Saarna 31.7.

7. sunnuntai helluntaista

Pitäiskö tästä antaa muillekin

Mark. 10:17-27

Jumalan rakkaudesta, hyvyydestä ja armon käsittämättömästä runsaudesta saarnataan paljon.  Ja hyvä niin.  Meillä on vielä paljon muistissa ja tallessa menneiden aikojen ankaraa saarnaa Jumalasta.  Joillakin on painolastina niin vahva ajatus Jumalan pelottavuudesta, että usko ja luottamus Jumalan lapsen täyteen omistukseen horjuu.  Puhetta ja todistusta Jumalan rakkaudesta tarvitaan siksikin, että se on loppujen lopuksi ainut turva ja lepo tässä ankarassa ja pelottavassa maailmassa, jossa niin runsaasti näyttäytyy pahuus ja ilkeys.

Mutta Jumalan rakkaudesta puhuttaessa on syytä pitää sievistely ja hempeily ja lässytys  minimissään.  Jumalan rakkaus ei ole kaiken olevaisen ja kaikkien ilmiöiden lempeää hyväksymistä.  Jumalan rakkaus on levon ja rauhan lisäksi myös viiltävää totuutta.  Se on joskus kuin miekka, joka halkaisee ihmisen kuoren ja paljastaa ihmisen salatuinta sisintä myöten.

Jeesuksen ja rikkaan miehen kohtaamisessa   ei kyse ole rahasta.  Jeesusta ei kiinnosta miehen rahat sinällään, vaan se, mikä tämä mies on pohjimmiltaan.  Mikä on totuus tästä miehestä.  Mikä on miehen sisäinen maailma. Mihin koukkuun hän on itsensä ripustanut.  Ja kuinka tosissaan hän on vapauden ja totuuden löytämisen kaipuussaan.

Mieshän astuu Jeesuksen eteen ulkonaisesti nöyränä ja avoimen oloisena.  Hän kaipaa muutosta ja osoittaa luottamusta Jeesukseen, Jumalan Poikaan.  Mutta Jeesus näkee syvälle.  Sisimpään, salatuimpaan saakka.  Juuri tässä on Jeesuksen voima.  Ja hänen sanansa vavisuttava voima.  Jeesuksen keskustelut hänen luokseen tulleiden ihmisten kanssa ovat kaikkea muuta kuin huulenheittoa tai  smalltolkinkia. 

”Jumalan sana on elävä ja väkevä.  Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen… se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.  Jumalalta ei voi salata mitään. ”  Näin suoraan asian ilmaisee Heprealaiskirjeen kirjoittaja. (Hepr. 4: 12-13)

Me ihmiset olemme monimutkaisia luomuksia.  Niin outoja joskus itsellemmekin, ettemme itseämme voi aina ollenkaan tuntea tai ymmärtää.  Jos meitä verrattaisiin värikkääseen villapaitaan, lankoinamme olisi monenvärisiä tunteita, muistoja, toiveita, haluja, kaipauksia, epätoivoja, luottamuksia, epäilyjä, näkemistä , sokeutta, rehellisyyttä ja itsepetosta. Olemme kuin kudos, jota elämä ja Jumala yhdessä koko ajan kutovat uuteen olemukseen.  Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat meissä juuri tässä hetkessä yhdeksi ajattelevaksi ihmiseksi. 

Ja kaiken tämän värin keskellä meitä kannattelee toive ja kaipuu jostakin paremmasta.  Jos oikein tunnistamme sisäisimmän kaipuumme, tunnistaisimme sen Jumalan läsnäolon ja johdatuksen kaipuuksi.

Juuri tällaisena, eletyn elämän kaikki värit pinnassa -  ja syvällä tiedostamattomuudessa – astui Markuksen kertoma rikas mies Jeesuksen eteen.  Mikä loistava hetki.  Mikä loistava tilaisuus.  Nyt miehellä oli mahdollisuus kuulla parantava sana.  Lohtua ja toivoa ja tulevaisuutta valaiseva sana. 

Mutta ehkä mies ei aavistanut, että Jeesus, Jumalan elävän Poikana tunteekin hänet läpikohtaisin.  Ehkä hänellä jo kysymystään tehdessään oli mielessä vastaus, jota hän osoitti.  Ehkä hän vain halusi vahvistuksen omille ajatuksilleen.  Emme tiedä. Mutta jokin nyt meni pieleen.  Mies lähti surullisena pois Jumalansa edestä. Hän hylkäsi ainoan auttajansa.  Ainoan, joka rakasti häntä, vaikka tunsi ja tiesi miehen kaiken vääryyden ja pahuuden, itsekkyyden ja  ahneuden. 

Jeesuksen sana oli liian odottamaton.  Mies ei kestänyt totuutta.  Hän jäi edelleen koukkuun omaan verkkoonsa.  Hän ei löytänyt sielulleen eikä mielelleen rauhaa.  Luvattu ja ojennettu siunaus ja johdatus putosi maahan ja peittyi tomuun.

Jeesuksen ohje ja neuvo oli käytännöllinen ja täysin toteutettavissa.  Jeesus vaati vain yhtä asiaa mieheltä: jaa se rikkaus mikä sinulla on, jaa se muiden kanssa.  Älä pidä kaikkea itselläsi.  Ja kun tämän teet, löydät kaipaamasi rauhan ja ilon.  Mies ei halunnut jakaa.  

