Saarna 16.12.

Tehkää tie kuninkaalle

Joh. 1: 35–37

Joulun valmistelut ovat seuraavan viikon aikana kiivaimmillaan. Lahjoja ostetaan, ruokia valmistetaan, Siivotaan ja - odotetaan. Sana joulu vilisee lehdissä, muissa tiedotusvälineissä ja ihmisten välisissä keskusteluissa tavan takaa. Tämä on valmistautumista.

Valmistakaa on myös kehotussana tämän kolmannen adventtisunnuntain otsikossa. Valmistakaa. Mutta mitä? Otsikko kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie". Se on jotakin enemmän kuin vain huolehtiminen siitä, että kaikki jouluvalmistelut saadaan ajoissa ja asianmukaisesti tehtyä. Me toivomme, että Jeesus Kristus itse olisi valmistamassa meidän sydäntämme oikealla tavalla joulua viettämään. Jeesuksen sanoma saa edelleen väen liikkeelle. Yhä vielä hänen sanomaansa halutaan kuulla ja sitä seurata.

Jeesuksen persoonassa oli jotakin ihmeellisen kiehtovaa. Häntä lähdettiin seuraamaan heti ja kyselemättä. Kun Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan, kukaan ei kieltäytynyt, vaikka he eivät ilmeisesti ennestään tunteneetkaan Jeesusta. Mukisematta he jättivät kaiken ja lähtivät miehen mukaan, jolla ei ollut tarjota varmaa elantoa, eikä suojaa.

Sama tapahtuu tämän päivän evankeliumitekstissäkin. Monet olivat lähteneet seuraamaan Johannes Kastajaa. Jos Johannes olisi tahtonut, hän olisi voinut ottaa Messiaan viitan ylleen ja elää leveästi oppilaidensa suosion paisteessa. Mutta näin Johannes ei tehnyt. Hän eli vaatimatonta elämää. Mutta Jeesus kutsui Johannesta "suurimmaksi naisesta syntyneiden joukossa".

Johannes oli suurin, sillä hän julisti sitä, minkä tiesi oikeaksi Jumalan edessä. Hän ei mielistellyt kuulijoitaan. Inhimillisesti katsottuna olisi ollut järkevää puhua sellaista, mitä kuulijat olisivat tahtoneet kuulla ja mikä olisi silittänyt heitä myötäkarvaan. Johannes oli kuitenkin puheissaan suorasukainen. Se maksoi hänelle aikanaan hänen henkensä.

Johannes Kastajan ajaton sanoma on se, että ihmisen on pyrittävä tekemään niin kuin Jumala haluaa - eikä niin kuin oma etu tai toisten miellyttäminen vaativat. Herran edelläkävijä - Johannes Kastaja - on siinä meille esimerkkinä.

Tässä raamatunkohdassa mainitut kolme sanaa lienevät tärkein ja tunnetuin repliikki, minkä Johannes lausui elämänsä aikana: ”Katso, Jumalan Karitsa!” Tämä oli se tehtävä, mitä varten hän syntyi.

Johannes oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että hän ei halunnut pitää opetuslapsiaan vaan luovutti heidät pois. Hän suostui osaansa, joka merkitsi hänen vähenemistään mutta Kristuksen suurenemista. Aika monen Herran työssä ansioituneenkin Jumalan palvelijan vikana on, että on tärkeämpää kerätä itselle kannattajia, kuin opetuslapsia Herralle. Mutta Johannes suuntasi katseensa Jeesukseen ja sanoi nuo sanat: ”Katsokaa, Jumalan Karitsa!” Sen seurauksena oli, että hänen opetuslapsensa lähtivät seuraamaan Jeesusta. Johannes jäi yksin.

Niin karismaattinen henkilö, kuin Johannes Kastaja olikin, tuli hänen jälkeensä toinen vielä ihmeellisempi. Johanneksen kannattajat eivät kyseenalaistaneet mitään, epäröimättä he lähtivät seuraamaan Jeesusta.

