Pappi Kalle Virta kannustaa rohkeasti puhumaan omista kärsimyksistään, sillä se on oikea tie selviytyä niistä.

– Miksi kärsimyksestä on vaikea puhua?
– Miksi kärsimystä on vaikea jakaa?
– Miksi suomalaisessa kulttuurissa ihanteena pidetään sitä, että ihmisen pitää kantaa taakkansa yksin?

Näihin kysymyksiin pureudutaan kevään toisessa SYKE-illassa sunnuntaina 2. huhtikuuta 2017 Kulmakivessä Mannerheimintie 12 Haminassa.

Illassa ovat mukana psykologi Satu Lähteenkorva, pappi Kalle Virta  sekä muusikot Minna ja Jussi Pyysalo.
Pappi Kalle Virta raottaa ohessa hieman tulevan SYKE-illan teemaa kolmen kysymyksen avulla, jotka usein nousevat esille puhuttaessa kärsimyksestä ja sen olemuksesta:

1. Miksi kärsimyksestä on vaikea puhua?

Kärsimys ei ole mikään smalltalk-aihe.
Jos elämässäni on kärsimystä, niin vointini kysyjät helposti hämmentyvät siitä, mitä pitäisi sanoa tai miten pystyisi lohduttamaan tunteet.
Usein sanoja ei ole – on vain läsnäolo.
Jokainen meistä tunnistaa tämän, kun on kysynyt toisen vointia. Vastaus onkin ollut jotain niin suurta, että siihen ei ole pystynyt vastaamaan. Tämän vuoksi on suuri kynnys lähteä myös puhumaan omasta kärsimyksestä, vaikka juuri kärsimyksestä puhuminen yleensä onkin se oikea tie edetä kärsimyksen keskellä.
Kärsimykseen liittyy usein myös muita tunteita, kuten  epäoikeudenmukaisuuden, merkityksettömyydestä ja yksinäisyyden tunteet. Kaikkien näiden käsittely samaan aikaan on iso haaste.

2. Miksi kärsimystä on vaikea jakaa?

Kärsimys on aina henkilökohtaista.
Harvoin pystyn oikeasti tuntemaan toisen kärsimyksen määrää ja jakamaan sitä. Oikeastaan vain vertaisryhmistä löytyy niitä, jotka voivat sanoa, että tunnistan tuon saman kivun, koska on itse käynyt sen läpi.
Ihmisyyden paradoksi on, että juuri mahdottomalta tuntuva jakaminen on avain kärsimyksen kanssa elämiseen ja siitä toipumiseen.
Usein ihmiset odottavat löytävänsä täydellisen kuulijan, joka pystyisi hahmottamaan kärsimykseni määrän ja siten helpottamaan sitä.
Mutta kärsimyksen kohdalla ratkaisevaa ei olekaan kuulijan täydellisyys vaan jakaminen itsessään. Jakaessani kärsimystä sanoitan sitä myös itselleni. Saan siitä jotain hallintaani ja pystyn paremmin elämään sen kanssa.

3. Miksi suomalaisessa kulttuurissa ihanteena pidetään sitä, että ihmisen pitää kantaa taakkansa yksin?

Suomalaisten voimakas pärjäämisen kulttuuri on iso este taakan jakamiselle. Häveliäisyys ja se, ettemme vaivaa toisia pikkuasioilla, sekoittavat ajatuksiamme, vaikka elämässämme on iso kärsimys.
Me suomalaiset pelkäämme häpeää siitä, ettemme pärjäisi tai tulisi toimeen.
Ehkä me kaipaisimme lisää empatiaa toisiamme kohtaan, yhdessä kulkemista ja sen tuntemista, että minua kannettiin heikkona päivänä. Onnellisimmillaan ihminen on, kun pystyy auttamaan apua tarvitsevaa. Miksi emme siis saisi jakaa taakkaamme sellaisenakin päivänä, jona sitä tarvitsemme?