Saarna 2.3.

Ja nälkä lähtee

Joh.6:24-35

Minä sitten pidän Jeesuksesta, kun se oli niin suorapuheinen ja konstailematon. Se luki ihmisiä niinkun me Aku Ankkaa: seuraavan ruudun ja kommentin arvaa ihan varmasti. Jeesus tunsi ihmisen ajatukset niin hämmästyttävän tarkasti, että niissä kohtaamisissa rapisivat joka hepulta roolikuoret maahan kuin haapapuusta jäätyneenä havisevat lehdet.

”Ette te minua siksi etsi että teillä nyt olisi Jumala mielessä vaan teillähän on selvä nälkä ja leipää te minulta olette tulleet ruinaamaan. ” Jotenkin tällä tavalla Jeesus päivän evankeliumikappaleessa puhui.

Juuri eilen Jeesus oli ollut rohkeasti läsnä viidentuhannen äijän keskellä. Ukkoja oli liikkeellä ja menossa Jerusalemiin suurille festareille eli pääsiäisjuhlille. Naisilla ei ollut aikaa sellaiseen: heidän piti lypsää karja ja hoitaa isoa lapsikatrasta ja siinä sivussa vanhoiksi käyneet omat ja ukon vanhemmat. Mutta äijät kokoilivat ja parantelivat maailmaa. Jotkut olivat nähneet tai ainakin kuulleet Jeesuksen tekevän ihmeitä ja puhuvan mahdottomia ja siksi he tämän nähdessään kokoontuivat hänen ympärilleen.

Jeesus oli kertonut heille Jumalasta, joka ei hylkääkään ihmisiä heidän ilkeytensä tai pahuutensa vuoksi vaan tarjoaa kättä ja yksipuolista anteeksiantamusta ja turvallista syliä, jossa vaikka raavas mies saa hätäänsä surra: itkeä ja potkia, huutaa ja vaikertaa. Jeesus puhui kuin Ruuneberi ja iltahan siinä tuli. Ja nälkä. Kun 5000 äijän mahat alkavat kurnia, niin sitä ei kuuntele edes Jumalan Poika. Jotain tarttee tehdä. Puheet oli nyt puhuttu. Muistatte pyhäkouluajoilta sen ruokkimisihmeen, joten en käy sitä sen tarkemmin nyt selvittämään. Tiedämme vain sen, että kun kaikki jakoivat eväänsä ja Jeesus siunasi tarjolla olevan ruoan, niin sitä riitti.

Tämä siis tapahtui eilen ja nyt oltiin siinä tilanteessa, että pojilla oli taas nälkä. Eikä ne olleet vielä oppineet jakamaan Yhteisvastuu ja solidaarisuusaate oli vasta tulossa. Ja tähän tilanteeseen – ukkoa kuin ketunnenää leipää hinkumassa – Jeesus vähän näreissään huomautti, että voishan sitä leivän ruinaamisen ohella edes vähän miettiä sitä mitä tuli eilen sanottua. Ei tää elämä sentään pelkkää pullanmössötystä ole. On tästä löydettävissä vähän muutakin.

+ + + + +

No mitä se pappi …… täällä pyörii. Ja mitäs nää papinnäköiset vihreäpaitaset naiset on? Neljä kuukautta sitten kaksi pappia ja kaksi diakonia hortoili Summan tehtaan salissa ilmakuvakartta kädessä etsimässä ihmisiä. Ja sen jälkeen nuo kotiseurakunnan lähettiläät nähtiin tehtaalla milloin päivällä milloin yöllä. On siinä ollut monella summalaisella pää täynnä kysymysmerkkejä, vaikka kirkkoherransa olivatkin joskus tehtaalla nähneet. Niin ja kaksi vuotta sitten piispankin.

Niinpä. Siellä oltiin ei sentään 5.000 mutta ainakin 500 sadan miehen ja naisen keskellä. Ja vähän samanlainen tilanne kuin Jeesuksella parituhatta vuotta sitten Galileanjärven rantamilla. Ihmisillä oli hätä leivästä. Ja arvatkaa vaan, kuinka me oltiin kateellisia Jeesukselle, jolla sentään oli kyky, valta ja voima ruokkia kaikki ne 5.000 nälkäistä. Jokaiselle riitti leipää kuten muistatte. Mutta meistä ei ollut eikä ole siihen. Vaikka kuinka pudistimme muiden mukana nyrkkiä maailman globaalille markkinataloudelle, joka ei tunnusta eikä tunnista yksittäistä ihmistä, niin mitään ei tapahtunut. Ja se meitä kaikkia koettelee. Se koettelee. Ei kyetty, ei osattu leipää summalaisille tai stevegolaisille jakamaan.

