2. paaston ajan sunnuntai, aiheena: ”Rukous ja usko”, ev Luuk 7:36 – 50 niinpä niin, kuinka helppoa onkaan lausua erilaisia arvioita lähimmäisistämme ja heidän vaelluksestaan. Tiedättehän te, millaisia ovat poliitikot, papit, eri tavoin seksuaalisesti suuntautuneet, duunarit, herrat ja narrit. Hyvin nopeasti olemme valmiit lyömään leiman lähimmäisemme otsaan, kuten fariseus päivän evankeliumissa arvioidessaan kylässään asuvaa naista: ”se on sellainen!” Mutta kenellä meistä on tuomiovalta toiseen ihmiseen? Kuka meistä on oikeutettu tuomiten arvioimaan toisen elämää, hänen valintojaan,

Lue lisää...


Suuressa osassa Suomea siirrytään 8.3. alkaen hyvin poikkeukselliseen aikaan, kun voimaan astuu niin sanottu sulkutila, joka kestää aina 28.3. saakka. Koronakoordinaatioryhmä linjasi tänään 26.2., että myös Kymenlaaksossa otetaan käyttöön 8.3. alkaen poikkeusolojen tiukat rajoitukset. Lisäksi aluehallintovirastolle annettiin suositus päättää tason kaksi eli leviämisvaiheen julkisten kokoontumisten rajoituksista. AVI valmistelee määräystään annettavaksi ensi viikolla. Tämä siis tarkoittaa, että myös seurakunnassa valmistelemme ja sopeutamme toimintaamme rajoitusten mukaisiksi 8.3.-28.3. ajalle. Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten jatkuminen on turvattu kaikissa olosuhteissa.

Lue lisää...


Voit osallistua Hiljaisuuden joogaan omassa kodissasi la 20.3. klo 10-11 ja su 21.3. klo 16-17. Voit ilmoittautua jompaan kumpaan tai molempiin. Ilmoittaudu mukaan kotisivujemme kautta viimeistään 12.3. Ennen tapahtuman alkua ilmoittautuneille lähetetään sähköpostiin linkki, jota klikkaamalla pääset mukaan Hiljaisuuden jooga -ryhmään. Hiljaisuuden joogan Teamsissa livenä ohjaavat Jaana Kivekäs ja Anna Mykrä-Siljander. Lämpimästi tervetuloa

Lue lisää...


Harvoin on tarjolla tällaista virkaa näin kivassa porukassa ja näin hienoissa maisemissa! Hamina on ympyräkaupunki Kaakkois-Suomessa meren rannalla ja Virolahti sen kappeliseurakunta rajan tuntumassa. Lupaamme osaavan työyhteisön rennolla ja innovatiivisella työotteella. Tartumme rohkeasti eteen tuleviin haasteisiin ja kohtaamme ihmiset arvostavasti sekä jokaisen kykyihin uskoen. Jos sydämesi läikähti ja koet, että haluaisit kuulua tähän porukkaa, nyt on mahdollisuus. Virka edellyttää kirkkohallituksen hyväksymää sosionomi- tai sairaanhoitaja Amk:n tutkintoa (tai vanha opistoaste), joka sisältää 90 op seurakunta- ja

Lue lisää...


Tule meille. Saat mukavan työtiimin ja ainutlaatuisen historiallisen työympäristön. Haemme oppaita Haminaan Marian ja Johanneksen kirkkoihin sekä Miehikkälän kirkkoon. Haemme oppaita ajalle 1.6.-31.8.2021 ma-pe klo 10-16. Työn kesto sopimuksen mukaan 1-3 kk. Työhön ei vaadita aikaisempaa työkokemusta, tehtävään perehdytetään. 15-19 v haminalainen nuori voi käyttää tähän tehtävään Haminan kaupungin myöntämää kesäseteliä, joka annetaan nuorelle kun työpaikka on tiedossa.Hae meille, jos löydät nämä piirteet itsestäsi: olet palvelualtis, yhteistyötaitoinen, joustava ja luotettava. Kielitaito katsotaan eduksi. Tehtäviisi kuuluu

Lue lisää...


