Saarna 5.2.

Kynttilänpäivä
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Luuk. 2: 22-33

Aurinko paistaa lämpimästi, kun auto kaartaa Ugandan maaseudulla sijaitsevan talon pihalle. Pihalla on koolla miehiä ja naisia, jotka ovat pukeutuneet värikkäästi parhaimpiin vaatteisiinsa. Vieraat saavat lämpimän vastaanoton ja monia kädenpuristuksia. Kylässä toimiva ryhmä on kokoontunut viikoittaiseen tapaamiseensa. Ryhmän tarkoituksena on auttaa ihmisiä pääsemään pois jatkuvasta köyhyydestä.

Kylässä ei ole pankkia, eivätkä ryhmäläiset saisi sieltä lainoja hankintojaan varten, koska heidän tulonsa ovat niin pienet. Niinpä ryhmä pyörittää omaa toimintaansa. Jokainen tuo mukanaan pienen säästön tapaamiseen. Nämä säästöt laitetaan yhteiseen kassaan, josta ryhmäläiset voivat hakea lainaa, jonka tarkoitus on auttaa lainanottajaa parantamaan omia elinolojaan tai työllistämään itsensä.

Yksi ryhmäläisistä oli ostanut lainarahoilla kanan. Kanan tipujen myynnistä saamillaan tuloilla hän pystyi korjaamaan talonsa katon, joka oli vuotanut jo pitkään. Toinen kustantaa lastensa koulumaksuja niillä tuloilla, joita hän saa papujen viljelystä. Ilman näitä tuloja hänen lapsensa eivät pääsisi kouluun, koska hän ei pystyisi maksamaan heidän koulumaksujaan. Papujen viljelyn hän aloitti lainan turvin.

Ryhmäläiset ovat kiinnostuneita kuulemaan elämästä Suomessa. He hämmästyvät kuullessaan, että myös Suomessa asuu ihmisiä, jotka ovat köyhiä tai joiden tulot ovat niin pienet, että he eivät voi saada pankista lainaa tai he eivät saa lainaa siksi, että heidän luottotietonsa ovat menneet. ”Miten he sitten pystyvät parantamaan omaa elämäänsä”, ugandalaiset säästöryhmän jäsenet kysyvät.

Yhteisvastuukeräys on kirkon keräys, joka tänä vuonna tukee Pohjois-Ugandassa toimivien säästö- ja lainaryhmien toimintaa. Suomessa käynnistetään pienluottohanke, jolla torjutaan ylivelkaantumista. Hanke myöntää pieniä lainoja heille, jotka eivät voi saada pankista lainaa. Ihmisessä on vahva halu saada elämäänsä positiivisia muutoksia ja saada omalla työllään tai toiminnallaan helpotusta köyhyyteen. Joskus siihen tarvitaan alkupääoma, jota ihmisellä ei ole.

Me kristityt ajattelemme, että vastuu muista ihmisistä on yksi ihmisyyden tärkeistä elementeistä. Kuka tahansa saattaa joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee muiden apua. Joskus elämässä on mukana epäonnea, johon emme pysty itse vaikuttamaan, joskus toimimme ajattelemattomasti ja voimme joutua vaikeuksiin.

Ihmisen arvoa ei mitata menestyksellä, taloudellisilla saavutuksilla tai onnistumisilla. Ihmisarvo on aina ehdoton ja omista ansioista riippumaton. Siksi sen pitäisi myös näkyä tavassa, jolla suhtaudumme niihin, jotka tarvitsevat apua tai tukea. Saamme ihmisarvomme Jumalalta, joka on meidät luonut ja tietää, millaisia olemme. Sanotaan, että yksi sivistyksen mittari on se, miten pidämme huolta köyhistä ja niistä, jotka tarvitsevat apuamme.

Edellä lukemani teksti oli tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen materiaaleista. Se on vain yksi esimerkki siitä miten me voimme auttaa toisia ja sytytellä toivon kynttilöitä epätoivon pimeään. Myös Jeesus tiesi millaista on köyhän elämä. Päivän evankeliumiteksti kertoo Simeonista, joka sai nähdä toivon ja pelastuksen ennen kuolemaansa. Hän sai pitää käsivarsillaan pientä Jeesus – lasta, maailman valoa. 

Päivän evankeliumista saamme huomata sen köyhyyden, minkä keskelle Jeesus syntyi. Kun Maria ja Joosef veivät Jeesuksen pienenä temppeliin, kuten laki määräsi, heillä ei ollut varaa normaaliin uhrilahjaan. Säädösten mukaan olisi pitänyt uhrata karitsa puhdistusuhriksi ja kyyhkynen syntiuhriksi. Köyhille oli olemassa kuitenkin helpotus, sillä he saivat uhrata kaksi kyyhkystä. Oli äärimmäisen suuri häpeä, jos rikas uhrasi pelkkiä kyyhkysiä päästäkseen halvemmalla. Tällaiselle väärintekijälle ei Jumala ollut suotuisa.

Vaikka Jeesuksen vanhemmat olivat köyhiä, Jumala katsoi heidät kuitenkin soveliaiksi oman poikansa vanhemmiksi. Jeesuksen lapsuus ei kuulosta kadehdittavalta. Hän syntyi karjasuojassa vieraassa kaupungissa, joutui pakolaiseksi vieraaseen maahan sylilapsena, hän asui vaatimattomassa talossa ja jakoi huoneen monien perheenjäsenten kanssa, hän söi yksinkertaista ruokaa ja teki lapsesta asti raskasta ruumiillista, kuten siihen aikaan oli tapana. Ei ollut omaa rahaa, eikä muotivaatteita. Jeesus ei saanut mopoa kun täytti viisitoista, ei edes aasia, vaan joutui vielä aikamiehenä kävelemään pitkät matkansa aina Jerusalemiin asti. Pistää kyllä miettimään. että jos Jumalan Poika tyytyi niin vähään, niin miksi minulla pitäisi olla enemmän? Enkö voisi olla onnellinen enemmän perheestä, ruisleivästä ja avarasta tähtitaivaasta kuin vaikka kalliista muotiharrastuksista, vaatteista ja uusimmista puhelimista?

Johanneksen kirjeessä puhuttiin Jumalasta valona. Siinä sanottiin: ”Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” Todellista pimeyttä tässä elämässä on tunne hylätyksi tulemisesta. Tunne, ettei itsellä tai omilla tekemisillä ole mitään arvoa kenellekään. Todellista pimeyttä on toivottomuus, joka vie luottamuksen ja voiman katsoa huomiseen. Jumala sytyttää valon tällaiseen pimeään. Hän käyttää meitä apunaan valon kantajina. Sinä ja minä voimme olla toivon ja rakkauden valon lähetteinä sytyttelemässä Jumalan valoa pimeyden keskelle.

Jokaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuus tulla toimeen omalla työllään ja mahdollisuus huolehtia läheisistään. Juuri siinä Yhteisvastuukeräys haluaa auttaa. 

Tänään alkavaan yhteisvastuukeräykseen on ilmoittautunut jo monia vapaaehtoisia kerääjiä ja tukijoita. Me haluamme lähettää teidät matkaan Jumalan siunaus mukananne. Pyydän kerääjiä ja vapaaehtoisia nousemaan seisomaan omalla paikallaan ja ottamaan vastaan Jumalan siunauksen.

Siunatkoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala Isä + Poka ja Pyhä Henki. Aamen

Hanna Sinkko