Mutta se miksi olimme liikkeellä, sen liikkeellelähdön syvin olemus löytyy noista päivän evankeliumin tapahtumista. Kun tälle Hamina-Vehkalahden seurakunnalle on annettu sellainen tehtävä, että sen tulee olemuksellaan kertoa Jumalan läsnäolosta meidän jokaisen elämässä, arjessa ja juhlassa ja vielä siinä välissäkin. Kun tälle srk:lle on annettu tehtävä osoittaa syvää välittämistä, syvää ihmisen hädän kuulemista ja näkemistä ja kun tälle srk:lle ja sen jokaiselle ihmiselle annettu lupa huutaa Jumalaansa apuun, niin siksi me lähdettiin liikkeelle. Se oli ja on meidän tehtävä. Seurakunta on kuin yksi ruumis. Kun yksi sen jäsenistä kärsii, koko ruumis kärsii. Kenelläkään ei ole hyvä olla. Tämä vertaus – vaikka onkin upea – ei ole mun keksimä, vaan se löytyy Raamatusta, Paavalilta.

Kuunnellaanpa, mitä Jeesus sanoikaan. Ja muistakaa, että Jeesus puhui aina täyttä asiaa! ”Se, joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Näillä merkillisillä sanoilla on voimaa ja merkitystä, koska ne sanoi mies, joka on juuri syöttänyt 5.000 miestä. Jeesus muistutti siitä yksinkertaisesta asiasta, että 1. ihminen tarvitsee rehellistä leipää elääkseen – siis työtä tai muuta toimeentuloa niin kuin me se sanotaan. 2. Siinä leivässä - vaikka sen päällä olisi itse pilkittyä siikaa, ei ole kaikki. On myös muuta. Ja se on aivan yhtä tärkeää. Vaikka se tuppaa välillä eli lähes aina unohtumaan.

”Tavoitelkaa siis katoamatonta leipää sillä se antaa ikuisen elämän” Mitä. Mitä se sitten on. Se katoamaton leipä. Kuka sitä tarjoaa ja missä sitä tarjoillaan.

Jeesuksen mukaan kyse on uskosta Jumalaan. Turvautumisesta Jumalaan. Kyse on käytännössä esim. rukoilemisesta. Itsensä siunaamisesta illalla nukkumaan käydessä. Kyse on herkällä mielellä olemisesta Pyhän Jumalan edessä. Kyse on lähimmäisen palvelemisesta eli toisen ihmisen asettamisesta oman itsemme edelle. Kyse on kaikesta siitä, minkä rippikoulusta asti muistamme ja tiedämme oikeaksi ja hyväksi. Kyse on anteeksiantamisen vastaanottamisesta. Siitä, että emme pakoile ja kiertele Jumalaa siksi että olemme tällaisia. Syntisiä. Pakanoita. Oman elämämme pelkääjiä. Ja kaikkea muuta, millä nyt keksimmekään itseämme ruoskia ja vähätellä. Kyse on siitä, että otamme tosissamme Jeesuksen opetuksen rakastavasta Isästä, joka odottaa tuhlaajapoikaansa kotiin lepäämään.

Kyse on uskosta. Siinä – taas Raamattua lainaten – ojennan koko elämäni olemuksen sen varaan mitä toivon ja mitä en edes näe tai ymmärrä. Se on Jumala. Häntä en näe, en ymmärrä mutta toivon, että Hän on todellinen, todellisesti läsnä, todellisesti kuulemassa huutoni, todellisesti näkemässä hätäni. Todellisesti kiinnostunut minusta ja todellisesti kykenevä ja halukas auttamaan.

Usko on hyppy sellaisen varaan. Mutta se hyppy tömähtää hyvin usein kovalle ja lujalle maaperälle. Se ei petä vaan se kantaa.

Se kantaa ihan eri tavalla kuin Stora Enson tilipussi. Se kantaa ihan eri tavalla kuin hallituksen jonninjoutavat lupaukset tai opposition hurskastelevat piikittelyt. Minä en usko Stora Enson ruokkivan täällä 5.000 miestä tai naista. Minä en usko rakkaan isänmaamme hallitusten koskaan ruokkivan tämän kansan mahaa täyteen. Mutta minä uskon, että mies joka ruokki Genesaretin rannalla ne 5.000 äijää, että se mies ruokkii meidät kaikki. Ja tavalla, joka ei jätä nälkäiseksi ketään. Ja kaikkein parhaimmilla ja maukkaimmilla eväillä Hän ruokkii syntiset. Parasta ruokaa meille jokaiselle on syntien anteeksisaaminen ja Jumalan suosion saaminen.

Tänään. Tämän messun aikana tuolta alttarilta kaikuu Jeesuksen kutsu: ”Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä.”

Sillä kutsulla on voimaa takana. Sieltä kaikuvat Jumalan Pojan, sinun Herrasi ihanat kutsut. Ja nälkä lähtee.
 

Jari Pennanen