Ahomansikan kukkia

”Anna ainakin Jumala, Luojan anti armollinen,
Anna vilja viisahasti , suotuisasti suolan puolta.”

Kansanrunon alku, joka soi mielessäni pellon reunaa kävellessäni, hikikarpalot selkääni kastellessa. Askel askeleelta tutut maisemat vaihtavat kuvakulmaa. Ajatuksiin takertuu vanha kelttikristittyjen arkiseen elämään kietoutuva rukousperinne. Katseeni poimii kukat ojan varrelta, humisevat lehtipuut, kuorensa menettäneet lahot puunrungot. Samalla askeleiden rytmissä pyydän Luojalta siunausta kaikelle, mitä matkan varrelta mieleeni poimin.

Anna Luoja siunauksesi kaikelle, mitä silmäni näkevät.
Anna siunaus tienvarren kukille, mehiläisille, jotka mettä imevät, hunajaista valmistavat.
Anna siunaus koivujen huminalle, oksille, jotka linnuille suojan tarjoaa.
Anna siunaus muurahaisille, jotka ahkerasti kortta kantavat kekohon.
Anna siunaus kukkien tuoksulle, vanhan puun karhealle kuorelle.
Anna siunaus viljelijälle, joka pellolla ahkeroi, maan antimet talteen käärii.
Anna siunaus auringon säteille, jotka valaisevat askeleeni, eloon elämän herättää.
Anna siunaus sateelle, jota maa janoissaan odottaa.
Anna siunaus kaikelle, joka kasvaa ja kukoistaa, nuutuu ja lakastuu.

Anita Venäläinen, kappalainen
Kirjoitus Reimari-lehdessä 1.7.2020