivaallinen kirkkaus evätään. Näin me saatamme ajatella, mutta näinhän asia tietenkään ei ole, sillä uskoa ja pelastusta tarjotaan jokaiselle. Kaikkia kutsutaan kirkkauteen.

Kirkastusvuorikokemus on elämän taitekohta, välähdys joka muuttaa elämän. Siihen tunteeseen haluaisi jäädä. Mutta vuorelta on palattava. Jeesus ja opetuslapsetkin laskeutuivat vuorenrinnettä alas sinne, missä muut olivat. Ihmisen elämä on maailmassa, mutta tätä jokapäiväistä elämää kannattelevat kirkastusvuorikokemukset, tietoisuus siitä, että on jotain enemmän kuin se, mihin silmä tavallisessa elämässä kantaa.

On suurta kohdata Jumala ja hänen Poikansa hetkissä, joissa pyhyyden tuntu on käsin kosketeltavissa, mutta on myös suurta elää kristittynä maailmassa maan suolana. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Näin ei olisi tapahtunut, ellei Jeesus olisi palannut kirkastusvuorelta takaisin etsimään niitä, jotka elämässään ovat eksyksissä. Me ihmiset elämme kuoleman varjon maassa ennen kuin kohtaamme Kristuksen, hänet jolla “oli Jumalan muoto, mutta joka ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan”, hänet joka “otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi”. Jeesus, joka eli ihmisenä ihmisten joukossa ja alensi itsensä, tietää mitä alhaalla vaeltaminen merkitsee. Siksi hän kulkee siellä, missä mekin kuljemme ja haluaa pelastaa ne, jotka omin voimin eivät enää jaksa. Hän haluaa pelastaa kieltäjät ja tunnoltaan haavoitetut, hän haluaa ottaa heidät mukaansa ja viedä pyhälle vuorelle edes hetkeksi. Mikä valtava ero onkaan nousta varjosta kirkkauteen, kuolemasta elämään! Kun Jeesus paljastaa jumalallisen kirkkautensa, se saattaa aluksi hämmentää, mutta vähitellen siitä tulee elämää kantava voima. Kirkkaus tavoittaa sielumme syvimmätkin sopukat ja levottomuus muuttuu rauhaksi. Pyhyyden kosketus antaa uuden elämän. Me, tämän päivän pietarit, saamme polvistua Vapahtajamme jalkojen juureen ja tunnustaa: Sinä, Jeesus Kristus, olet Herra! Sinun lähelläsi meidän on hyvä olla. Sinä, kirkastettu ja silti alhaalla kulkija, olet tuonut pimeyteemme valon. Me olemme tavoitelleet pyhyyttä, mutta sinä olet tavoittanut meidät. Siinä on pelastuksemme, siinä että sinä, Jeesus, jumalallisessa kirkkaudessasi lähestyt meitä.

Hannu Pekkala