Saarna 13.11.

Valvomisen sunnuntai

Isänpäivän saarna Valvokaa!

Vietämme tänään isänpäivää. Onnea kaikille isille ja isoisille ja varsinkin isoisoisille.

Tänään meitä kehotetaan valvomaan, jotta olisimme valmiita, kun Jeesus tulee meitä hakemaan. Isät ovat tottuneet valvomaan yöllä, lapset eivät aina nuku rauhallisesti, joskus sairaus häiritsee unta tai kasvuun liittyvä vaihe voi viedä hyvät unenlahjat. Isän osa voi olla valvoa lapsensa vuoteen vierellä tai ainakin hänen tehtävänsä voi joskus olla nousta ylös katsomaan tilannetta, kun lasten huoneesta kantautuu ääniä yöllä.

Isä on tottunut olemaan hälytysvalmiudessa. Monet isät ovat vuorotöissä tai tekevät yötyötä, päivystävät ja auttavat tarvittaessa. On hienoa, että yhteiskunnassamme on ihmisiä, jotka valvovat muiden nukkuessa. Apua tarvitaan moneen asiaan myös yöllä.

Kun Jeesus kehotti ihmisiä olemaan varuillaan,  hän tarkoitti sitä, että jokaisen tulisi tehdä omat velvollisuutensa ja toimia maailmassa vastuuntuntoisesti sillä aikaa kun Jeesus olisi taivaassa. Kristityllä on omat tehtävänsä ja hänen tulisi olla uskollinen, ettei sitten kun Jeesus tulee, jouduttaisi toteamaan, että hän onkin nukkumassa eli tilassa jossa hän ei pysty tai halua seurata Jeesusta.

Jeesuksen kokoaikainen seuraaminen, hänen tahtonsa tekeminen, on siis kristityn ensisijainen tehtävä täällä maailmassa. Jeesus toivoo, että hänen omansa pitäisivät yllä yhteyttä Herraansa päivittäisellä rukouksella ja olemalla hänelle kuuliaisia.

Jeesus ei halua nähdä tullessaan omiaan harhateillä puuhaamassa jonninjoutavia

asioita unohtaen lähimmäisenrakkauden velvoitteensa. Hän ei halua, että hänen seuraajiensa usko on näivettynyt tai heidän katseensa on kiinnittynyt vääriin asioihin, jolloin he eivät edes huomaa Jeesuksen tuloa tai jos huomaavat, eivät ole valmiita lähtöön hänen kanssaan.

Valvominen on jotain sellaista, kun eräs mies hämmästytti ystävänsä pysähtymällä keskelle katua ja alkoi rukoilla päänsä painaen. Kun toiset kysyivät, miksi hän teki näin, he kuulivat vastauksen, että hän halusi poistaa pilven päänsä yltä eli tunnustaa heti Jumalalle epäuskoisen tai muuten sopimattoman ajatuksensa. Hän tahtoi kulkea omatunto puhtaana eteenpäin.

Jeesus odottaa, että vaikka näkisimme ympärillämme mitä tahansa, meidän tehtävämme on jatkaa hyvän tekemistä ja Jumalaan luottamista. Emme saa lannistua pahan edessä ja lähteä ajamaan vain omaa etuamme vaikeuksien tullessa.

Keskellä maailman hätää kristittyjen läsnäolon tarkoituksena on kaikkien ihmisten elämän helpottaminen, ei vain omamme. Me emme voi toiminnassamme tukeutua kuin yksin Jeesukseen ja kun rakennamme tulevaisuutta, meillä on ainoana ohjeena vain hänen tinkimätön ihmisrakkautensa.  Rakkaudesta tulisi kaikkien ajatustemme ja tekojemme kummuta. Rakkaus on meidän voimamme.

Niin kuin isät huolehtivat voimiensa ja taitojensa mukaan jälkikasvustaan rakkaudesta, niin meidänkin tulee toimia koko maailman hyväksi mahdollisuuksiemme mukaan. Siksi jokaisessa jumalanpalveluksessa rukoilemme yhdessä monenlaisten asioiden ja ihmisten puolesta, koska haluamme tukeutua Jumalan apuun ongelmissamme.

Kun Jeesus katsoi tulevaisuuteen, hän ei nähnyt pelkkiä tuhon kuvia, kärsimystä ja onnettomuuksia, hän näki myös Jumalan toiminnan seurauksia. Hän näki, että Jumala joskus tulevaisuudessa muuttaa tapaansa olla yhteydessä ihmiskuntaan.

Jumalan rakkaus ja olemus on tähän asti ollut löydettävissä hiljaisista ja salaisista paikoista ja hänen voimansa on ollut kätkettynä vaatimattomaan, vähäiseen ja heikkoon. Kerran tulevaisuudessa tämä muuttuu: Kun Jeesus tulee kerran uudestaan tähän maailmaan, hän tulee sellaisella tavalla ja voimalla, että kaikilla on mahdollisuus tunnistaa hänet Jumalan edustajaksi. Hänen tulemisensa on kuin salama kirkkaalla taivaalla: se näkyy, kuuluu ja tunnistetaan erehtymättä siksi mitä se todella on.

Jossakin tulevaisuudessa koko maailmaa odottaa avoin Jumalan kohtaaminen. Saman Jumalan, jonka sylissä maailma on salatusti aina ollut ja nyt on. Me tunnemme rakastavan ja anteeksiantavan, hyväksyvän Isä Jumalan. Siksi me voimme odottaa aikojen päättymistä turvallisin ja odottavin ajatuksin ja tuntein. Meille käy hyvin, me pääsemme kotiin. Meidän taistelumme on silloin viimeinkin ohi ja pääsemme lepoon ja rauhaan.

Me uskallamme tunnustaa ja nähdä sisäisen pimeytemme, voimattomuutemme synnin ja pahan edessä. Meille ei ole annettu muuta pakopaikkaa kuin Kristuksen risti. Mikään ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Vielä nyt pimeys ympäröi meitä, mutta kun valvomme vaellustamme, meille vielä avataan  taivaallisen juhlahuoneen ovi ja pimeys väistyy kokonaan valon tieltä. 

Tiina Rantanen