Saarna 10.2.

Kärsimystien alussa

Matt. 16:21-23
 

Tämän tekstin äärellä mieleen nousee neljä kuvaa:

Ensimmäinen kuva. Pieni lapsi istuu yksin sisällä kalpein kasvoin ikkunan äärellä ja katsoo ulos. Kaikki muut pihan lapset ovat ulkona leikkimässä. Yksin hän katsoo surullisin silmin muiden hauskanpitoa. Hänen vanhempansa eivät päästä häntä ulos, koska pelkäävät tarttuvia tauteja ja huonoja tapoja, joita muut lapset voivat heidän pienokaiselleen opettaa. Lapsen parasta ajatellen he suojelevat häntä kaikelta maailman pahalta.

Toinen kuva. Nuori on innostunut musiikista. Hän haluaisi oman bändin ja kitaran, jolla voisi harjoitella soittamaan ja laulamaan. Vanhemmilla ei ole varaa ostaa soittimia, mutta onneksi koulun musiikkiluokassa on kitara. Opettaja sanoo, että on turha haaveilla muusikon urasta, koska laulutaitoa ja rytmitajua ei ole riittävästi. Varmuuden vuoksi, että asia tulee ymmärretyksi, hän ei anna koskea koulun soittimiin, ettei tämä epämusikaalinen nuori rikkoisi niitä. Opettajanhuoneessa keskustellaan siitä, kuinka tuli tehtyä hyvä palvelus tälle nuorelle, ettei unelmoi mahdottomia. Pihalla kävelee surullinen, itsetuntonsa ja unelmansa menettänyt nuori. Olisiko harjoittelemalla voinut oppia?

Kolmas kuva. Vaimo on kärsinyt avioliitossaan pitkään henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Häpeä on painanut hänet kumaraan. Lyöntejä on tullut liikaa. Silti kulissit ovat kestäneet. Tästä asiasta hän ei uskalla puhua. Viimein vaimo saa kerättyä rohkeutta kylliksi, jotta uskaltaa laittaa avioeron vireille. Ystäväpiiri ja sukulaiset hämmästyvät. Nainen on tullut hulluksi. Miksi jättää noin hyvä mies, joka on aina niin mukava ja vielä varakaskin? Naisella täytyy olla avioliiton ulkopuolinen suhde. Neuvojia ja paheksujia riittää: ”Mene pyytämään anteeksi, jos hän vielä huolisi sinut takaisin. Me ajattelemme sinun tulevaisuuttasi”. Lyötyä lyödään lisää.

Neljäs kuva. Vanhus ei suostu muuttamaan kotoaan pois. Kaupunki on päättänyt ostaa tontin ja perilliset olisivat valmiita myymään. Vanhus on kuitenkin vielä hyvässä kunnossa, pärjää omineen ja haluaa asua omassa mökissään. Kaupunki pakkolunastaa tontin ja laittaa vanhuksen sukulaisten suostumuksella vanhainkotiin. Kaksi kertaa aiemmin vanhus on joutunut lähtemään evakkoon. Tämä on kolmas kerta. Katkeralta tuntuu luopua kodistaan kolmannen kerran ja tällä kertaa sen veivät omat. Ne ihmiset, joihin olisi pitänyt pystyä luottamaan, ja jotka ajattelivat vain hänen parastaan.

Nämä kuvat olivat vain kuvitteellisia, mutta olisivat yhtä hyvin voineet olla tottakin. Kuinka usein me teemme kuin evankeliumin Pietari, joka yritti estää Jeesusta tekemästä sitä mitä hänen kohtalonsa oli tehdä. Pietari ajatteli varmasti hyvää ja hän yritti suojella Jeesusta, mutta suojellessaan ja hyvää tarkoittavilla neuvoillaan, hän olisi saanut vain pahaa aikaiseksi. Jos Jeesus olisi kuunnellut Pietarin sinänsä järkevän kuuloista neuvoa, ei meillä olisi ristin armoa ja pelastusta. Ei meillä olisi juurikaan toivoa.

Me ihmiset annamme kovin herkästi ohjeita toisille ihmisille siitä, kuinka tulisi elää ja toimia kussakin tilanteessa, vaikka emme tunne olosuhteita kokonaan. Monesti meidän suojelunhalumme saattaa estää toisia tekemästä asioita, jotka vaatisivat rohkeutta ja kannustusta. Asioita, joita tehdäkseen on otettava riski. Mutta myös asioita, joissa itsensä vaaralle alttiiksi laittamalla voi pelastaa jonkun hengen tai tuoda jollekin toivoa toivottomuuteen omalla rohkealla esimerkillään.

