Istuimme Ilonan koulukaverin huoneessa talvella 1968.  Tytöt katselivat Pirjon valokuvia. Sitten Ilona näytti minullekin  kuvaa itsestään jonkun nuoren miehen kanssa. Heillä näytti olevan hurjan hauskaa.  Molemmat nauroivat suut ammollaan ja silmät tihrussa. Katsoin kuvaa  ja mustasukkaisuuden tunne vihlaisi syvältä:  Ai noin hauskaa Ilonalla on ollut entisen poikakaverinsa kanssa.
Ilona huomasi hämmennykseni  ja kysyi iloisesti: etkö tunne tuota nuorta miestä! No kun en tunne, vastasin kylmästi. Siinähän olemme me: sinä ja minä, kun viimeksi oltiin täällä!

Ehkä sinunkin on joskus vaikea tunnistaa itseäsi valokuvista. Olemme niin erinäköisiä kuin mitä kuvittelemme, toivomme, tai pelkäämme.

Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan, että Jumala teki meidät omaksi kuvakseen. Sitä on aika vaikea käsittää. Meitä ihmisiä kun on niin monenlaisia. Eivätkä kaikki millään muotoa ole mielestämme Jumalankuvan arvoisia. Niinpä, mitäköhän Jumalan näköistä minussakin tai elämässäni voisi oikeasti olla?

Raamatun sana on kuitenkin vastaansanomaton.  Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta valokuvankaltaista samankaltaisuutta vaan sitä, että ihminen on Jumalan edustaja (=kuva) maailmassa.
Jeesus puhui tästä hyvin vakuuttavasti, kun hän opetti, että kohtaamme hänet, Herramme ja Vapahtajamme jokaisessa kärsivässä ihmisessä. Kärsivä ihminen on Jumalan kuva kirkkaimmillaan. Siis Jumalan edustaja parhaimmillaan. Se miten kohtaamme ja kohtelemme toista ihmistä, varsinkin kärsivää ihmistä, kertoo oleellisen suhteestamme Jumalaan.

Tässä sitä miettimistä taas onkin. Taitaisi olla itse kullekin parannuksen ja kilvoittelun paikka!

Onneksi Jumala tuntee jokaisen luomansa tuhannesti paremmin kuin mitä  me tunnemme Hänet. Ja miten lempeästi meitä, erilaisiksi luotujaan katsookaan!

Jari Pennanen
Rovasti, joka ei vieläkään aina tunnista itseään

Kirjoitus Reimari-lehdessä, Hengessä mukana -palstalla 5.12.2018