Saarna 18.12.

Herran syntymä on lähellä

”Immanuel!”

 Matt 1: 18 – 24,

”Älkää jättäkö!”

Pieni poika seisoo takapihan portin pielessä surkeana. Alahuuli väpättäen hän katsoo loittonevaa isänsä autoa, joka kaasuttelee pois pihasta.

”Älkää jättäkö!”

Autossaan isä ei tiedä poikansa katselevan itkien peräänsä – eihän hän lähde kuin vain töihinsä, pojan äiti on kotona ja pukee pienoista sisarta uloslähtöä varten.

”Älkää jättäkö!”

Pojan surullinen huuto kuuluu onneksi sisään ja äiti kiirehtii katsomaan mikä hätänä: sydän juuriaan myöten hätääntynyt poika tajuaa äidin läsnäolon – hän kun luuli koko muun perheen hypänneen autoon ja huristaneen tiehensä ja hänet jätettiin yksin, hylättiin takapihan portin pieleen.

Kun palasin kotiin, ymmärsin millainen hätä tuosta hylkäämisen kokemuksesta syntyi.

Aika moni meistä on jossakin elämänsä tilanteessa joutunut kokemaan omanlaisiaan hylkäämiseksi tulemisen tunteita ja kokemuksia. Meillä on ollut rakkaussuruja: suhde johonkin meille tärkeään ihmiseen on katkennut.

Kukapa ei olisi itkenyt sydänsurujaan, ja kokenut tulleensa hylätyksi. Ja joskus olemme myös itse kääntäneet selkämme toiselle, hylänneet hänet.

Monissa perheissä armaassa isänmaassamme päivän evankeliumin tilanne on ollut ja on hyvin konkreettinen: isä ajattelee hylkäävänsä perheensä, jopa raskaana olevan vaimonsa – ja tekeekin niin.

”Minä jätän hänet, minä hylkään hänet”, ajatteli sydämessään myös Joosef.

Kuinka moni lapsi onkaan joutunut kokemaan tuon saman: isä tai äiti jättää, hylkää. Tänäkin jouluna monissa pienissä sydämissä asuu suru: minut on jätetty, hylätty, ei minulla ole isää, äitiä, isoa siskoa ja pikku veljeä – olen yksin.

Jeesus oli joutua hyljätyksi jo ennen syntymäänsä, kokemus, jonka moni ihmislapsi on saanut tuta. Vaikka Joosefin peruste raskaana olevan kihlattunsa hylkäämiselle olikin kait hyvä, epäilys uskottomuudesta, se olisi ollut Marialle äärettömän kova kokemus.

Miten selviät pienen lapsen kanssa yksinhuoltajana tuon ajan yhteiskunnassa, jossa ei tunnettu alkeellistakaan sosiaalihuoltoa? Ainut apu olisi ollut omat vanhemmat ja suku – mutta valitettavasti hekin usein käänsivät selkänsä aviottoman lapsen synnyttäneelle naiselle ja hänen isättömälle lapselleen.

Siinä sitä olisi ollut elämän alkua Herrallemme, hylättynä, yksin jätettynä.

Mutta siihen Hänen elämänsä sitten päättyy, äärettömän raskaaseen hylätyksi tulemisen kokemukseen: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Voimme vain kuvitella, kuinka äärettömän raskas on ollut tuo hetki ristillä, kun maailman syntien tähden Herramme kokee tulleensa täydellisesti hylätyksi. Se on ollut riipaisevaakin riipaisevampi hetki.

Isä Jumala käänsi Pojalleen selkänsä.

Niin, jokainen meistä haluaa elää yhdessä toisten kanssa. Meidät on luotu elämään yhdessä, rakastamaan ja arvostamaan toisiamme ja pitämään hyvää huolta toisistamme. Jos yhteys toisiin jostain syystä murtuu, ja jäämme yksin toisten ulkopuolelle, se merkitsee melkoista iskua minuudellemme ja elämälle.

Kuka jaksaa elää yksin, ilman ketään toista?

Kuka jaksaa elää hylättynä?

