Saarna 1.6.

Itseltään eksyneet

Luuk. 19:1-10

Pieninä pyhäkoululaisina kuuntelimme korvat höröllä, kun naapurin mummo, meidän pyhäkoulun opettajamme kertoi Sakkeuksesta. Sakkeus oli meidän lasten suosikki. Olihan Sakkeus pieni mies, pienempi muita, kuten me lapset. Tuolloin ajattelin evankeliumikohdan opetuksen piilevän siinä, että myös pienet voivat nähdä Jeesuksen, mikäli ovat kyllin nokkelia ja ketteriä. Pidin puussa kiipeilytaitoa erityisen tärkeänä taitona. Eihän Jeesuskaan olisi huomannut Sakkeusta, mikäli tämä ei olisi päässyt puuhun.

Sittemmin on puussa kiipeilytaitoni ruostunut. Enpä ole kertaakaan kiivennyt puuhun vielä Haminassa ollessani. Niin on hyvä. Nykyään evankeliumiteksti puhuu minulle armosta ja anteeksiantamisesta. Jeesus tuli etsimään hyljeksittyjä ja halveksittuja. Niitä, jotka itsekkään eivät tiedä olevansa eksyksissä.

Tullimies Sakkeuksesta on joskus sanottu, että hän on UT:n henkilöistä se, joka kaikkein eniten muistuttaa nykyisen ajan ihmistä. En tiedä, pitääkö se paikkansa, mutta kyllä hänessä oli piirteitä, joissa moni meistä tunnistaa jotain itsestään. Nykyisin taloudelliset arvot ovat ylikorostuneen merkityksellisiä. Raha ja valta merkitsevät enemmän kuin ystävyys, velvollisuus huolehtia toisten hyvinvoinnista ja tasapuolisuus. Olemme kovin halukkaita keräämään varallisuutta itsellemme, vaikka sen kustannuksella menettäisimme ystävämme, työtoverimme tai sukulaisemme. Sakkeus oli langennut samaan mammonan palvontaan. Sen houkuttamana hän oli ryhtynyt vieraan vallan palvelukseen, miehittäjän kumppaniksi. Hän oli ostanut roomalaisilta oikeuden kantaa tullit kaupungin portilla. Häntä pidettiin oman yhteisönsä petturina ja epäisänmaallisena. Toisten ihmisten mielestä hän oli erityisen syntinen. Mutta sekään ei vielä riittänyt. Hän tunnusti syyllistyneensä siihenkin, mistä publikaaneja yleensä syytettiin, petkutukseen, liian korkeiden maksujen perimiseen, jotta niistä riittäisi lisärahaa omiin taskuihin. Hän oli kerännyt rahaa ja valtaa, ja paljon.

Rahan tavoittelu oli työntänyt muut arvot syrjään ja elämä oli luiskahtanut onnettomille raiteille. Ihmissuhteet olivat menneet poikki, eihän publikaanin kanssa kukaan kunnon kansalainen halunnut seurustella. Eikä elämään ollut tullut oikeata rauhaa. Lisää rahaa ja valtaa vain piti hamuta.

Eikä omatuntokaan antanut hänen tyytyväisenä nautiskella elintasostaan. Elintaso oli kyllä korkea, mutta elämisen laatu ahdistavan ankea. Kaikki näytti loisteliaalta, mutta sisintä kalvoi rauhattomuus. Siinä suhteessa hän muistuttaa aika montaa nykyajan ihmistä, jotka yllättäen siloisen pinnan alla kantavatkin sellaista risaisuutta, jota yrittää kestää keinotekoisilla lääkkeillä, sellaisilla, jotka usein vievät ojasta allikkoon, vielä suurempaan ahdistukseen.

