Tulppaaneja jäätelötötterön vohvelikuoressa

Ne olivat painavat. Ja aivan liian suuret. Pohjallisetkaan eivät hillinneet niiden lonksumista. Sain pistää isoveljltäni pieniksi jääneet ruskeat, läskipohjaiset ”pikkukengät” jalkaan Vapun kunniaksi. Niiden kanssa löntystelin Korkeakoskelle bussipysäkin liepeille ilmestyneelle jätskikioskille. Kädessä kannoin niinikään raihnaista, jo suurimman osan paperiliuskoistaan kadottamaa vappuviuhkaa.

Kenkiä häpesin. Tikkujätskistä iloitsin, kunnes se alkoi sulaa ja valua pitkin käsivartta. Torvisoittokuntaa kulkueen edessä kunnioittaen hämmästelin ja punaisia lippuja ja valtaisaa marssijajoukkoa jotenkin pelkäsin. Vappuaattona olin juonut äidin laittamaa simaa ja yrittänyt ravistella rusinoita lasin pohjalta. Nakkeja ja perunasalaattia ei meillä silloin
tunnettu. Siinä se sitten oli. Pikkujarin Vappu 50- luvulla. Aina sitä kuitenkin odotti kuin hepo kesää. Sitä mietin, että miten tärkeitä erilaiset juhlat aikanaan olivatkaan. Kaikessa vaatimattomuudessaankin. Muistelen edelleen säännöllisesti vietettyjä nimipäiviä, puhumattakaan suurista juhlista, kuten Joulu, Pääsiäinen, Juhannus….

Äiti ne juhlat kaiken kiireen keskellä järjesteli. Olen kiitollinen myös Ilona-rouvalleni siitä kuinka kauniisti hänkin on perheellemme kaikenlaisia juhlia hoitanut. Ne ovat jättäneet unohtumattoman vaikutuksen myös lapsiimme, jotka jatkavat perinteitä. Tietysti niitä nykyaikaistaen.

Yksi juhlapäivä on minusta kuitenkin yli kaiken. Onneksi sitä saamme nauttia säännöllisesti ja useasti. Sillä on varsin pitkä historia ja vankka perusta. Sen asetti meille itse maailman Luoja, Hyvä Jumalamme. Sen juhlapäivän tunnemme nimellä Sunnuntai. Nyt kun sunnuntai ei enää ole minulle kiireinen työpäivä, olemme saaneet löytää päivälle aivan uudenlaista levollisuutta ja pyhyyttä. Niiden eteen näemme hieman vaivaakin. Ja nautimme suuresti. Koemme selvää siunausta kun pyrimme oikeasti edes vähän pyhittämään lepopäiväämme, kuten kolmas käsky kehottaa. Kirkkomme kaunein palvelus, messu on meille sunnuntain kohokohta. Nyt pandemia-aikana tosin vaatimattomasti: virtuaalisesti.

Kirkkoon paikanpäälle pääsyä odotamme nyt kuin kuuta taivaalta.

Jari Pennanen, kaikista juhlapäivistä nauttiva eläkerovasti
Kirjoitus Reimari-lehdessä 28.4.2021