Saarna 4.9.

12. sunnuntai helluntaista

”En ymmärrä mikä minuun oikein meni!” 

Matt. 21: 28-32

Miten moni meistä onkaan joutunut näin joskus huokaamaan.  On tullut sanottua tai tehtyä sellaista mitä  jälkeenpäin joutuu katumaan:  pinna on katkennut, kontrolli pettänyt, mopo karannut käsistä… ja miten me sen nyt sitten ilmaisemmekaan.

Ja sattuuhan näitä:  riidan melskeissä huudettuja vääriä sanoja, typeriä vitsejä, loukkaavia huomautuksia, rikkiheitettyjä kahvikuppeja….. kotona, työpaikalla, kavereiden keskellä, sukulaisten luona…..

Kun ihminen joutuu häpeämään omaa käytöstään, itsetunto on kovilla.  Tunne siitä, että  ” en ole yhtään mitään, enkä senkään vertaa ” on kipeä ja todellinen.  Ajatus  siitä, että kristitty ihminen ei juurikaan joudu  tällaisiin tilanteisiin itsensä kanssa, on yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti väärä.  Vaikka usko ja luottamus Jumalaan meitä monesta pahasta varjeleekin, niin omasta typeryydestä se ei valitettavasti varjele. Sen joudumme kohtaamaan jokainen omalla tavallamme ja siitä joudumme vastaamaan ihan itse, yksin.

Tälle sunnuntaille annetut  Raamatunlukukappaleet ovat meille lohdullista kuultavaa.  Kaikissa niissä kohtaamme omien sanojensa tai tekojensa takia vaikeuksiin joutuneen ihmisen.

Ensin meille luettiin kappale Jobin elämästä (Job 42:1-6).   Jobin kohtalo on kyllä aivan kohtuuttoman kova ja tyly.  Elämä raastaa Jobilta kaiken.  Lapset, omaisuuden, ammatin, ystävät, ... Ei siis ihme, että myös usko ja luottamus Jumalan johdatukseen ja  apuun katoaa pimeyden varjoon. Ja niissä rankoissa ajoissa Job käy haastamaan riitaa Jumalan kanssa.  Melkein kaikki Jobilta siis vietiin, mutta yhtä häneltä ei kuitenkaan oteta pois.  Yksi, vain yksi  jää Jobin rinnalle kaiken jälkeen.  Jumalan läsnäolo.  Jumala ei jättänyt Jobia, niin kuin Hän ei jättänyt Jeesustakaan, vaikka koko maa järkkyi ja taivas pimeni.

Jumala ei jätä luomaansa ihmislasta milloinkaan, eikä missään tilanteessa yksin.

Mutta helpolla Jumalakaan ei Jobia päästänyt.  Elämän edessä Job on nöyryytetty.  Mutta vielä hänen täytyy nöyrtyä Jumalan edessä.  Ja hän tekee sen.  Ja siitä hetkestä alkaa Jobin paraneminen.
”Minä olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä” Job tunnustaa.  Ja Jumala vastaa: ”Kuuntele nyt, kun minä puhun”.

Miten tämä Jobin esimerkki  liittyy tänään meihin, jotka juhlimme tätä Virojoen uudistettua srktaloa.  Kerron sen kohta.

Sitä ennen katsomme  toista tänään kuulemaamme Raamatun miestä.  Mies, jota koko kristikunta pitää tärkeimpänä opettajanaan Kristuksen jälkeen.  Mies, jonka opetuksia tutkimme ihastuksissamme ja vakavissamme.  Mies, joka oli henkilökohtaisesti kohdannut Jeesuksen.  Mies, joka ohjasi, neuvoi, nuhteli, rohkaisi  kirjeillään Jumalan lähimpänä työtoverina  muita kristittyjä.  Tämä mies sanoo julkisesti koko maailmalle:
”En ymmärrä mitä teen. en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan…  Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty…” (Room. 7: 14-25).  Voiko tällainen mies käyttää itsestään nimitystä ”kristitty”, voiko hän kuulua Jumalan valtakunnan kansalaisiin!  Mies on Paavali, apostoli Paavali.  Ja kyllä.  Kyllä hän on kristitty, vaikka hän onkin monessa kohdin pettynyt  itseensä ja tekemisiinsä.

”Minä ole turmeltunut ihminen…”  Jos nämä sanat sanoisi tunnontuskissaan vaikeroiva  kylän juoppolalli tai huijauksesta kiinni jäänyt liikemies tai miestään pettänyt vaimo tai pitäjän nuukin mies, joka hakee joulukuusensakin naapurin metsästä, niin se jotenkin tuntuisi luonnolliselta.  Siihen olisi helppo sanoa, että niin oletkin.  Mutta kun ”olen turmeltunut ihminen” sanoo tunnettu  ja arvostettu Jumalan mies, niin siihen sanomiseen kyllä tulee ihan toinen tatsi.
Miten tämä Paavalin esimerkki  liittyy tänään meihin, jotka juhlimme tätä Virojoen uudistettua srktaloa.  Kerron sen kohta.

Sitä ennen katsomme vielä parin miehen käyttäytymistä.  Jeesuksella on ajatus  ja opetus, johon hän pyytää kuulijoitaan ottamaan kantaa.  ”Mitä te tästä sanotte, hän  kysyy ja kertoo sitten vertauksen.  Jeesus  luo  eteemme isän, jolla on kaksi poikaa.  Erilaisia, niin kuin sisaruksilla aina on tapana olla.  Toinen oli ns ”lupaava nuori mies” ja toinen kuin vielä murrosikäänsä  elävä kiukuttelija. 