Sakkeus lähti kuitenkin katsomaan Jeesusta. Ei eturiviin vaan taaemmas. Ja kun pienikokoinen mies ei ulottunut kurkistamaan toisten takaa oli hänen halunsa nähdä tuo profeetaksi sanottu nasaretilainen niin suuri, että hän kiipesi puun oksalle. Mitä hän mahtoi etsiä elämäänsä? Sakkeus etsi kai jotakin, minkä oli kadottanut. Itseään.

Sakkeus ei ollut kuitenkaan Jeesukselta kadoksissa, vaikka piilottelikin puussa. Jeesus tiesi koko ajan, missä Sakkeus oli. Hän tiesi kuka Sakkeus oli ja tunsi ihan tarkkaan millainen mies Sakkeus oli. Herramme kiinnitti huomionsa siitä suuresta väkijoukosta nimenomaan yhteen ihmiseen, pieneen taaempana olevaan, hyvinvoivan näköiseen mieheen. Hän näki hänen sisimpänsä kaipuun ja rauhaa etsivän sielun, syntisen ihmisen pinnan alla.

Ehkä meidänkin pitäisi nähdä ympärillämme - ei niinkään keskeneräisiä kristittyjä, välinpitämättömiä, kieltäjiä ja synnissä eläviä, vaan rauhaa, elämänsä eheyttä, muutosta ja välittämistä kaipaavia. Sellaisia on meissä sittenkin niin paljon. On vain niin, että sisäisiä haavoja tai taakkoja kantavat ovat usein niin arkoja ja säikkyjä, että kätkevät kaipuunsa ja sulkevat sen kovan ja kiiltävän pinnan alle. Ehkä myös tämän päivän Sakkeuksia pelottaa tulla Jumalan silmien eteen. Ehkä heitä tänäänkin pelottaa muiden ihmisten tuomio. Se, että sormella osoitetaan syntiseksi. Monet paikalla olijoista, siitä kansasta, jotka olivat tulleet Jeesusta vastaan, pitivät itseään hurskaina ja Sakkeusta syntisenä. Jeesus ei kuitenkaan tullut heidän kotiinsa. Tuomitessaan sen, joka vasta hapuillen, pelokkaasti ja arasti etsi tietä Jumalan luo, vaikka vain piilosta kaukaa nähdäkseen, he tuomitsivat itsensä erotetuksi Jeesuksen läheisyydestä. Jeesus tuli sinne missä häntä kipeästi kaivattiin. Syntisen kotiin. Hänen luokseen, joka tunnusti olevansa syntinen.

Ystävyys, rakkaus, ansaitsematon armo mursivat kovan pinnan. Elämänmuutos tuli tilalle.

Sakkeus oli kadoksissa, hänet löydettiin ja kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Raamatun mukaan ihmisen eksyminen tässä maailmassa eroon Jumalasta on katastrofi, jonka mittasuhteita ihminen ei kykene käsittämään. Ihmisen eksyksissä oleminen voi olla niin totaalista, ettei hän itse sitä edes tajua, saati että se häntä vaivaisi.

Ihmisen kadoksissa olemiseen kuuluu se, että hän pitää mieluummin kadonneena Jumalaa kuin itseään. Jumalahan se vaikenee ja kätkeytyy!

Me kaikki olemme Jumalan silmien edessä alastomia. Emme voi kätkeä mitään Häneltä, joka on meidät luonut. Vaikka yrittäisimme kätkeytyä Jumalan kaikkinäkevältä Silmältä, Jumala tietää silti missä me olemme, kuten hän tiesi Sakkeuksen olevan puussa. Ja siitäkin huolimatta, että Jumala näkee meidän olevan syntisiä, pahoja ja vajavaisia, hän rakastaa meitä. Jumala tietää koko ajan missä me olemme. Hän on koko ajan lähellämme. Silloinkin kun olemme eksyksissä. Meidän tehtävämme on avata silmämme ja huomata, ettemme koskaan oikeasti olleetkaan kadoksissa Häneltä, vaan ainoastaan itseltämme.
 

Hanna Sinkko