Ruokailu pienituloisille ulosmyyntinä: Miehikkälän srk-kodilla klo 11-12.30 ti 2.3. ja 9.3. Virojoen srk-talolla klo 11-12.30 to 4.3. ja 11.3. Ruoka myydään toistaiseksi vain annoksina mukaan, 3 €/kpl. Paikan päällä ei voi syödä. Ruokalista Miehikkälä  vko 9 Kalakeitto ja vihannes-leikkelevati, Unelmatorttu  vko 10 Jauhelihaperunasoselaatikko, punajuuri ja raaste, mustikkakukko ja vaniljakastikevko 11 Juustoinen broileripasta ja kiinankaalisalaatti, mokkamousse vko 12 Makkarastroganoff, perunat ja punakaalisalaatti, kiisseli vko 13 Lindströminpihvit, muusi, kastike ja salaatti, hedelmärahka vko 14 Kalaleike, perunat, kylmä kastike, punajuuri-raejuustosalaatti,

Lue lisää...


Eri syistä johtuva köyhyys koettelee ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa. Koronaepidemia on kurittanut entisestään juuri näitä kaikkein hauraimpia. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Keräys alkaa 7.2.2021. ”Elämässä tulee eteen sairauksia, työttömyyttä ja yllättäviä elämänkäänteitä. Sairauskierre apteekkilaskuineen saattaa suistaa velkakierteeseen. Työelämäaikaan otettuja lainoja onkin vaikea hoitaa, jos työura katkeaa ennenaikaisesti”, toteaa Yhteisvastuukeräyksen esimiespiispa Matti Repo. Vuodesta 1950 toiminut Yhteisvastuu on

Lue lisää...


Haminan seurakunnassa on maaliskuussa mahdollista osallistua ehtoolliselle kolmena sunnuntaina. Marian kirkossa ehtoollista jaetaan 7.3. ja 21.3. sekä Miehikkälän ja Virolahden kirkossa 28.3. Ehtoolliselle tullaan välittömästi striimatun messun päätteeksi ja kirkkoon otetaan kerrallaan sisään viisi ihmistä. Striimattu messu alkaa klo 10.00 ja se on katsottavissa seurakunnan Facebook-sivulla. Lähetys päättyy noin klo 11.00 ja ehtoolista jaetaan aina klo 12.00 saakka. Ehtoolliselle ei ole ilmoittautumista, mutta pyydämme jokaiselta kävijältä yhteystiedot mahdollisia tartunta- ja altistumistilanteita varten. On tärkeää muistaa,

Lue lisää...


Tänään on tuhkakeskiviikko eli vanhalta nimeltään Tuhkan ja säkin päivä. Tästä alkaa 40 päivää kestävä paastonaika. Moni saattaa ihmetellä sitä, että tarkkaan laskien tuhkakeskiviikon ja pääsiäislauantain väliin jää 46 päivää. Sunnuntaipäivät eivät ole kuitenkaan paastopäiviä, joten luku täsmää ja kovimmatkin paastoajat saavat herkutella edes kerran viikossa. Meillä kotona laskettiin toki laskiaisena mäkeä apulantasäkin päällä hengenvaarallisesti pitkin ajotietä. Tuhkakeskiviikkoa kuitenkaan suuremmin vietetty. Ensimmäinen oikea kokemukseni tuhkakeskiviikosta oli opiskeluajoilta Helsingin Johanneksen kirkosta. Muistan parhaiten hetken, kun pappi

Lue lisää...


riitä, jukulauta,, ja kun ei rahat riitä, jukulauta!” Niinpä, tämä 60 luvun Irwinin protestilaulu ei valitettavasti ole kadottanut ajankohtaisuuttaa vieläkään. Vaikka ulkoinen hyvinvointimme ja bruttokansantuotteemme on kasvanut huikeasti 60 luvulta lähtien, ei hyvinvointi jakaudu edelleenkään tasaisesti. Jeesusta, aikansa oloja protestoinutta, lainaten: ”köyhät teillä on aina keskellänne” – valitettavasti edelleen tämäkin toteamus pitää paikkansa maailmassamme, jossa pieni joukko ökyrikkaita hallitsee suurta osaa rikkauksista ja mammonasta – kait heidän omaisuudestaan voitaisiin jakaa tasapuolisesti toisillekin, ehkä se köyhyyskin

Lue lisää...


  • 1
  • 2