Haminan
seurakunta
Miehikkälän
kappeliseurakunta
Virolahden
kappeliseurakunta
Tekstikoon muutos
Usko ja arvotToimintaPyhät toimituksetTapahtumatApua ja tukeaPalvelut ja yhteystiedot


Viikon kysymys:
Mitä helluntaina juhlitaan?

(Helluntaista voit lukea lisää kuvan alla olevasta linkistä)

  Katso tulokset

Historia

Miehikkälän asukkaat alkoivat 1800-luvun puolenvälin jälkeen suunnitella oman seurakunnan perustamista. Matkat pitäjän perukoilta emäseurakunnan Virolahden kirkkoon olivat pitkät. Päätös Miehikkälän seurakunnan perustamisesta tehtiin vuonna 1863.

Miehikkälän kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1879. Työ toteutettiin paljolti talkoilla. Tiilet poltettiin savesta kirkonmäen juurella. Kirkko vihittiin jumalanpalveluskäyttöön pyhäinpäivänä vuonna 1881. Väkeä kerrotaan olleen kirkonmäellä ”kolme kertaa kirkollinen”. Miehikkälän kirkon historia.

Vuonna 1888 saatiin seurakuntaan ensimmäinen vakinainen kirkkoherra Johan Efraim Snellman. Hän toimi virassa kuolemaansa saakka vuoteen 1910. Merkittävän päivätyön, yli 36 vuotta, teki seurakunnassa kirkkoherra Lauri Rautajärvi vuosina 1924-1960.  Vanhat seurakuntalaiset muistavat myös pitkäaikaisen kanttorin Janne Vainion. Hän oli virassa 1892-1950. Miehikkälän seurakunnan kirkkoherrat.

Miehikkälän seurakunnan henkistä ja hengellistä perintöä jatkaa Miehikkälän kappeliseurakunta, jonka alue käsittää entisen Miehikkälän seurakunnan alueen sellaisena kuin se oli seurakunnan lakatessa 31. päivänä joulukuuta 2006. Vuosina 2007-2010 Miehikkälän kappeliseurakunta toimi Virolahden seurakunnan yhteydessä ja vuoden 2011 alusta Haminan seurakunnan kappeliseurakuntana.

Miehikkälän kirkko

Päivän sana:
Ti 22.5.2012
Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi! Ps. 27:8–9.
Päivän luvut: Ps. 8; Jes. 43.

HAMINAN SEURAKUNTA
klo 9-15
vaihde (05) 210 3000
telefax (05) 210 3022
**@**
PL 77, 49401  HAMINA

PALVELUTOIMISTOT AVOINNA:

Haminassa, Pikkuympyräkatu 34
ma-pe klo 9-15 p. (05) 210 3000
kartta

Miehikkälässä, Pappinlankuja 2
ma ja pe klo 9-12
p. (05) 347 7021
Kesäaikana 1.6.-31.8.  pe klo 9-12
kartta

Virolahdella, Kiputie 2
ma-pe klo 9-12 p. 040 537 9698
Kesäaikana 1.6.-31.8.
ma-to klo 9-12.

kartta


Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä