Saarna 22.1.

3. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus Herättää uskon

Pahimmastakin sairaudesta parantuu

Mark. 1:29 -39

Kävin presidenttivaalien alla katsomassa  kahta ehdokasta.  Muitakin olisin mielelläni käynyt kuulemassa mutta oma aikatauluni ei tapaamisiin taipunut.  TV:stä olen seurannut lähes kaikki väittelyt ja keskustelut. Tärkeä vaali meillä tänään on käsillä. Äänestäjänä mietin ja aprikoin, kuka ehdokkaista parhaiten  hommansa hoitaisi.   Hyviä ehdokkaita Suomen kansalla on jälleen tarjolla.

Presidenttivaalipäivään sattuu oivallisesti tämän sunnuntain VT:n tekstikappale.  Siinä meille kerrotaan selväsanaisesti, kuka kansaansa puolustaa ja säälii, niin pieniä kuin suuriakin.  Palautetaanpa mieliin:

                             ”Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee,
                             ettei heillä ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.”
                             5.Moos.32:36

Luojan lykky, että meillä on myös sellainen Taivaallinen Hallitsija, jota ei tarvitse 6 vuoden välein vaihtaa!

Mutta näyttää  päivän evankeliumissakin olevan suoria yhtäläisyyksiä presidentinvaaliimme.   Presidenttiehdokkaat ovat kertoneet, kuinka väki on heidän ympärilleen kauppakeskuksissa ja toreilla ja vallan saleissa  tungeksinut  ja apua on pyydetty. Väsymys näkyykin selvästi joidenkin ehdokkaiden olemuksesta.

Ja kyllä moni muukin, työssään tai eläkeharrastuksissaan kalenterinsa täyteen puukannut ja ajan kanssa kilpaa juokseva tunnistaa itseään samoista tunnelmista, kuin itse Mestarimme ja Herramme Jeesus.  Apostoli Markus on juuri kertonut kuinka Jeesus Kaperneumin synagogassa teki ensimmäisen ihmeparantamisen ja sai kaikki kaupunkilaiset ymmälleen. Jos siinä ei nyt vielä mikrofoneja Jeesuksen suun eteen tungettu, niin  kysymyksiä varmasti sateli – ja paljon.  Onneksi uusien ystävien, vasta  äsken opetuslapsiksi kutsuttujen Simonin ja Andreaan koti oli lähellä. Sinne siis!  Silmiä ummistamaan ja iltapalaa haukkaamaan.

Ennen iltateetä piti vielä osoittaa vieraanvaraisuutta ja parantaa Simonin anoppi.  Teki varmaan hyvää myös Simonin parisuhteelle. Mutta siitähän se varsinainen rumba alkoi. Koko kaupungin – siis pienen kyläsen – sairaat kiikutettiin  Simonin taloon.  Muistivatkohan edes kenkiään pyyhkiä? Ja Jeesus paransi.  Ja paransi.  Ja paransi.

Yöllä Jeesus ei saanut unta.  Oli ollut liian rankka päivä.  Varmaan samat ajatukset pyörivät Herrammekin päässä missä ne pyörivät itse kullakin: osasinkohan tehdä tämän päivän jutut oikein.  Mitä jäi tekemättä.  Mihin takerruin turhaan. Tulinkohan ymmärretyksi. Enhän minä tällaista menoa jaksa.  Edessä on sentään vielä niin paljon.

Jeesuksen keino unettomaan yöhön on itse asiassa oiva meillekin.  Jos et saa unta, vaan pyörit sängyssä, niin nouse ylös.  Mene ja tee jotain.  Lue kirjaa, kuuntele radiota tai ihan mitä vaan.  Turha siellä pehkuissa on yön pimeyttä toljottaa.  Hermotkin kiristyvät.

Jeesus lähti – kesken muiden yöunien –  ulos.  Hän halusi olla yksin.  Jeesus rukoili.  Ilmeisesti esitti niitä omassa päässään pyörineitä asioitaan Jumalalle.  Ennen kuin katsotaan, mikä vaikutus tällä Jeesukselle oli, pysähdytään hetkeksi.  Jeesus siis meni unettomuutensa, väsymyksensä ja kysymystensä kanssa Jumalan seuraan.  Ihan sillä samalla tavalla kuin meilläkin on mahdollisuus mennä.  Jeesuksella ei siis ollut mitään sen erikoisempaa audienssia Taivaallisen Isänsä luokse.  Samoilla ehdoilla hän Jumalan tapasi kuin mekin.

Miksi me emme käyttäisi samaa keinoa  valvottujen öiden kanssa.  Rukoukseen keskittyminen  vaikka vain siinä sängyssä  saattaa rauhoittaa tämänkin päivän ihmisen.  Tai jospa nousisimme ylös ja lukisimme hetken Raamattua.  Tai levollista hartauskirjaa.  Jospa Jumalan rauha ja lepo saavuttaisivat silloin meidätkin.  Jumalan edessä viipyminen saattaa auttaa meitä näkemään enemmän -  ja pitemmälle.

