Anna Kinnunen

Kesätyöntekijän tehtäviin kuuluvat työskentely kolmella rippileirillä, varhaisnuorten leirillä ja kasvatuksen viikkotoiminnassa, kertoo kasvatuksen työalajohtaja Anna Kinnunen.

Kirkon työhön opiskeleva – tule kesäksi töihin Haminaan!

Haemme kesätyöntekijää Haminan seurakunnan rippikoulu-, varhaisnuoriso- ja nuorisotyöhön kesäkaudelle 2021. Virka on määräaikainen ja kestoltaan noin kaksi kuukautta. Kesätyöntekijän tehtäviin kuuluvat työskentely kolmella rippileirillä, varhaisnuorten leirillä ja kasvatuksen viikkotoiminnassa. Tehtävät voivat sisältää sopimuksen mukaan myös muutakin yleistä seurakuntatyötä. Tehtävään valitun tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Valitulta voidaan pyytää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista. Virkaan haetaan kirkon nuorisotyönohjaajiksi tai teologeiksi opiskelevia. Palkkaus KirVESTES vaativuusryhmän 501 mukainen.

Haminan seurakuntaan kuuluvat Haminan lisäksi Virolahden ja Miehikkälän kappeliseurakunnat. Seurakuntaamme kuuluu noin 19 000 jäsentä. Leirejä järjestämme kahdessa omassa leirikeskuksessa Haminassa ja Virolahdella.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 10.12.2020 mennessä sähköisesti osoitteeseen anna.e.kinnunen@evl.fi. Varaudu haastatteluun 16.12.2020. Tarvittaessa haastattelu voidaan järjestää myös videopuheluna.

Lisätietoja:
Kasvatuksen työalajohtaja Anna Kinnunen, p. 0400 279 926, anna.e.kinnunen@evl.fi