Onneksi Jumalan puhuttelu saa Joosefin järkiinsä ja hän ei hylkää itselleen rakasta Mariaa elämään ja olemaan yksin, vaan miehekkäästi ottaa oman vastuunsa: tämä on minun lapseni, tämä on minun rakas kihlattuni – minä vastaan omista teoistani.

Joosefin ratkaisu on hatun noston arvoinen suoritus, siitä huolimatta, että siihen sisältyy väkevä Jumalan puhuttelu.

Tuntuu siltä kuin Jumala ottaisi häntä niskasta ja ravistelisi: ”No, no poika, äläpä ajattelekaan tuollaisia! Kuinka voisit hylätä sinulle rakkaan Marian ja tulossa olevan pienen ihmisenlapsen? Eihän kukaan ole hyljännyt sinuakaan. Ja ennen muuta: minä olen aina sinun kanssasi”.

Raamatussa kuvataan usein Jumalan puhuttelua enkelin vierailuna, jolla halutaan yksinkertaisesti sanoa, että Jumala puuttuu hyvin konkreettisesti elämäämme. Hän puhuttelee meitä – totisesti, eikä se puhuttelu aina ole suinkaan mitään pään silitystä, kuten ei ollut Joosefillakaan. Toiseksi Hän joskus suorastaan niskasta tarttuen pakottaa ja johdattaa oikeaan suuntaan, vaikka meidän jalkamme veisivät kuin pakosta toiseen suuntaan – Hän käänsi Joosefinkin pään ja jalat oikeaan suuntaan. ”Tuonne sinun pitää mennä, tuonne minä haluan sinun kulkevan, älä edes kuvittele lähteväsi toiseen suuntaan!”

Joosef totteli – ja mille tielle hän joutuikaan! Poikansa vuoksi isä on

joskus suorastaan hävennyt silmät päästään. Henkeään pidätellen isä on seurannut esikoisensa edesottamuksia - mutta sillä tiellä hän kaikista murheista, epäilyksistä ja iloista huolimatta on kulkenut kuolemaansa asti.

Hatun noston arvoinen suoritus isä-Joosefilta, totisesti!

Mutta tärkeintä päivän evankeliumissa ei ole enkelin vierailu, eikä edes enkelin puhe neitseestä syntymästä, ei.

Sillä Matteus ja Matteuksen seurakunta, kuten muutkin aikalaisensa, tunsivat koko joukon muitakin neitseestä syntyneitä Platonista Aleksanteri Suureen. Neitseestä syntyminen vain asetti Jeesuksen yksinkertaisesti kaikkien muiden tuolloisten suurmiesten sarjaan.

Pääpaino ja kaiken keskipiste on tämä: ”Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, hän pelastaa kansansa sen synneistä. Hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: ”Jumala on meidän kanssamme”.

Nyt syntyy Hän, jossa Jumala itse on ihmisten kanssa: Immanuel.

Nyt syntyy Hän, joka pelastaa kansansa synneistään: Jeesus.

Jeesuksen syntymän olennainen merkitys on juuri näissä Hänen nimissään: Jumala on lähettänyt tämän ihmisen maailmaan juuri tätä olennaisen tärkeää tehtävää varten: pelastamaan kansansa.

Matteus ei siis kysy meiltä, pidämmekö neitseestä syntymistä fyysisesti mahdollisena, vaan hän vaatii meiltä samaan kuin Markus todistuksellaan Jumalan lähettämästä Jeesuksesta, Johannes lauseellaan Sanan tulemisesta lihaksi, Paavali ilmaisullaan ”Jumalan Poika”:

voimmeko nähdä tässä syntymässä Jumalan oman ja ainutlaatuisen puuttumisen pelastukseen?

Jos näin on, voimme yhtyä siihen, mitä myös neitseestä syntyminen haluaa ilmaista: tämä syntymä ei ole vain yksin syntymä miljoonien syntymien pitkässä ketjussa, vaan Jumalan oman luomistahdon määräämä.

Tässä on minun Pelastajani, joka ei koskaan, ei missään tilanteessa eikä milloinkaan hylkää minua, ei tässä ajassa eikä tulevassa.

Herra on minun kanssani – Immanuel.
 

Juha Parjanen