| Usko ja arvot | Toiminta | Pyhät toimitukset | Tapahtumat | Apua ja tukea | Palvelut ja yhteystiedot |
|
Viikon kysymys:
Paastoatko?
|
Kauneimmat joululaulut virittävät joulun tunnelmaanJoulukiireiden keskellä on hyvä rauhoittua hetkeksi Kauneimpien joululaulujen parissa. Perinne on kestänyt lähes neljänkymmenen vuoden ajan keräten seurakuntalaisia vauvasta vaariin kirkkoon hiljentymään. Pitkä lauluperinne Haminan seurakunnan rovasti Juha Parjanen on ollut Kauneimmissa joululauluissa mukana 26 vuotta. – Joululaulut alkoivat vuonna 1973. Joululaulut on aina ollut yksi suosituimmista joulun ajan tapahtumista. Väkeä on aina reilusti paikalla ja kirkko on ollut sopivan täynnä. Aluksi kuoroja oli enemmän paikalla, jopa neljästä viiteen kuoroa. Nyt kuoroja on yhdestä kahteen. Seurakunnan toiminnassa 35 vuotta ollut Osmo Näkki juttelee, että Kauneimmat joululaulut- tilaisuuksia järjestettiin aluksi vain yksi. Kirkko oli aivan täynnä, eikä edes istumaan mahtunut. Tämän jälkeen niitä alettiin järjestää kahdessa eri Haminan kirkossa. Samalla kaavalla Haminan seurakunnan kanttori Pekka Soranummi on ollut Kauneimmissa joululauluissa mukana kahdenkymmenen vuoden ajan. – Haminan seurakunnassa olen toiminut kolmena vuotena. Sitä ennen olin Kauneimmissa joululauluissa Hämeenkylän, Ruoveden ja Käpylän seurakunnissa. Olen ollut myös mukana Reserviupseerikoulun Kauneimmissa joululauluissa, Soranummi luettelee. Hänen mukaansa Kauneimmat joululaulut- tilaisuus ei kuitenkaan eroa suuresti eri seurakuntien välillä. Haminalainen ominaispiirre on kuorojen mukana oleminen. Pääpaino on kuitenkin laulamisessa. – Ideana on ”enemmän laulua, vähemmän puhetta”. Musiikki puhuu puolestaan. Vanhaa ja uutta Vihkot saapuvat seurakuntiin marraskuun lopulla, jolloin tiedetään kunkin vuoden laulettavat laulut. Soranummi mainitsee, että uusia lauluja tulee joka vuosi. Lisäksi lauletaan muutamia vanhoja tuttuja lauluja, kuten ”En etsi valtaa loistoa”, ”Maa on niin kaunis”, ”Sydämeeni joulun teen” ja ”Heinillä härkien kaukalon”. Parjanen on huomannut, että ”Varpunen jouluaamuna” ja ”Sylvian joululaulu” ovat myös hyvin suosittuja lauluja. – Kuitenkin kaikkien joululaulujen kohdalla on kysymys tunteesta. Laulut ovat suomalaiseen melankoliaan tuttuja. Laulut luovat vahvoja tunnelmia, hän sanoo. Lauluja valikoidaan yhdessä tilaisuudessa olevan papin kanssa. Laulut valikoituvat tilaisuuteen muun muassa sen perusteella, mitä ihmiset haluavat laulaa, mitä kuoro laulaa, millainen teksti kappaleessa on, ja miten se toimii yhteislauluna. Hetki rauhoittumiselle Joululaulut vetävät aina yleisöä kirkkoon. Joulun ajan tilaisuudet ovat hyvin tärkeitä. – Joulu on rauhoittumisen juhla. Musiikki virittää joulumielen, Parjanen lisää. Lempilauluja Pekka Soranummi miettii omaa lempijoululauluaan. – ”Taivas sylissäni”, joka löytyy vuoden 2011 lauluvihkosta. Siinä on hyvä teksti ja kaunis sävel. Parjanen ei osaa sanoa yhtä ainoaa parasta joululaulua. – Joululauluissa on aina vahvoja tunnelmia. On tunnelmasta kiinni, mikä joululaulu tuntuu hyvältä. Kauneimmat joululaulut-tilaisuuden järjestää Suomen Lähetysseura. Perinne syntyi vuonna 1973. Silloinen Suomen Lähetysseuran musiikkisihteeri Martti Kauppinen halusi innostaa seurakuntien kanttorit tukemaan lähetystyötä. Hyvinkään kanttori ja silloinen Lähetysseuran johtokunnan jäsen Matti Heroja ehdotti, että vuoden hiljaisimpana aikana 3. adventtisunnuntaina järjestettäisiin joululaulutilaisuuksia. Ensimmäisessä vihkossa oli seitsemän laulua ja tapahtumia järjestettiin 140 seurakunnassa. Lähde: Suomen Lähetysseura Kauneimmat joululaulut
ke 14.12. klo 18.00 Lasten kauneimmat joululaulut Johanneksen kirkossa
su 11.12. klo 18.00 Virolahden kirkossa
|
![]() Vuoden 2011 Kauneimmat joululaulut-tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuralle. Tuotto käytetään tänä vuonna kehitysmaiden perheiden hyväksi. ![]() Kauneimmat joululaulut -vihkosia käytetään joulunajan tilaisuuksissa. Kuva Yhteisvastuuillasta. |
Päivän sana:
To 23.2.2012
Armahda minua, Jumala, armahda minua, sinuun minä turvaan. Minä kätkeydyn siipiesi suojaan, kunnes myrsky on ohitse. Ps. 57:2.
Päivän luvut: Luuk. 22; Jes. 22.
|
Valokuvat: Seppo J.J. Sirkka, Fotostyle, Laura Lantta, työntekijät






