Saarna 11.12.

Tehkää tie kuninkaalle

”Totuuden torvi”

 Joh 1: 19 – 27

Totuus.

Tutkimusten mukaan ne suomalaiset arvostamme totuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta. Ne ovat meille melkoisen kallisarvoisia asioita: ihminen, joka osoittautuu totuudelliseksi, rehelliseksi ja luotettavaksi on jo yksin ystävänä kultaakin kalliimpi.

Totuus.

Nuo määritelmät muuttuvat entistä arvokkaammaksi, jos niiden avulla määrittelemme vaikkapa poliitikkojamme, yhteisten asioidemme hoitajia. Se poliitikko, joka onnistuu olemaan totuudellinen, rehellinen ja luotettava, tulee varmasti pääsemään pitkälle poliittisella urallaan ja saamaan vaalista toiseen runsaasti ääniä ja kannatusta.

Totuus.

Aikanaan Johannes Kastaja, päivän päähenkilö, arvioi noiden kriteereiden valossa oman aikansa keskeistä poliitikkoa, ruhtinas Herodesta. Kuten hyvin tiedämme, Johannes vaati ruhtinasta elämään Jumalan tahdon mukaisesti ja toimimaan kaikessa vallan käytössään totuudellisesti, rehellisesti ja luotettavasti.

Ruhtinaan vastaus oli, kuten niin usein ennenkin ja kuten juuri nytkin tapahtuu: hän heitätti totuuden torven vankilaan. Ja viimein, antaessaan kestämättömän lupauksen, teloitti hänet.

Ikiajoista lähtien vankilan seinät ja teloittajan kirves ovat pitäneet huolta heistä, jotka ovat rohkeasti vaalineet totuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta.

Eivätkä nuo tavat toimia ”totuuden torvien” suhteen ole muuttuneet mihinkään: riittää kun katsomme TV:n tai netin uutisia ja silmäilemme päivän sanomalehtiä: sama meno jatkuu.

Edelleen valtaa pitävät sulkevat arvostelijansa vankilaan.

Edelleen valtaa pitävät käyttävät kaikkia keinoja säilyttääkseen valtansa ja asemansa.

Edelleen annetaan käskyjä hiljentää epämieluisat totuuden torvet.

Totuus.

Totuus on kuitenkin aina niin kallis arvoinen asia, että sen puolesta voi ja tulee uhrautua. Totuutta ei missään asiassa, olipa kyse uskonnollisesta, yhteiskunnallisesta, moraalisesta, poliittisesta, mistä tahansa asiasta, totuutta ei saa koskaan vääristellä – ei edes silloin, kun ns. ”valkoinen valhe” saattaisi meidät pelastaa ja säilyttää kasvomme. Valkoisia valheita on valitettavan helppo kertoa – mutta nekin ovat muunneltua totuutta.

Herramme Kristus itse vaati totuudellisuutta kaikessa, mitä me olemme ja millaisia me olemme:

”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille”.

Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta – käsi sydämelle, sisaret ja veljet, ja vastatkaa totuudellisesti sydämissänne: kuka meistä täyttää tämän Kristuksen tahdon? Arkemme keskellä kohtaamme monenlaisia ihmisiä, ja monenlaista suhtautumista meihin – kuka meistä rakastaa ehdottomasti ja totuudellisesti aina ja kaikissa tilanteissa toista ihmistä?

En ainakaan minä.

Käteni puristuu monesti nyrkkiin ja sydämeni kiivastuu vihaan milloin missäkin asiassa – joskus kait hyvästä, hyvän asian puolesta, mutta yhtä lailla pahasta, halusta vahingoittaa toista ihmistä, lyödä häntä sanoilla ja teoilla.

Totuus.

Niin, sanoilla on perin helppo vahingoittaa toista: osamme jokainen herjata ja parjata, osamme puhua juoruten toisistamme – ja mitä

Herramme sanoikaan meille: ”Kun myönnätte, sanokaa vain ”Kyllä”; kun kiellätte, sanokaa ”Ei”.

Kristus vaatii meiltä ehdotonta totuudellisuutta suhteessa toisiimme – ja yhtä lailla suhteessamme Häneen.

Johannes Kastaja oli totuudellinen, kuten päivän evankeliumi selvästi korostaa: kun häneltä kysyttiin, kuka sinä oikein olet, hän ei ryhtynyt kiertelemään ja kaartelemaan kuin kissa kuumaa puuroa, vaan hän tunnusti selkeän yksinkertaisesti: ”En ole Messias, enkä Elia. Olen huutavan ääni erämaassa ”Tasoittakaa Herralle tie!”

Johannes Kastaja oli totuudellinen myös suhteessaan Kristukseen: ”Teidän keskellänne on minua suurempi – olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja”. Totuuteen Jumalan edessä kuuluu myös oman paikkansa tiedostaminen: minä olen maan matonen kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

En voi enkä saa korottaa itseäni hänen vertaisekseen. Minä olen ihminen, ihmisenä Jumalan luoma, rakastama ja armahtava, mutta vain ihminen.

Mutta jo syntiinlankeemuksesta lähtien meidän hybriksemme on ollut juuri tämä: me haluamme olla Jumalan kaltaisia, tietää kaiken kuin Jumala, ottaa Hänen paikkansa elämässä ja maailmassa ja

työntää Hänet pois Hänelle kuuluvalta paikalta. Minä haluan olla

oman elämäni Herra ja hidalgo – en halua polvistua Herran eteen ja nöyrästi tunnustaa syntisyyteni, arvottomuuteni hänelle.

”Tehkää parannus – ja uskokaa evankeliumi”. Tehkää parannus vääristä, epärehellisistä tavoistanne ja ajatuksistanne, ja kääntykää teitä rakastavan ja armahtavan Jumalan puoleen – eläkää kaikessa aina totuudellisesti Johannes Kastajan esimerkin ja Herramme Kristuksen vaatimusten mukaan – niin te saatte elää.

Niin, hyvät ystävät,

Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvin yksinkertainen: Hän tahtoo meidän aina tunnustavan Hänen jumaluutensa ja sen, että me noudatamme Hänen tahtoaan kaikessa. Hän tahtoo meidän elävän toistemme kanssa totuudellisesti, rehellisesti ja luotettavasti, niin että kaikissa toimissamme annamme hyvän todistuksen Herrastamme ja uskostamme.

Se, mitä ja millaisia me olemme, ja miten toisiamme kohtelemme, antaa aina sen oikean kuvan uskostamme: tällaisia ovat uskovat ihmiset.

Maailma seuraa entistä tarkemmin meidän edesottamuksiamme, puheitamme ja ennen muuta tekojamme – kestävätkö ne kyselijöiden tentissä ja maailman silmissä, kuten kerran Johannes Kastajan sanat ja teot totuudellisesti kestivät ja antavat oikean kuvan uskostamme ja sen merkityksestä elämälle?

Sitä on hyvä kysyä omassa sydämessään Herransa kasvojen edessä.

Juha Parjanen