Isän ja äidin kesäilta

Aurinko painuu mailleen kullaten taivaanrannan järven toisella puolella. Ihmeellisen kauniista väreistä näki, että Luoja on sen itse maalannut. Iltarusko viivähtää hetken veden pinnalla, koskettaa tummina seisovia kuusia ja mökkirannan nuotiopaikalla istuvaa pariskuntaa. Kesäilta on lämmin.

Lapset ovat menneet jo nukkumaan. Tai no… lukemaan vanhoja Aku Ankkoja, kertomaan kummitusjuttuja ja hihittelemään. Heillä oli ollut mukava päivä, kun serkkukin oli kylässä. Koko päivä oli uitu, saunottu ja syöty mökkiherkkuja; nuotiomakkaraa, vanilijarinkeleitä ja keltaista Jaffaa.

Nuotion tuli rätisee ja paukahtelee. Nainen tökkii mustuneella makkaratikulla puoliksi palanutta puuta hiillokseen, huitoo korvan juuressa inisevän hyttysen kauemmaksi ja jää tuijottamaan järvelle. Siinä he istuvat vierekkäin, mies ja vaimo, harmaantuneella huteralla penkillä, kylki kyljessä kuin vasta rakastuneet. On hyvä olla. Mies tarttuu vaimoaan hellästi kädestä ja puristaa kevyesti. Sanoja ei tarvita. Kuikan surumielinen huuto kantautuu jostakin kaukaa, metsä humisee ja rannan ulpukat tuoksuvat kesältä ja rakkaudelta.

Hanna Talka, nuorisotyön pappi, Haminan seurakunta
Reimarin kirjoitus 26.6.2019 ”Hengessä mukana” -palstalla

kuva Marja-Leena Tella