Jos haluaa saada jotakin suurta aikaiseksi, ei voi valita helpoimman tien reittiä. Ei voi kulkea siitä, mistä aita on matalin. Jeesus olisi halutessaan voinut kieltäytyä tehtävästä, johon hänet oli lähetetty, mutta silti tietäen ja tuntien kärsimyksen, joka Jerusalemissa häntä odotti, hän lähti matkaan.

Jeesuksen rohkea esimerkki ja luottamus Isäänsä Jumalaan ja siihen tehtävään, joka hänelle oli annettu, rohkaisi ensimmäisiä kristittyjä kestämään läpi vaikeuksien ja vainojen. He eivät luopuneet uskosta, vaikka se tämän maailman ihmisten silmissä olisi ollut viisutta. He kestivät kärsimykset pysyen lujasti uskossa. He hävisivät toiminnallaan oman elämänsä täällä maan päällä, mutta voittivat iankaikkisen elämän sekä itselleen, että monille muille. Omalla rohkeudellaan vaikeuksien edessä he voittivat puolelleen monia, jotka halusivat ottaa kasteen ja tietää enemmän tästä mahtavasta Jumalasta, jonka palvelijat eivät pelänneet edes kuolemaa.

Jeesuksen ja Pietarin välinen keskustelu käydään merkittävässä käänteessä. Jeesus on opetuslapsineen matkalla viimeisille juhlilleen Jerusalemiin, kohti kärsimystä, kuolemaa, mutta myös ylösnousemusta. Juuri ennen päivän evankeliumin keskustelua on käyty toinen keskustelu, jonka yhteydessä Pietari lausuu suuren tunnustuksen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.”

Jeesuksen kunniakkaalta näyttävä titteli ”Kristus” olisi voinut tarkoittaa valtaa ja kunniaa. Jeesuksen tie on kuitenkin toinen, se on ristin tie. Tälle tielle hän kutsuu myös seurakuntaansa ja jokaisen kristityn. Sen uskomiseen, että ylösnousemus on totta, sillä siihen uskoon koko kristinusko perustuu. Ilman ylösnousemususkoa olisi uskomme turhaa.

Ylösnousemuksen riemun ohella meidän tulee muistaa myös ristin todellisuus. Ilman ristiä kristinuskosta muodostuu menestystarina, jossa kärsimys on kosmeettinen haitta, joka riittävällä uskolla voidaan poistaa. Paha on kuitenkin totta ja kärsimys todellinen osa elämää, myös uskovien kristittyjen elämää.

Jeesuksen seuraaminen on ristin tiellä kulkemista. Tässä elämässä se on suostumista elämän raadollisuuden, kärsimyksen ja monenlaisten kauheuksien näkemistä. Ylösnousemus ja ikuinen elämä tulevat vasta kuoleman jälkeen. Tähän seurakunta on kutsuttu: elämään ja toimimaan sellaisessa ympäristössä, jossa kärsimys on osa elämää ja kuolema jokaisen osa. Tällaisessa elämässä seurakunta voi muistuttaa siitä, että lopulta elämä voittaa. Vaikeuksien keskellä eläville yksittäiset seurakuntalaiset voivat tuoda apua lohdutuksen sanoin, läsnäolollaan ja konkreettisella avustustoiminnalla. Nostaa näin ylös elämän runtelemia, paljon menettäneitä lähimmäisiä lähellä ja kaukana.

Me olemme tänä sunnuntaina paastonajan alussa. Viime keskiviikkona, tuhkakeskiviikkona alkoi paastonaika. Jeesuksen koko elämä tähtäsi tehtävään, jonka hän täytti pitkänä perjantaina ja pääsiäisenä. Raskain tehtävä, jota koskaan on kenenkään päälle asetettu, jotta jotakin parempaa voisi syntyä. Tunnetussa kirjassa Okalinnut on alkupuhe, joka voisi kertoa myös Jeesuksesta. Se kertoo siitä, että joskus vain vaikeuksien ja tuskan kautta syntyy jotakin suurempaa. Se menee näin:

On olemassa legenda linnusta, joka laulaa vain kerran elämässään, ihanammin, kuin mikään muu olento maan päällä. Siitä hetkestä, kun se lähtee pesästään, se etsii okaista puuta. Eikä se lepää ennen kuin sen löytää. Puun julmien oksien keskellä laulaen se seivästää itsensä pisimpään ja terävimpään okaan. Ja kuollessaan se kohoaa oman tuskansa yläpuolelle ja laulaa kauniimmin kuin kiuru tai satakieli, yhden suurenmoisen laulun, jonka hintana on elämä. Sen kuullessaan ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan ja Jumala hymyilee taivaassaan, sillä paras on saavutettu vain suuren tuskan kautta.
 

Hanna Sinkko