Saarna 12.2.

2. sunnuntai ennen paastonaikaa
Jumalan sanan kylvö

Jumalan sanan kylvö

Pienimmästä siemenestä kaikkien siementen joukossa kasvaa puutarhan suurin puu. Ihmeellinen siemen. Upea puu, jonka oksille linnut tekevät pesänsä ja kasvattavat poikasensa.

Tällaisen kuvan Jeesus piirtää silmiimme Jumalan valtakunnasta. Jäin miettimään siementä: Miksi sen pitää olla se kaikkein pienin? Jäin miettimään myös puuta: Miksi sen pitää olla se puutarhan kaikkein suurin puu?

Tämän vuoden kinkerikirjasta  Millainen Jumala on? (kirj. Jaakko Heinimäki, lastenkirja, mutta kaikkien kirja) löytyy hyvä vastaus: Jumala on pienuus ja Jumala on suuruus. Kun Jeesus kuvaa Jumalan valtakuntaa, hän käyttää juuri äärimmäisiä kuvia. Jumala ja hänen valtakuntansa on aina eniten pieni ja eniten suuri kuin mitä me voimme ymmärtää. Jumalan suuruutta kirjassa kuvataan: Hän on kaikkialla ja kaikessa. Maassa, taivaassa ja kaikissa niiden asukkaissa, ihmisissä ja eläimissä. Kaikki ovat hänessä. Hän on kaikkea suurempi, hän on suurempi kuin maa ja taivas yhteensä. Jumalan pienuudesta taas sanotaan: Kyllä, Jumala on suuri ja silti hän on hyvin pieni. Hän halusi syntyä maailmaan, hän halusi olla vauva, joka tarvitsee äitiänsä ja jonka pitää oppia kävelemään ja puhumaan. Jumala on pieni lapsi, jota jokainen meistä voi kantaa sylissään.

Jostain syystä tämä kuva lapsesta auttaa itseäni ymmärtämään jotain uskon salaisuudesta. Jokaisessa lapsessa on valmiina pieni uskon siemen. Se tulee meihin siinä elämän kipinässä, jossa me saamme alkumme. Jumala on niin tarkoittanut. Tähän maailmaan ei synny yhtään lasta, joka ei olisi Jumalan toivoma ja tarkoittama. Lapsi syntyy avuttomana, täysin riippuvaisena äidin hoivasta ja rakkaudesta, myöhemmin myös isän ja muiden läheisten hyvästä läsnäolosta. Hyvässä hoidossa uskon siemen alkaa kasvaa luottamukseksi. Luottamusta on syntynyt, kun lapsi alkaa hymyillä läheisilleen ja yrittää äännellä ja puhella omalla tavallaan. Lapsi myös alkaa ojentaa käsiään rakasta ihmistä kohti merkiksi, että tahtoo syliin.

Jeesus opettaa, että Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten. Siksi me kastamme vauvoja. Ja tietysti minkäikäisiä tahansa, ellei heitä ole vauvana kastettu. Jumalan valtakunta on pienten alkujen ja kasvavan luottamuksen yhteisö.

– Kenenkään ihmisen elämä ei mene niin, että sitä hallitsisi aina voimakas usko ja luottamus läheisiin ja Jumalaan. Elämä on riskialtista, olemme vaarassa haavoittua, loukkaantua, pettyä ja tulla murheellisiksi monista erilaisista syistä. Samoille vaaroille on alttiina myös Kristuksen seurakunta, tavallisten ihmisten yhteisö. Eräässä Siionin virressä lauletaan:
Jos lienen joskus uskonut, nyt kaikki se on mennyt. Kun mietin tätä elämää, niin vihdoin myönnän sen nyt.
Oi, kuuletko, kun huokauksin ja pakahtuvin sydämin näin, Jeesus, rukoilen nyt.

Lapsi kasvaa nuoreksi ja edelleen aikuiseksi perusturvallisuuden varassa. Tässä kohden elämä ei ole oikeudenmukaista. Toiset saavat jostain syystä kasvaa turvallisemmassa ympäristössä kuin toiset. Meillä ihmisillä on erilaiset lähtökohdat elämään. (globaalisti vrt. esim. Syyria; nyt me tässä, me ja perheemme) Vaikka näin on, niin jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa ja eheytyä, ja se voi tapahtua ihan missä iässä tahansa. Mieleeni jäi viime kevään luentosarjasta – Naisten tunnelukot – eräs kuulija, joka oli jo korkeassa iässä. Hän totesi ystävilleen: - On se kova paikka, kun naisen pitää tässä iässä ensimmäistä kertaa käsitellä syyllisyyden ja häpeän vaikeita asioita, kun aikaisemmin ei ole uskaltanut eikä ole ollut aikaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakentaa omaa perusturvallisuuttaan ja tehdä valintoja oman elämänsä eheytymisen puolesta. Tämä ei käy yksin, vaan tähän työhön tarvitaan mukaan toinen ihminen: se voi olla ystävä, joku muu läheinen, pappi tai joku muu seurakunnan työntekijä, terapeutti tai hyvä lääkäri. On myös erilaisia luovia ryhmiä olemassa, joissa maalaamisen, laulamisen, tanssimisen tai näyttelemisen kautta tutustutaan omiin haavoihin ja annetaan niiden hiljalleen parantua.   

Samaisessa Siionin virressä uskonsa menettänyt ja Jumalalle kiukkuinen laulaja palaa siihen, minkä hän tietää todeksi: Oi, vielä kerran armahda lastasi oikukasta. Myös pelasta, jos kerran voit, laivasta hukkuvasta. Jos rakkauden kadotin, jos vaikka kuolee uskokin, en lakkaa toivomasta.

Puutarhan suurimman puun runko on kuin usko, jonka nojassa puu seisoo. Puutarhan suurimman puun oksat ovat kuin toivo, jonka varaan voi rakentaa elämänsä: synnyttää poikasensa ja kasvattaa heitä. Lehdet ovat kuin rakkaus, ne suojaavat auringon poltteelta, sateelta ja tuulelta. Lehdissä vaihtuvat elämän ja vuodenaikojen värit.

Jumalan valtakunta on suurten vastakohtaisuuksien valtakunta: lähetysvirressä laulamme, että tässä valtakunnassa ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa ja saaja auttaa antajaa. Tästä syystä Jeesus valitsi juuri tämän kuvan evankeliumin opetukseen: kaikista siemenistä pienimmän, josta kasvaa puutarhan suurin puu.

Elina Rajala