Nyt katsotaan, mikä vaikutus yksinäisellä  rukoushetkellä oli Jeesukselle.  Ensinnäkin saamme huomata, että muut eivät olleet ollenkaan vakuuttuneita siitä, että Jeesuksen häipyminen sängystä oli hyvä idea. Simon ja hänen toverinsa etsivät Jeesusta ihmeissään ja kun tämä ei ollut jättänyt viestiä lähdöstään, niin tottahan etsijöiden pinna  kiristyi.  ”Kaikki etsivät sinua!” kivahti Simon  vihaisena ja närkästyneenä. 

Voi siis olla, että muut perheenjäsenet pitävät meitäkin  ihan outona  kun käymme keskellä yötä lukemaan.

Jeesus ei Simonin ja tämän kavereiden moitteista huolinut.  Hän itse tiesi toimineensa oikein.  Siinä, Jumalalle sydäntään purkaessaan  hänelle selveni edessä oleva tie.  Hän oli löytänyt vastauksia kysymyksiinsä ja ideoita päähänsä.  Nyt tie oli taas kirkkaana edessä.  ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin…”

Rukouksella on joskus ihmeellinen voima. Jos se ei välttämättä muutakaan olosuhteita ympärillämme, se saattaa näyttää meille aivan uuden tien ja johdattaa meidät uusiin olosuhteisiin.  Siellä taas on Jumala meitä vastassa  ja valvomassa kanssamme.

Otan vielä yhden asian eteemme päivän evankeliumissa. Ehkä teitä jäi  - minun laillani - vaivaamaan muuan  pieni yksityiskohta.  Sellainen, hieman oudolta tuntuva käytös nimittäin toistuu Jeesuksella tuon tuosta.  Kun Jeesus oli parantanut niitä sairaita kaupunkilaisia, niin…
Näin Markus kertoo: ”Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.”

Mitä tämä tarkoittaa? 
Tämä on ihan sitä samaa mitä Jeesus usein teki sairaita parantaessaan.  Hän kielsi heitä kertomasta tapahtumasta.
Mitä tällainen salailu  merkitsee!  Eikö nimenomaan olisi ollut hyvä, jos ihmiset olisivat saaneet tietää Jeesuksen parantaja-taidoista.  Näinhän me – epäuskoisia kun olemme – niin saatamme ajatella.  Mutta Jumalan ja Jeesuksen syvin olemus  ei ole olla ihmisen sairauden parantaja.

Jeesuksen aikana kyliä kierteli paljon erilaisia saarnaajaparantajia. Lääkehoidon ollessa mitä oli, monet heistä ihan todella pystyivät  tekemään erilaisia parantamisihmeitä.  Jeesus ei siis siinä mielessä  välttämättä erottautunut  muista kiertävistä opettajista ja saarnaajista.

 Jeesusta Jumala ei lähettänyt sairauksien parantajaksi. Eikä Jeesus suinkaan kaikkia tapaamiaan sairaita edes parantanut.  Muistamme mm. Betesdan lammikon sadat  sairaat, joista Jeesus paransi vain yhden ainokaisen.  Eikä hänkään ollut edes ns. uskovainen.

Kyllä Jumala edelleenkin parantaa sairauksia.  Uskon minäkin  niin.  Mutta se ei ole edelleenkään Jumalalle  ja Jeesukselle  tärkein ja oleellisin tapa kertoa suuresta ihmisrakkaudestaan.  Tärkein oli ja on jotain ihan muuta.

Jeesus huomasi jo heti toimintansa alussa, että nämä parantamiset vievät ihmisten ajatukset ja odotukset ihan väärään suuntaan.  Katseet piti kääntää oikeaan kohteeseen.  Ja siksi Jeesus joskus  teki  näitä parantamisihmeitä vähän niin kuin toisella kädellä ja joinakin kertoina ihan selvästi vaivautuneena.

Jeesuksen maailmaan syntymisen tarkoitus oli risti.  Golgatan risti oli ja on Jeesuksen toiminnan päämäärä.  Jumala lähetti hänet parantamaan meidän sielumme haavat.  Ne haavat, jotka joskus vuotavat niin kipeästi.  Ne haavat, joita erikoislääkäritkään eivät voi parantaa. Niistä haavoista käytetään Raamatussa ja kristillisessä uskonelämässä myös nimeä synti.  Synnistä ja sen kauheasta oireesta, Jumalan vääränlaisesta pelosta ja Jumalan torjunnasta ja välttelemisestä, siitä vaivasta Jeesus tuli meitä parantamaan.

Kyllähän me omat sielumme sairaudet tunnemme.  Kyllä me jokainen tiedämme, mitä niiden haavojen kantaminen merkitsee.    Kun armo, usko Jumalan rakkauteen ja syntiemme täydelliseen anteeksisaamiseen katoaa jonnekin elämän kiireisiin ja ahdinkoihin, niin silloin me saamme muistaa Jeesusta ja ristiä.  Saamme uskoa ja luottaa, ja jos sitäkään ei jaksa tai uskalla , niin saamme käydä Jeesuksen tavoin Jumalan kanssa hiljaisuuteen, huokailla ja odottaa.  Kyllä hän meille uudet tiet ja uudet taivaat kirkastaa.

”Sitä vartenhan minä täällä olen” sanoi Jeesus ja lähti syntisiä, synnin sairastamia kohtaamaan, auttamaan,  parantamaan ja pelastamaan.  Ja kirkkonsa, Sanansa ja Pyhän Ehtoollisen sakramenttinsa kautta hän on tänään vaeltanut tänne.  Meidän luoksemme.

Jari Pennanen