Hietakylän hautausmaa

Hietakylän kaunis hautausmaa sijaitsee keskeisellä paikalla Haminassa ja hyvien kulkuyhteyksien vuoksi se onkin hyvin suosittu. Hautausmaa on perustettu jo 1773 ja siellä kävellessään voi hautamuistomerkeistä lukea monen maamme kohtaloihin vaikuttaneen henkilön tai hänen sukulaisensa nimen – mainittakoon esimerkiksi nimet Runeberg, Tawast, Simberg, Porthan ja Mechelin.

Hautausmaalle valmistui vuonna 1995 arkkitehti Bey Hengin suunnittelema uurnahauta-alue. Samassa yhteydessä tehtiin hautausmaan käyttösuunnitelmaan muutos, joka sallii ainoastaan uurnahautauksen hautausmaan vanhan osan sukuhautoihin. Uudemmalla uurnahauta-alueella voi laskea vainajan tuhkauurnan joko suku-uurnahautaan tai vaihtoehtoisesti uurnalehtoon, jolloin vainajan nimi tulee yhteiseen muistopaateen. Suku-uurnahautojen maapinnat suunnittelija on tarkoittanut katettavaksi maanpeitekasvein, joten sinne ei voi istuttaa omia kukkia. Kynttilälyhtyjä ja maljakkokukkia on kuitenkin mahdollista tuoda haudoille. Hautausmaalla on myös sirottelualue, johon tuhka sijoitetaan ilman uurnaa nurmen alle. Kukkia ja muistokynttilöitä voi tuoda yhteiselle muistomerkille.

 

eden-hautausmaalla-060

eden-hautausmaalla-002