”Ja he lähtivät seuraamaan Jeesusta.” Mitä tuo Jeesuksen seuraaminen oikeastaan oli? Mihin nuo miehet lähtivät? Kun Johanneksen opetuslapset lähes 2000 vuotta sitten lähtivät seuraamaan Jeesusta, eivät he tienneet, mihin olivat lähdössä; lähtivät vain, koska Johannes sanoi nuo tärkeät sanat. Kolme vuotta miehet olivat Mestarinsa koulutuksessa, mutta eivät tienneet, mitä tehtävää varten heitä koulutettiin. Vielä tässä vaiheessa he eivät tienneet, että kyseessä oli valtakunnan asia, eikä sitäkään minkä valtakunnan asiasta oli kyse.

Pelkkä usko Johanneksen sanoihin ”Katso Jumalan Karitsa”, riitti näille evankeliumin miehille lähtemään Jeesuksen seuraajiksi. He eivät tienneet mitä tulevaisuus toisi tullessaan, he eivät vaatineet ihmetekoja, eivätkä todistuksia Jeesuksen voimasta ja vallasta. Heille riittivät vain sanat: ”Katso Jumalan Karitsa”.

Jeesuksen seuraaminen on vaikeaa. Uskominen on hankalaa maailmassa, jossa vastaan tulee kaikenlasta pahuutta ja kärsimystä. Usko hyvään ja kaikkivoipaan Jumalaan tuntuu olevan liian usein koetuksella. Mutta juuri tuon pahuuden ja kärsimyksen keskellä usko tuo lohtua ja vahvistaa.

Jeesuksen seuraamisen tiellä on monenlaisia esteitä. Osa johtuu meistä ihmisistä, mutta on myös esteitä, joiden purkaminen ei ole meidän vallassamme ja jotka Jumala on asettanut meidän välillemme.

Niitä esteitä, joista voimme päästä eroon ovat esimerkiksi ihmisten inhimillinen epäkohteliaisuus tai välinpitämättömyys, jotka voivat muodostua esteeksi seurata Jeesusta. Usein meidän rakkaudettomuutemme tai omahyväisyytemme käännyttää ihmisiä pois. Me voimme tukkia näin itsemme lisäksi, myös muiden ihmisten tien Jumalan luo.

Kristus velvoittaa meitä menemään ihmisten pariin, seisomaan heidän rinnallaan, rukoilemaan heidän puolestaan, etsimään yhdessä heidän kanssaan tietä Jumalan luo, auttamaan heitä, ettei elämän tie olisi heille liian vaikea. Ihmisten rakentamat esteet on purettava. Tie Jumala luokse on oltava avoin ja vapaa.

Entä ne toiset esteet? On vaikea ymmärtää, tai uskoa, että Kristus olisi asettanut esteitä tiellemme hänen luokseen. Ja kuitenkin Hän sanoo nämä sanat: Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”

Mitä Jeesus tarkoitti näillä kovilla sanoilla? Mihin Johanneksen opetuslapset lähtivät, kun he lähtivät tällaiselle tielle? Mihin näiden sanojen mukainen elämä meitä vie?

Jeesusta seuraava ihminen saa kokea samoja vaivoja kuin muutkin. Samat sairaudet ja elämän vastoinkäymiset koettelevat meitä. Mutta meillä uskoa, toivoa ja rakkautta, joiden avulla jaksamme vaikealla tiellämme. Jos meillä on kylliksi lähimmäisenrakkautta, nähdä toistemme avuntarpeen ja auttaa heitä, samoin kuin nöyryyttä ottaa itse apua vastaan, olemme Kristuksen viitoittamalla tiellä. Vastoinkäymiset eivät tunnu niin raskailta, kun tiedämme, että itse Kristus kulkee kanssamme, ja häneltä voimme rukoilla apua elämän vaikeiden asioiden keskellä. Kristus-tie on kivinen ja kapea, mutta siellä on kanssakulkijoita ja sen tien viittana meillä on Raamattu. Sillä tiellä on lupa kaatua ja kompastella, mutta myös lupa nousta yhä uudelleen jatkamaan kulkua. Sillä tiellä saa tahraantua, sillä Kristus on pessyt meidät puhtaiksi.

Nyt kolmantena adventtisunnuntaina meitä kehotetaan valmistamaan Herralle tie. Se on sitä joulun tekemistä sydämiin. Herkkyyttä nähdä apua tarvitsevat lähimmäiset ja voimia auttaa. Nöyryyttä tunnustaa joulun sankari Herraksi Johannes Kastajan sanoin: ”Katso Jumalan Karitsa”.
 

Hanna Sinkko