Vertauksellaan Jeesus osoittaa meille vääjäämättömästi, kuinka meidän puheemme ja tekomme kulkevat ihan eri teitä.  Puhuminen, lupaaminen on  helppoa, tekeminen niin työlästä ja vaikeaa, että ristiriitoja näiden välille syntyy.   Näitähän sattuu ihan arkielämässämme, joskus jopa huomaamattamme.

Kuinka monta kertaa me miehet olemmekaan luvanneet tulla sovittuun aikaan kotiin syömään.  Ja vaimokulta on uurastanut ja laittanut kystä kyllä.  Ja me emme tulekaan ajoissa vaan vasta sitten kun potut on kylminä ja vaimokulta kuumana.
Kuinka monta kertaa te vaimokullat olettekaan luvanneet olla aina vaan muistuttamatta siitä samasta ja vanhasta tavasta, joka teitä meissä miehissä ärsyttää, mutta josta me emme oikein pääse eroon.  Ja sitten te taas napautatte oikein sydämen halusta. pahimmassa tapauksessa naapurin ukon kuullen.

Puheet ja lupaukset  -  ja teot.  Miten usein ne kulkevatkaan eri teitä. 

Jeesuksen vertauksen ”lupaava nuori mies”  sanoi isälleen juuri sen, mitä tiesi isän toivovankin.  Mutta puhui palturia.  Änkyrä poika taas meni ja teki, mitä pyydettiin, vaikka  ensin torjui avunpyynnön koska ottikin päähän ja väsytti.  Kumpi teki oikein kysyy Jeesus.

Miten tämä Jeesuksen kertoma esimerkki  liittyy tänään meihin, jotka juhlimme tätä Virojoen uudistettua srktaloa.  Ja miten se Jobin esimerkki  liittyy tänään meihin, jotka juhlimme tätä Virojoen uudistettua srktaloa.  Ja miten tämä Paavalin esimerkki  liittyy tänään meihin, jotka juhlimme tätä Virojoen uudistettua srktaloa.  Kerron sen nyt.

Vastaussana on  eheytyminen.  Kun arkkipiispa John Wikström oli Maarit Tastulan ohjelmassa ja toimittaja kysyi  arkkipiispalta, mikä on elämän tarkoitus.  Vastaus oli ”eheytyminen”.  Ja sitten hän pohti syntiä; kuinka se kietoo meitä ja on rikkonut meissä  jotain siitä kauniista ja alkuperäisestä, joka meissä on Jumalan kuvaa.  Ja siitä rikkinäisyydestä eheytyminen, kulkeminen lähemmäksi sitä kaunista, miksi Jumala on meidät luonut, siinä on elämällemme ihan tarpeeksi tarkoitusta.

Kaikissa tänään luetuissa Raamatunkohdissa eteemme tuotiin  jollain lailla epäonnistuneita ihmisiä. Kaikki he joutuivat pohtimaan omia tekemisiään  ja kaikki he joutuivat nöyrtymään oman  heikkoutensa edessä.  Ja kaikki he alkoivat eheytyä, löytää itsestään jotain kaunista.  He halusivat muuttua.  He halusivat muuttua kuuntelemalla Jumalaa.  Job vaikeni ja alkoi pitkän purkautumisensa jälkeen kuunnella Jumalaa. Paavalin in synkkä itsetutkistelu kääntyi lopulta katsomaan Kristusta ja Hänen tuomaa armoa ja anteeksiantamusta.  Änkyrä poikakin mietti tylyyttään ja teki Isän tahdon mukaisesti.  

He kaikki alkoivat eheytyä, kun he tutkivat itseään, sanomisiaan, tekemisiään, vaikuttimiaan, motiiveitaan, kaikkea tätä Jumalan edessä. Ihminen alkaa aina eheytyä kun hän pysähtyy Jumalan eteen.

Tänään me juhlimme teidän virolahtelaisten uudistettua srktaloa.  Tässä talossa, sen suojissa on meillä kaikilla mahdollisuus eheytyä.  Täällä saarnataan, lauletaan ja leikitään Jumalan edessä.  Täällä tullaan järjestämään monia eheytymisen hetkiä.  Olette päättäneet pitää täällä jumalanpalveluksia, pidätte seuroja, srkiltoja,  musiikkihetkiä…
Ja miten syvästi me kaipaammekaan Jumalan eheyttävää sanaa kuoleman kohtaamina.  Nyt meillä on Pitäjäntuvan rinnalla näin hieno paikka muistotilaisuuksille.  Tai kastejuhlille, kun kodin tilat käyvät pieniksi.  Tai vaikkapa omille synttäreille.  Täällä, Virojoen srktalossa, Kristuksen ristin suojissa on meillä jokaisella oiva eheytymisen paikka.

Mutta itseensä tyytyväiset, syntiinlankeemattomat, teoissaan ja puheissaan täydelliset eivät täälläkään voi eheytyä.  Sen sijaan  kaikki syntinsä tuntevat, niitä häpeävät ja uutta elämää janoavat: täällä meille julistetaan armoa ja anteeksiantamusta.  Jumalan ehtymätöntä rakkautta eheytymistä kaipaavalle.

Jari Pennanen
lääninrovasti