Me enempää jää päivittelemään  miehen ratkaisua.  Nyt meidän on kysyttävä itseltämme jotain. Nyt meidän tulee asettaan itsemme rikkaan miehen paikalle.  Minulle tulee mieleen kasi kysymystä.

1. Miten minä menen Jumalani teen.  Mikä on minun kysymykseni  Jumalalle.
2. Mikä on minun rikkauteni.  Mikä on sellainen asia, minkä minä voisin jakaa toisten kanssa.

Meillä jokaisella on oma tapamme käydä Jumalan eteen.  Voimme tehdä sen hiljaisessa rukouksessa.  Iltarukous lienee tutuin ja turvallisin.  kirkkoon tuleminen ja messuun osallistuminen, virsien laulaminen tai kuunteleminen, ehtoolliselle astuminen on  yksi tapa astua Jumalan eteen.  Musiikki, taideteokset, taulut tai veistokset puhuttelevat  myös uskonelämäämme.  Hautausmaalla käyskentely rauhoittaa sielun ja mielen levottomuutta.

Tapoja olla Jumalan kanssa on lukuisia.  Jokainen toinen toistaan parempi.  Ei ole mitään syytä arvostella tai edes arvioiden toisten tapoja, pitää toista parempana tai topista huonompana.  Tärkeintä ei ole ulkoinen muoto, niin kuin Jeesus esimerkissään kahdesta temppeliin tulleesta rukoilijasta opetti.

Tärkeintä on asenne. Millä’ mielellä astumme Jumalan eteen.  Kertomuksemme rikkaalla miehellä ei ilmeisesti ollut oikeaa asennetta.  Meidän on siis syytä välttää hänen esimerkkiään.  Rikas mies ei luottanut Jeesukseen.  Hän ei uskonut, että Jeesus todella tiesi häntä itseään paremmin, mitä hän tarvitsee.  Luulenpa, että mies lähti pois Jeesuksen luota hyvin turhautuneena.  Tarjottu apu oli hänestä vääränlainen. Mikä surullisinta, Markus ei kerro, että mies olisi myöhemmin tullut takaisin, uudella asenteella.

Jos tunnistamme itsemme joskus samankaltaisesta tilasta, meillä on mahdollisuus vielä palata samalle paikalle.  jumalan eteen.  Mutta asennetta pitää siis muuttaa. 

Jeesus kertoi opetuslapsilleen suoraan, kuinka vaikea meidän on päästää irti vääristä asenteista, mutta sitten hän jatkoi ja sanoi jotain hyvin lohdullista.  Sellaista, miksi rikkaan miehenkin olisi kannattanut tulla takaisin.  ”Kuka voi pelastua”, kysyivät opetuslapset ja Jeesus vastasi: ”Ihmiselle se on mahdotonta mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Tästä syystä.  Juuri tästä syytä meidän tulee astua Jumalan eteen useasti. Uudestaan ja uudestaan.  Koska Hän voi ja haluaa muuttaa meitä.  Hän voi ja haluaa antaa meille siihen voiman ja osoittaa tien.

Ja vielä on käsittelemättä se toinen kysymys: Mikä on minun rikkauteni.  Mitä minä voin jakaa muille?

Tässä on kyse leiviskästä.  Muistatte Jeesuksen opetuksen.   Meillä jokaisella on jotain, mitä voimme jakaa toiselle.  Se rikkaus voi olla jokin osaamisen lahja.  Se voi olla maallinen vauraus.  Se voi olla aika.  se voi olla elämänkokemus.  Mitä vain.  Meidän vain tulee avata silmämme ja nähdä ja kunnioittaa sitä, mitä Jumala on meille itse kullekin antanut.

Olemme tämän viikon aikana muistaneet taiteilija Sulo Mäkelää.  Hänellä ei ollut jakaa maallista mammonaa.  Mutta hänellä oli sisäinen voima ja käsien kyky tehdä taidetta.  Ja sitä hän teki.  Ja jakoi meille muille.  Miten monta siunauksen hetkeä hänen jakamansa lahja onkaan antanut meille ja tulevillekin sukupolville.   Tämän Marian kirkon ulkoseinässä ”esivanhempien muistomerkki”,  Myllykylän Sankaripatsas, virolahden sankaripatsas, Kotkan srk:n mereen hukkuneiden muistomerkki….. Näillä rikkauksilla Sulo Mäkelä jakoi Jumalan lahjaa muille.  Ja siunaus on levinnyt. 

Eihän omien rikkauksien jakaja itse suinkaan useinkaan tule sitä ajatelleeksi, että nyt tässä jaetaan jotain jumalalta saatua.  ja siunauksen tosiaan tuokin sitten Jumala.  Vain Hän voi työmme ja jakamisemme siunata.  Eihän lähetysmyyjäisiin kakkua leipova emäntä suuria kakuistaan ajattele, eihän urheiluseurassa nuoria ja lapsia ohjaava isä aina ymmärrä Jumalan asialla olevansa, eikä kunnanvaltuustossa ahertava ja muiden arvosteltavana oleva valtuutettu työtään niin kummoisena pidä.

Mutta kaikki he, ja tuhannet muut, jotka jakavat itseään muille, ovat juuri niitä, jotka tottelevat Jeesuksen neuvoa.

Mikä olikaan se sinun rikkautesi, mitä voit nykyistä enemmän jakaa?

Jari Pennanen
lääninrovasti